Asuntokaupan tunnelmat ovat hyvin herkät, ja alan toimijat ovat nyt mieluummin hiljaa kuin kommentoivat aiheesta mitään. Myönnän itse avoimesti kuuluvani samaan kerhoon.
Tilannetta olisi vastuutonta optimistisesti kaunistella. Ja siitä voisi saada historian tuomionkin. Mutta toisaalta synkkien ennusteiden lateluun on korkea kynnys kun tietää, kuinka monitasoinen vaikutus asuntokaupan tasapainon kääntymisellä luisun puolelle olisi Suomen kulutusvetoiseen talouteen.
Siispä me yleensä aktiivisesti alan tapahtumia kommentoivat puhuvat päät olemme nyt hiljaa. Ilmassa on sen verran tosipaikan tuntua, että räväköitä otsikoita poikivien niin sanottujen totuuksien laukominen ei houkuttele, kun ei tiedä, mitä niistä herkässä tilanteessa saattaisi seurata.
Siksipä en tässäkään blogissa pureudu tarkemmin markkinatilanteeseen, vaan siihen hämmentävään tapaan, jolla tällaisessa tilanteessa toimialalla päivästä toiseen edetään. Liikun itse paljon talvisin meren jäällä, enkä malta vastustaa kiusausta hakea sieltä vertausta.
Kun ei ole mitään erityistä syytä epäillä jään kestävyyttä, eteenpäin lompsitaan varmoin ripein askelin jään kestolle edes ajatuksia uhraamatta. Näin toimittiin viime vuosiin asti myös asuntomarkkinoilla. Joskus askel on liiankin huoleton, mutta kun pintapuolisesti ei vaaran merkkejä näy, niinhän siinä helposti käy.
Mutta kun jää antaa vähänkin aihetta huoleen, käytös heti muuttuu. Askel on rauhallisempi ja tunnustelevampi. Kun jäästä kuuluu risahduksia, niitä jähmetytään kuuntelemaan. Voidaan pysähtyä hetkeksi miettimään, mutta kun mitään ei tapahdu, varovainen eteneminen jatkuu. Näin ihminen käyttäytyy jäällä, ja näin me yleensä käyttäydymme myös asuntomarkkinoilla.
Kun jää ritinästä huolimatta kantaa, ja kun edempänä näkyy pilkkijöitä ja vieressä kulkevat vanhat mönkijänjäljet, useimmilla rohkeus riittää etenemiseen. Vaikka toisaalta moni kyllä kääntyy kannoillaan ja palaa rantaan, asuntomarkkinoillakin.
Rohkean vaikeutena on aavistaa sitä hetkeä, jolloin jää mahdollisesti ei enää kannakaan. Useamman kerran jään läpi menneenä tiedän, että usein jää varoittelee pitkään mutta silti kantaa. Ja mahdollistaa etenemisen. Kunnes sitten täysin varoittamatta ei enää kannakaan, ja sitten ollaan pulassa. Kirjaimellisesti.
Asuntokaupassa vuosi on ollut poukkoileva, ja jokaista risahdusta on seurattu kuin henkeä pidätellen. Huolestuttavia merkkejä on pinnassa paljon, mutta toisaalta markkina on kuitenkin kantanut. Ja jopa pystynyt nousemaan jaloilleen heikoimpien kuukausien notkahduksista.
Sen enempää en asiasta sano, mutta voimakas korkoelvytys on kyllä näinä kuukausina asuntomarkkinoille pelastus kuin yöpakkaset kevätjäille. Normaalilla korkotasolla jäät olisivat jo lähteneet.
>> Taloustaito
