veronmaksajat.fi

Brexit tulee, oletko valmis?

Tomas Hildebrandt

Britanniassa pidetään kahden vuoden kuluessa kansanäänestys Euroopan unioniin kuulumisesta. Kampanjointi on lähtenyt käyntiin ja keskustelu käy kuumana. EU:n kannatus on brittien keskuudessa hiipunut. Lähes kaikkeen ollaan tyytymättömiä ja itsetunto on paremman talouskehityksen ansiosta korkealla.

Pelkäänpä, että britit valitsevat irtautumisen. Sillä olisi merkittävä vaikutus koko Eurooppaan.

Britanniassa arvioidaan poisjäännin hyötyjä ja haittoja. Vertailukohtia haetaan muun muussa Norjasta ja Sveitsistä. EU:n jäsenmaksut eivät ole ratkaisevassa asemassa. Kumpikin vertailumaista maksaa EU:lle siitä, että pääsee sisämarkkinoille.

Norjalaiset ovat aiemmin nauttineet kasvavista öljytuloista, mutta hinnan lasku taitaa palauttaa norjalaiset tavallisten kuolevaisten joukkoon. Myös britit ovat saaneet oman osuutensa Pohjanmeren luonnonvaroista, mutta rahavirrat ovat nykyään pienemmät. Norja ja Britannia tarvitsevat vastapainoa öljytulojen vähenemiselle.

Sveitsissä, samoin kuin Britanniassa, pankki- ja vakuutustoimiala on merkittävässä asemassa. Britit ovatkin finanssialalla päässeet hyödyntämään EU-jäsenyyttään. Muutos olisi Lontoon pankeille kova paikka. Brittipankit pohtivat nyt pääkonttoreidensa siirtoa muualle. Ranskalaiset ja saksalaiset palveluntarjoajat ovat jo kärkkymässä heille aukeavaa markkinarakoa.

Arviot brexitin vaikutuksista Iso-Britannian talouteen vaihtelevat suuresti. Optimistissa arvioissa bruttokansantuote saa 2-4 prosentin lisäkiihdytyksen. Pessimistiset arvioivat jopa 8 prosentin menetystä.

Brexit pakottaisi sekä brittiläiset että ulkomaiset yritykset ja sijoittajat punnitsemaan uudelleen maan pitkän aikavälin näkymiä ja houkuttelevuutta investointikohteena. Epäilemättä ainakin alkuvaiheessa näkymiä varjostaisi epävarmuus. Brittihallitus joutuisi todennäköisesti tukemaan joitakin teollisuudenaloja.

Kiinalaiset ovat jo liikkeellä. Kiina on lämmitellyt suhteitaan entiseen miehittäjämaahan ja asiointi on suorasukaisempaa kuin Euroopan unionin kanssa. Britit ovat löytäneet uuden ystävän, joka hakee tunnustusta kasvavalle roolilleen maailmanpolitiikassa

Tarvitseeko muu Eurooppa vastarannan kiiskiä, jollainen Atlantissa lilluva saarivaltio on? Eipä taida tarvita.  Brittien rusinat pullasta -toiminta kismittää kaikkia. Eurooppa on Britannian ulkomaankaupalle merkittävämpi kuin mitä Britannia useimmille EU–maille.

Silti Britannian irtautuminen Euroopan unionista olisi kova suonenisku. Jäljelle jäävä, riitainen tynkä-EU ei olisi uskottava saati toimiva kokonaisuus. EU tarvitsee Britanniaa oman uskottavuutensa takia.

EU:n tulisi kääntää erilaiset mielipiteet ja näkemykset hajottavan ja erottavan voiman sijaan voimavaraksi. Britannian kansanäänestyksen pitäisi herättää kaikissa unionin maissa rakentavaa itsetutkiskelua sekä pohdintaa omista ja yhteisistä edellytyksistä, joilla selvitä tulevaisuuden haasteista. Parhaassa tapauksessa pohdiskelu johtaa muutoksiin, jotka ovat kaikkien eduksi.

Tomas Hildebrandt on Evli Pankin markkinastrategi ja seniorisalkunhoitaja

Kirjoittajasta

Tomas Hildebrandt

Tomas Hildebrandt on Evli Pankin seniorisalkunhoitaja ja markkinastrategi.

Blogeissa