Suomi elää metsästä. Suomi on tietotekniikan ykkösmaa maailmassa.
Ei elä enää, vaikka edelleenkin metsä tuo tuloa. Eikä taida olla enää.
Lehtiä lukiessa saa sen kuvan, että Suomi on kriisiytynyt, entinen hieno maa, jossa nykyään pelkästään irtisanotaan, säästetään, ulkoistetaan, jätetään lapset ja vanhukset hoitamatta ja kaiken lisäksi piilotellaan sitä sun tätä veroparatiiseihin.
Uusia vientimenestyksiäkin on. Musiikkivienti, matkailu, peliteollisuus. Pilipalihommia, olisi ennen irvailtu.
Miten tässä näin on käynyt? Cliché: maailma on muuttunut. Digistä puhuttiin pitkään, mutta ei reagoitu tarpeeksi ennen kuin lähteneen junan perävalot olivat jo kaukana. Ja vauhti kiihtyy. Olen sitkeästi tilannut paperista lehteä, jotta omat lapset oppisivat lukemaan sitä, vaikkapa aamiaispöydässä. Eivät opi. Lukevat mitä lukevatkin kännykästä tai muulta ruudulta. Minä, keski-ikäinen täti-ihminen olen nyt itsekin luopumassa paperisista lehdistä. Ei ole maailma ennallaan, ei. Luen kirjoja sähköisesti. Ja cd:itä en ole ostanut enää vuosiin, vaikka paljon (maksullista) musiikkia kuuntelenkin.
Nyt ongelmat ovat leviämässä kaupan alalle. Kuluttajat tilaavat tavaraa netistä. Tässäkin vauhti kiihtyy. Valikoima on valtava ja kokoja löytyy varmemmin kuin suomalaisista kaupoista. Tämä ei ole kauppojen vika, meitä suomalaisia vain on niin vähän, ettei koko sortimenttia voi pitää esillä. Euroja on käytössä rajallisesti ja myös hinnalla on merkitystä. Uudet kauppakeskukset haluavatkin olla ”viihtymiskeskuksia”. Ennustan monille näistäkin kannattavuusongelmia.
Paperi-insinöörin tai tietokekniikan ammattilaisen uraputki ei ole enää entisellään. Miten 20-vuotias tietäisi, miksi kannattaa kouluttautua? Siis miksi ja miksi? Ja miten tästä synkkyyden tunteesta - että Suomi vain luisuu ja luisuu - pääsisi eroon?
Kunpa voisin tyhjentävästi, tässä ja nyt kertoa, miten Suomi pääsee tästä tilanteesta. Kohti valoisampia aikoja ja uutta kasvua. Monet työryhmät ovat asian parissa istuneet ja vähän höttöistä on tulos. Uutta Nokiaa ei palaveripöydässä keksitä, mutta yrittäjähenkiset ihmiset voivat luoda sata pientä. Mieluummin tuhat.
Suomalaisten suuryritysten johto yrittää pitää yhtiönsä kannattavana ja kilpailukykyisenä, mutta tämä leimataan vain julmaksi saneeraamiseksi. Kannattaisiko näkökulmaa vähän laajentaa? Suomeen syntyy uusiakin työpaikkoja, kannattaisiko näistäkin kirjoittaa mediassa? Kannattaisiko kadehtimisen sijaan keskittyä ihailemaan niitä jotka luovat vaurautta – ehkä myös itselleen? Kannattaisiko huolehtia siitä, ettei millään toimialalla turhaan itse vaikeuteta työpaikkojen pitämistä Suomessa - tai vientiä? Kannattaisiko kiinnostuneille lapsille ja nuorille opettaa Venäjää? Oma 10-vuotias tyttäreni haluaisi oppia, mutta mitään vaihtoehtoa ei ole tarjolla Helsingissä – ei edes 10 kilometrin säteellä, vaikka itse kuljettaisimme.
Suomen ongelmat eivät ratkea isolla uudella ”Nokialla”. Ne ratkeavat sillä, että käännetään jokainen vauhtia hidastava kivi ja tehdään kansakuntana hyvin suuri asennemuutos.
>> Taloustaito
