veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Yhteiskuntasopimuksen kilpailukykyloikka edellyttää nappisuoritusta

Antti Palola

Hallitus esitteli maanantaina työmarkkinajärjestöille ehdotuksensa yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi. Osapuolten työ käynnistyi välittömästi selvitysmies Juhani Saloniuksen johdolla ja tapaamisia on ollut jo useita. Tavoitteena on kokonaisuus, jonka kaikki voivat 21.8. hyväksyä ja jonka pohjalta voidaan lähteä neuvottelemaan varsinaisesta yhteiskuntasopimuksesta. 

Yhteiskuntasopimus on luonteeltaan työmarkkinasopimus ja on luonnollista, että sopimuspöydässä istuvat työmarkkinajärjestöt. Neuvotteluissa mahdollisesti sovittavat työelämään liittyvät asiat on vietävä reilun vuoden kuluttua toimialakohtaisissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa tehtäviin sopimuksiin.

Yhteiskuntasopimus on palkansaajan näkökulmasta huomattavasti hankalampi harjoitus kuin työantajan suunnalta katsottuna. Pääministeri Juha Sipiläkin on todennut, että tavoitteena on viiden prosentin kilpailukykyloikan aikaansaaminen ja että sen saavuttaminen koettelee huomattavasti enemmän suomalaista palkansaajaa kuin työnantajaa.

Neuvoteltavat asiat ovat palkansaajille merkittäviä ja julkisuudessa esillä olleet asiat tarjoavat lähinnä keppiä erilaisten heikennysten ja joustojen muodossa. Tummana pilvenä neuvottelujen päällä on lisäksi hallituksen ilmoitus ehdollisista leikkauksista, jotka toteutetaan, mikäli yhteiskuntasopimusta ei saada aikaan. Palkansaajien korvissa se kuulostaa uhkailulta.

Sanottakoon vielä kerran, että palkansaajapuoli ei ole valmis yhteiskuntasopimukseen, jos se koostuu pelkästään työelämän väitettyjen jäykkyyksien poistamisesta ja joustojen lisäämisestä ilman, että työntekijän turvaa parannetaan. Sopimusta ei myöskään synny, mikäli se on tarkoitus toteuttaa pelkästään työaikaa pidentämällä, kuten julkisuudessa on monesta suunnasta esitetty.

Työnantajan on palkansaajaa huomattavasti mukavampi istua yhteiskuntasopimusjunassa, nauttia kyydistä ensimmäisen luokan penkillä ja katsoa, kuinka veturin hommaa hoitava hallitus puskee eteenpäin – yrittäjäjärjestöjen hoitaessa semaforia pystyasentoon. Etelärannassa myhäillään tyytyväisinä, kun hallitus tekee työt ja hedelmät putoavat ilman sen suurempaa vaivaa elinkeinoelämän pohjattomaan koriin.

Kansalainen näkee, miten vaikea herrojen on pitää naama peruslukemilla, kun he päivittäin uutis- ja ajankohtaisohjelmissa luennoivat yhteiskuntasopimuksen tärkeydestä ja saavutettujen etujen tinkimisen välttämättömyydestä yhteisen hyvän nimissä. Elinkeinoelämän edustajat puhuvat kilpailukyvyn kolmiloikasta, jonka jokainen loikka on viiden prosentin suuruinen ja koostuu työelämän uudistamisesta, maltillisesta palkkapolitiikasta ja yritysten omista tuottavuuden parantamistoimenpiteistä.

Palkansaajapuolella nähdään mahdollisen yhteiskuntasopimuksen kokonaisuuden koostuvan useista asioista, joilla kurotaan umpeen menetettyä kilpailukykyä. Kokonaisuus pitää sisällään myös maltillisen palkkapolitiikan. Tämä on asia, jonka järjestöt osaavat ja josta on näyttöä viime vuosilta.

Valitettavan vähän kuulee puhuttavan siitä, ovatko yritykset onnistuneet kohentamaan tuottavuuttaan tai parantamaan tuotekehittelyään ja markkinointiaan. Tuntuu siltä, että kilpailukyvyn parantamisen yhteydessä unohdetaan kokonaan satsaukset osaavaan ja sitoutuneeseen henkilöstöön tai digitalisaation, robotisaation ja automatisaation hyötyihin.

Miksi kilpailukyvystä puhuttaessa nostetaan aina esiin ainoastaan työvoimakustannukset ja niiden suunnaton kalleus? En usko, että Suomi pystyy kilpailemaan työn hinnalla, jos se määritetään ainoastaan henkilöstön palkkakustannusten perusteella. Väitteeni perustuu omaan kansainväliseen kokemukseeni merenkulkualalta. Siellä on aina löytynyt toinen toistaan halvempaa työvoimaa, kun tarpeeksi kauan on etsitty.

Viime vuosina Suomessa on tehty merkittäviä asioita yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi. Olemme tehneet erittäin maltillisia ja kilpailukykyisiä palkkasopimuksia ja olemme jatkaneet tätä linjaa myös ensi vuoden osalta. Viitisen vuotta sitten yrityksiltä poistettiin kela-maksu, jonka suuruus lienee noin miljardi. Viime vuoden alusta lukien yhteisöverokantaa alennettiin merkittävästi.  

Tulee joskus mieleen vanha sanonta, jonka mukaan kohtuus se pitäisi olla kerjätessäkin. Välillä taas tuntuu siltä, että suomalaisella teollisuudella olo on kuin pienen talon porsaalla: aina on maa jäässä tai kärsä kipeä. Koskaan ei voi kunnolla kaivaa.

Vielä siitä kolmiloikasta. Tiedän EK:ssa olevan kovia urheilumiehiä. Luulisi ainakin heidän tietävän, että kolmiloikassa loikat eivät ole samanmittaisia ja onnistuneeseen suoritukseen tarvitaan lankulle sopivat askelmerkit. Jos askelmerkit eivät sovi, saattaa koko hyppy mennä yliastutuksi tai läpijuoksuksi. Silloin jää tulos tekemättä ja kisa kesken.

Tämä olisi hyvä pitää mielessä myös yhteiskuntasopimuksen loikkakisaan valmistauduttaessa.

Antti Palola on STTK:n puheenjohtaja

 

 

 

Kirjoittajasta

Antti Palola

Antti Palola on STTK:n puheenjohtaja. Seuraa @AnttiMPalola Twitterissä.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.