Etusivu
-
VEROT 3.1.2025
Vakuutuskorvaus lahjaksi lapsenlapsille – onko lahjasta maksettava veroa?
Sisareni kuoli, ja sain edunsaajana osan hänen ottamastaan säästöhenkivakuutuksesta. Haluaisin antaa tämän osuuden lapsenlapsilleni. Pitääkö lapsenlapsieni maksaa lahjaveroa, jos summa on 5 000 euroa tai enemmän? -
VAPAALLA 3.1.2025
Haasteellinen satovuosi 2024 lupailee laadukasta kuohuvaa Ranskasta ja oivallisia viinejä Italiasta
Näin vuoden alussa käännämme katseen vielä kerran viime vuoteen, sillä viininystävää kiinnostaa millainen satovuodesta lopulta tuli. Millaisia viinejä saamme nauttia tänä vuonna ja tulevaisuudessa vuodelta 2024? -
BLOGIT 3.1.2025
Kohtele itseäsi lempeästi – ja muita hyödyllisiä vinkkejä kohta koittavaan arkeen
Mukavan joululoman jälkeen ajatus siitä, että jo ensi viikolla, loppiaisen jälkeen, pitäisi jollakin konstilla palata arkeen tuntuu vaikealta. Taina Latvalan listalla viisi vinkkiä, jotka helpottavat siirtymää. -
VEROT 2.1.2025
Julkisen talouden liitokset natisevat, miten käy verojen vuonna 2025?
Hallitusohjelman veromuutoksista iso osa toteutettiin jo vuonna 2024, mutta heikon taloustilanteen takia kehysriihessä päätettiin viime keväänä kolmen miljardin euron lisäsopeutuksesta. Monet veronkiristyksistä tulevat voimaan vuoden 2025 alussa. -
KOTI 1.1.2025
Lääkekorvausten alkuomavastuu on nyt 70 euroa – lääkekattoon vajaan kympin korotus
Lääkekorvausten alkuomavastuu on tammikuun alusta lähtien 70 euroa. Vuonna 2025 lääkekatto eli vuosiomavastuu on 633,17 euroa. Vuonna 2024 lääkekorvausten alkuomavastuu oli 50 euroa ja lääkekatto 626,94 euroa. -
VEROT 31.12.2024
Toiminimiyrittäjä myy pakettiauton – mistä maksan arvonlisäveron?
Olen toiminimiyrittäjä ja myyn pakettiautoni. Noin 50 prosenttia ajoista on ollut liiketoimintani ajoja ja loput omia ajoja. Arvonlisäveron vähennys on aikanaan tehty tuosta 50 prosentista. Mistä maksan arvonlisäveroa, kun myyn auton? -
TYÖ & ELÄKE 31.12.2024
Joka kymmenes eläkeläinen käy töissä – työstä karttunutta eläkettä on haettava erikseen
Vuoden 2023 lopussa töitä teki yli 150 000 eläkeläistä, ilmenee Eläketurvakeskuksen (ETK) tuoreesta tilastosta. Eläkeläisten työ on usein epäsäännöllistä ja osa-aikaista. Tästä työstä kertynyttä uutta eläkettä on haettava erikseen. -
TYÖ & ELÄKE 30.12.2024
Hyödynnä oitis vanhentuvat kulttuuri- ja liikuntaetusi – tässä kymmenen viime hetken käyttövinkkiä
Monet työntekijät heräävät käyttämään etujaan vasta vuoden viimeisinä päivinä, jopa vain muutamaa tuntia ennen etujen erääntymistä. -
VEROT 30.12.2024
Miten palkan ja eläkkeen verotus muuttuu 2025?
Kun pääministeri Petteri Orpon hallituksen ensimmäinen verovuosi 2024 toi kevennyksiä verotukseen, vuosi 2025 kääntää suunnan monille veronmaksajille kiristäväksi. -
RAHAT 30.12.2024
Nämä ovat Taloustaidon luetuimmat jutut 2024 – lahjat, eläke ja autoetu askarruttavat
Oman lapsen auttaminen taloudellisesti, eläkkeiden raippavero ja turvallinen verkkoasiointi ovat kärjessä Taloustaidon vuoden 2024 luetuimpien juttujen listalla. Sinne nousi jälleen myös ikisuosikki Käyttöetu vai vapaa autoetu. -
TYÖ & ELÄKE 30.12.2024
Tein virheen yritysjärjestelyssä – vältynkö veroseuraamuksilta?
Tein yritysjärjestelyn luettuani netistä ohjeita ja soitin pari puhelua Verohallintoon. Nyt kävi ilmi, että olen ymmärtänyt asiat väärin ja minulle saattaa tulla veroseuraamuksia. Eikö verotuksessa saa virhettään anteeksi, jos on toiminut parhaan kykynsä mukaan? -
BLOGIT 30.12.2024
Mitä hyötyä on olla väärässä – esimerkiksi ilmastonmuutoksesta?
Ihmiset ovat aina huijanneet toisia omaksi edukseen, mutta miksi huijata itseään? Missä tilanteissa on hyödyllistä olla väärässä? -
VAPAALLA 30.12.2024
Vain oikein käytetty ilotulite ilahduttaa – säästä silmäsi ja käytä suojalaseja
Ilotulitteita saa ampua uudenvuodenaattona 31.12. vain kello 18–02. Jos ammut ilotulitteita, suosi syrjäisiä ja aukeita paikkoja. Suojalasien käyttö on pakollista ilotulitteen ampujalle ja suositeltavaa myös katsojille. -
BLOGIT 27.12.2024
Digijuna meni jo, roikutaan mukana edes seuraavassa kasvuveturissa
Eurooppaan voi hyvinkin syntyä esimerkiksi puhtaan energian tai kierrätyksen alustayrityksiä. Mistä tulee vihreän talouden Intel, tai mieluummin Nvidia? -
VEROTUS 27.12.2024
Näissä tappioissa sijoittaja voi jäädä nuolemaan näppejään
🅑 JÄSENILLE
Sijoittaja, ole tarkkana, kun suunnittelet tappioittesi hyödyntämistä verotuksessa. Joissain tilanteissa voit joutua odottamaan verohyötyä pidempään kuin arvaatkaan. Pahimmassa tapauksessa jäät lopullisesti nuolemaan näppejäsi. -
KOTI 26.12.2024
Joulunviettäjä, tässä sinulle lajittelutärpit – pakkausjätteet kiertoon välipäivinä, rosolli taipuu kasvissopaksi
Jouluna syntyy pakkausjätettä moninkertaisesti arkeen verrattuna. Pakkausjäte, kuten pahvilaatikot ja alumiinivuoat, säilyvät muutaman päivän kotona ja ne ehtii lajitella ja kierrättää välipäivinäkin. Joulupöydästä yli jääneet herkut kannattaa hyödyntää ruoanlaitossa. -
VEROTUS 25.12.2024
Rahasto-osuuksia myyvän voitot ja tappiot – varmista verotus edullisimmalla tavalla
🅑 JÄSENILLE
Kun myyt rahasto-osuuksiasi, voit vaikuttaa verotukseesi monella tapaa. Kun suunnittelet myyntejä, suunnittele siis samalla verotustasi. Tiedot rahasto-osuuksien myynneistä ovat yleensä valmiina veroilmoituksellasi. -
KOTI 24.12.2024
Joulupaketista ilmestyi uusi puhelin – älä hötkyile, tässä kuusi vinkkiä käyttöönottoon
Uuden puhelimen käyttöönotossa kannattaa olla huolellinen, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä. Jos on liian sukkela, saattaa pudota kyydistä, kun siirtelee tietoja vanhasta laitteesta uuteen. -
RAHAT 23.12.2024
Minulla on sijoitusasunto – saako tonttivastikkeen vähentää vuokratulosta?
Vuokraan omistamaani sijoitusasuntoa käyvällä vuokralla ja maksan myös siihen liittyvää ns. tonttivastiketta. Onko tämä tonttivastike vähennyskelpoinen vuokratulosta? -
VAPAALLA 23.12.2024
Joulutähti kukoistaa, kunhan kartat vetoa ja viileää
Värikkäinä säihkyvät joulutähdet ilahduttavat, kun ulkona on pimeää. Niiden kukinnasta voi nauttia useita kuukausia, kunhan malttaa noudattaa muutamaa ohjetta.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 24.3.2026Suomi maksaa EU:lle muovista 90 miljoonaa – pakkauksia lajitellaan yhä väärinPantittomista muovisista kuluttajapakkauksista vain runsas kolmannes päätyy muovinkeräykseen Suomessa. Suurin osa lajitellaan yhä väärin, tavallisimmin sekajätteeseen. Se ei ole vain ympäristöongel...
-
TYÖ & ELÄKE 24.3.2026Ansiotuloverolaskuri 2026 – kirjaudu ja kokeileTutki uudella laskurilla, paljonko sinulle jäisi käteen eri suuruisista palkoista, eläkkeistä, päivärahatuloista tai niiden yhdistelmistä. Testaa myös asuinkunnan, huollettavien lasten ja iän vaiku...
-
RAHAT 25.3.2026Yhteismetsien ala kasvoi yli 21 000 hehtaarilla – eniten lisäystä Pohjois-PohjanmaallaSuomessa oli vuoden 2026 alussa 686 yhteismetsää, joiden yhteenlaskettu pinta-ala nousi yli 814 000 hehtaariin. Viime vuonna kasvua kertyi runsaat 21 000 hehtaaria. Suomessa oli vuoden 2026 alussa ...
-
VEROTUS 24.3.2026
🅑 JÄSENILLE
Tarkista esitäytetty veroilmoitus 2025 ‒ rahanarvoiset vinkit veronmaksajalleÄlä unohda tarkistaa veroilmoitustasi. Esitäytetyllä veroilmoituksella on suurin osa tiedoista valmiina, mutta tiedoissa voi olla virheitä tai puutteita. Monia vähennyksiä pitää muistaa itse vaatia... -
OMA TALOUS 24.3.2026
🅑 JÄSENILLE
Sijoittaisinko pörssin ulkopuolelle ‒ kenelle vaihtoehtoiset sijoitusrahastot sopivat?EU on alkanut säännellä vaihtoehtoisia sijoituksia tarjoavia rahastoja, ja markkinoille on pulpahtanut lyhyessä ajassa useita niin kutsuttuja Eltif 2.0 -rahastoja. Onko sijoituskohteesta kuoriutunu...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 16.7.2024Luottokielto ennaltaehkäisee väärinkäytöksiä – milloin siitä kannattaa maksaa?Tietoturvariskien lisääntyessä moni harkitsee vapaaehtoisen luottokiellon ottamista. Luottokiellon voi hankkia maksuttomasti Verohallinnon positiivisen luottotietorekisterin kautta. Vaihtoehtoisest...
-
VEROT 15.7.2024Saako Viron rekisterissä olevalla autolla ajella Suomessa?Suomen teillä näkyy aika ajoin Viron rekisterissä olevia autoja. Millä edellytyksillä täällä saa ajella ulkomaisella autolla ja mitä käy, jos ajelee luvatta? Vieraana on Veronmaksajien johtava vero...
-
RAHAT 8.7.2024Miten hoidan toisen taloutta, jos hän ei itse enää pysty? Näin ryhdyt edunvalvontavaltuutetuksiEdunvalvontavaltakirjalla voi määrätä toisen henkilön hoitamaan asioitaan tulevaisuudessa, jos oma terveys pettää. Mitä edunvalvontavaltuutetuksi ryhtyminen pitää sisällään? Mitä valtuutetun on syy...
-
VEROT 10.7.2024Voinko lainata rahaa lapselleni ilman korkoa – mitä pitää ottaa huomioon?Voiko verottaja tulkita lapselle annetun lainan lahjaksi? Miten velkakirja laaditaan? Veronmaksajien verojuristi Juuso Loikkanen neuvoo, mitä kannattaa ottaa huomioon, jos lainaa lapselleen rahaa.
-
TYÖ & ELÄKE 12.7.2024Haluaisin lunastaa työsuhdepyöräni – mitä veroja tästä seuraa?Jos työsuhdepyörä osoittautuu oikein mieluisaksi, voisiko sen lunastaa itselleen? Mitä tästä sanoo verottaja? Verojuristi Juuso Loikkanen kertoo veroseuraamuksista kahdessa eri tilanteessa, eli jok...
-
VAPAALLA 9.7.2024Punkki ei ole harmiton otus – nappaa tästä neljä vinkkiä kissan ja koiran punkkisyyniinKesällä lemmikinomistajan on tarkkailtava lemmikin turkkia punkkien varalta päivittäin. Punkkikausi alkaa varhaiskeväästä ja jatkuu aina myöhäissyksyyn. Punkin purema voi aiheuttaa kissalle tai koi...
-
RAHAT 15.7.2024Viikkoraha opettaa taloustaitoja lapselle – kymppi tai vähemmän sopiva summa alle 10-vuotiailleViikkoraha on oiva keino opettaa lapselle taloustaitoja ja pitkäjänteistä säästämistä. Viikkorahojen määrissä on isoja eroja, koska perheiden taloustilanteet vaihtelevat. OP Ryhmän kyselytutkimukse...
-
VEROT 12.7.2024Saan vuokratuloa ulkomailta – pitääkö vuokratulosta maksaa veroa Suomeen?Asun Suomessa, mutta minulla on asunto ulkomailla ja olen ajatellut vuokrata sen. Pitääkö vuokratulosta maksaa veroa myös Suomeen? Voiko Suomen perimästä verosta vähentää ulkomaille maksetut verot?...
-
VEROT 11.7.2024Mitä perukirjaan merkitään kiinteistön tai asunnon arvoksi?Perunkirjoitus on tehtävä jokaisen Suomessa vakinaisesti asuvan henkilön kuoleman jälkeen. Se antaa kuvan vainajan varoista ja veloista kuolinhetkellä sekä muodostaa perustan perintöverotukselle. M...
-
KOTI 15.7.2024Epärealistinen hintapyyntö hyydyttää talokaupan – himotuista kohteista kuitenkin pulaaOmakotitalon myyjän on syytä ottaa huomioon laskenut hintataso ja asettaa kohteelle realistinen hintapyyntö. Silloin kauppa käy, sanovat välittäjät. Korona-aikana omakotitalojen kauppa kävi kuumana...
-
RAHAT 10.7.2024Pohdi näitä seitsemää asiaa saadaksesi mehut irti kauppojen kanta-asiakasohjelmistaKaupat palkitsevat asiakkaita sitoutumisesta ja ostamisesta monimutkaisilla palkintohimmeleillä. Kuluttajalta vaaditaan hyvää pelisilmää, jotta hän pystyisi hyödyntämään kauppojen kanta-asiakasohje...
-
RAHAT 11.7.2024Tutkimus: Ympäristöystävällinen ruokavalio on myös edullinen valintaPienellä ruokavaliomuutoksella voi vähentää ruuan kulutuksen kasvihuonepäästöjä. Osa kuluttajista kokee kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymisen vaikeaksi. Käytettävissä olevat tulot ja hinta...
-
VEROT 9.7.2024Jos ansiotuloja on vain vähän, voiko kotitalousvähennystä saada pääomatuloista?Kotitalousvähennystä voi saada, jos esimerkiksi teettää siivoustyötä kotonaan. Mitä tapahtuu, jos ansiotuloja on kuitenkin niin vähän, ettei kotitalousvähennystä voi tehdä niistä? Voiko siinä tapau...
-
VEROT 12.7.2024Verotuloja valtion kirstuun 42,3 miljardia euroa – varainsiirtoveroa kertyi alkuvuonna yli viidenneksen vähemmänVerohallinto keräsi tammi-kesäkuussa 2024 kaikkiaan 42,3 miljardia euroa verotuloja, mikä on 0,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Suhteellisen korkeana pysyneen työllisyysti...
-
VEROT 11.7.2024Pitäisikö kannabiksesta saada verotuottoja, Veronmaksajien Teemu Lehtinen?Hallitus päätti kevään kehysriihessään nostaa yleistä arvonlisäveroprosenttia ja muun muassa supistaa kotitalousvähennystä. Miten nämä verolinjaukset maistuvat Veronmaksajien toimitusjohtajalle Tee...
-
VAPAALLA 11.7.2024Retkeilijä, näin varaudut vaellukselle – tässä sinulle kahdeksan retkivinkkiäHyvin varautunut ja varustautunut retkeilijä pärjää kiperissäkin tilanteissa, ja retki sujuu mukavasti. Kun miettii mahdolliset haveripaikat etukäteen läpi, välttyy jo monilta vahingoilta. 1. REIT...
-
RAHAT 9.7.2024Kisa vihreän siirtymän investoinneista kiihtyy – miten Suomi saisi osansa kakusta?Miljardien vetyinvestoinneista on jo puhuttu, mutta ne ovat vain yksi osa vihreän siirtymän investointeja. Taloustaito sai vieraakseen Suomi-Areenassa johtaja Teemu Helistekankaan Advenilta. Millä ...
-
VEROT 8.7.2024Myyn metsätilan tyttärelleni tappiolla – hyväksyykö verottaja tappioni?Myyn lapselleni yli kymmenen vuotta omistamani metsätilan tappiolla, joka on aito ja todellinen luovutustappio. Käytämme metsätilan kaupassa nykyhetken käypää hintaa. Hyväksytäänkö tappio luovutust...
-
TYÖ & ELÄKE 10.7.2024Maine ja rahat pelissä – mikä saisi perheyrityksen jatkamaan?Perheyrityksessä yrittäjä lataa peliin niin maineensa kuin rahansa – millainen on hyvä toimintaympäristö perheyrityksille? Suomalaisilta sanotaan puuttuvan yrittäjähenkisyyttä, mutta kannustaako Su...
-
VEROJURISTI VASTAA 9.7.2024
🅑 JÄSENILLE
Kuolinpesät myyvät puuta – onko mahdollista jakaa puukaupan tulot tasan pesän osakkaille?Sekä isä että äiti ovat kuolleet. Molempien jakamaton kuolinpesä omistaa metsätilan, joita vanhempamme ovat hallinneet itsenäisesti kumpikin erikseen. He ovat myös antaneet niistä omat metsätaloude...






