Etusivu
-
KOTI 3.11.2015
Miten viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään?
Taloustaidon esimerkkilainassa 3 kuukauden euribor on ollut jo pitkään eullisempi viitekorko. -
VAPAALLA 3.11.2015
Teppo Terä maalasi kertomuksia
Turkulainen lintumaalari Teppo Terä on yksi suosituimmista suomalaisista eläinmaalareista. Keräilijät ovat kiinnostuneita eläinaiheista. -
VEROT 2.11.2015
Mitä julkiset verotiedot kertovat tuloista?
Julkiset verotiedot antavat varsin kattavan kuvan palkoista, joita on maksettu vuonna 2014. Sen sijaan henkilöiden saamien pääomatulojen määriä ei pysty vertailemaan julkisten verotilastojen perusteella. -
KOTI 2.11.2015
Varovaisuus hallitsee asuntokauppaa
Käytettyjen asuntojen kauppa on tänä vuonna jonkin verran vilkastunut. Syyskuussa kasvoi jopa vanhojen omakotitalojen kauppa, joka on ollut todella alamaissa. -
KOTI 2.11.2015
Olemattomia muutoksia asuntolainojen koroissa
Pankkien Taloustaidolle antamien asuntolainatarjousten korkohaarukka on olematon: edullisin korkotarjous 1,24 % kuten syyskuussakin ja kallein 1,50 %. -
KOTI 30.10.2015
Television maksukanavat houkuttelevat
Yhä useampi urheilutapahtuma on tarjolla vain tv:n maksukanavilla. Jos seuraa montaa lajia, kustannukset voivat nousta jopa yli sataan euroon kuukaudessa. -
VAPAALLA 30.10.2015
Syntymäpäivämenu Sibeliuksen tapaan
Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää on syytä juhlistaa myös kulinaarisissa merkeissä. Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi onkin hauska rekonstruoida kotikutsuille oma Sibelius-menu. -
VEROT 29.10.2015
Lapsen elatusapu nojaa sosiaalitoimen tekemään laskelmaan
Kun vanhemmat eroavat, on lapsesta erossa asuvan maksettava elatusapua. Maksun määrä saadaan kunnan lastenvalvojan tekemällä laskelmalla, jossa otetaan huomioon lapsen tarpeet sekä vanhempien elatuskyky. -
VAPAALLA 29.10.2015
Audi A4 Avant tarjoaa tyyliä ja ominaisuuksia
Hiljakkoin esitelty Audi A4 Sedan sai seurakseen tyylikkään Avant-farmarin. -
RAHAT 29.10.2015
Miten vähennän kulut vuokratuloista?
Omistan paritalon puolikkaan, joka on vuokralla. Miten vähennän kulut saamastani vuokrasta ja mistä summasta maksan veron? -
VEROT 28.10.2015
Veronpalautuksia tulossa henkilöille 2,3 mrd e
Veronpalautusta vuodelta 2014 on tulossa noin 3,5 miljoonalle henkilöasiakkaalle. Palautuksen saajien määrä kasvaa edellisvuodesta 1,4 %. Henkilöasiakkaat saavat palautusta arviolta 2,3 miljardia euroa (+2,5 %). Keskimääräinen palautus on 660 euroa. -
VAPAALLA 27.10.2015
Matkatavaralle on monta taksaa
Lentoyhtiöiden matkatavarasäännöistä on tullut niin monimutkaisia, että matkatavara-asiat pitää miettiä hyvissä ajoin etukäteen. -
RAHAT 26.10.2015
Epäily: Nokian verkot aiheuttavat syöpää
KARON PÖRSSI Miten huhut vaikuttavat? Entä jos markkinat ryhtyvät uutisoimaan huhuja ja kertovat kurssireaktioista, joka tuntuisi osoittavan huhun vakavasti otettavaksi? Karo Hämäläinen luotaa huhujen pyörteitä. -
KOTI 26.10.2015
Kiinteistöveron kakkoserä maksuun 2. marraskuuta
Kiinteistövero maksetaan joko yhdessä tai kahdessa erässä. Jos vero on suurempi kuin 170 euroa, se maksetaan kahdessa erässä. -
VAPAALLA 26.10.2015
Kiinalainen vati nousi ennätyshintaan
Kiinalaisyllätyksiä koettiin peräti kahdessa huutokaupassa. Vadista käytiin kilpahuuto, ja 1700-luvun raakasilkkikimono sai uuden omistajan. -
KOTI 26.10.2015
Hiipuuko käteisen rahan käyttö nopeasti?
Käteisen rahan käyttö maksuvälineenä on Suomessa hiljalleen vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana. -
VAPAALLA 26.10.2015
Firman vai työntekijän oma auto?
Jos työntekijä ajaa paljon työajoja, autoetu voi olla työnantajan kannalta edullinen vaihtoehto. Palkansaajalle puolestaan työsuhdeauto voi koitua kalliiksi, mikäli yksityisajoja on vähän ja työajoja paljon. -
VAPAALLA 23.10.2015
Olenko maksanut ajoneuvoverot?
Trafi on uudistanut ajoneuvoverojen tarkistuspalvelunsa. Palvelusta voi hakea maksutta ajoneuvoliikennerekisterissä olevien ajoneuvojen verotietoja rekisteritunnuksella. -
RAHAT 23.10.2015
Milloin ehtii vielä vähentää tappiot?
Jos salkussasi on myyntitappioita, älä päästä niitä vahingossa vanhenemaan. -
VAPAALLA 23.10.2015
Taas meni tuulilasi!
Tuulilasi vaikuttaa auton ajoturvallisuuteen yhtä olennaisesti kuin jarrut ja ohjaus, mutta siitä huolimatta tuulilasi korjataan tai vaihdetaan vasta kun on ihan pakko.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 30.10.2023Vesivahinko iski – oliko kyseessä asennusvirhe vai äkillinen tapahtuma?Vesivahingoille on tyypillistä, että vakuutusyhtiöt ratkovat niiden mahdollisia korvauksia tapaus kerrallaan. Tositarina elävästä elämästä paritalossa: Naapurissa tehdään remonttia, ja palkatut rem...
-
RAHAT 31.10.2023Isot velat sijoitusasunnoista – miksi en ole saanut lainanhoitokuluista verovähennystä?Hankin lisätuloja sijoitusasunnoilla ja minulla on niitä useita kotikaupungissani. Sijoitusasuntolainoja on kertynyt minulle noin 1,5 miljoonan euron verran. Pankki välittää lainojen korot suoraan ...
-
KOTI 1.11.2023Huoli sähkön hinnasta lieventymässä – kausivalot kannattaa silti ajastaaKausivalot tuikkivat jo pihapuissa ja ikkunoissa pimeiden iltojen ja aamujen ilona. Pöydällä palaa led-tuikku. Valoja pidetään päällä vielä helmikuussakin. Viime talvena koettu sähkön hintakriisi ...
-
KOTI 31.10.2023Siivous, kokkaus, meikkaus – oletko kotona kemikaalien superkuluttaja?Lukuisiin tarpeisiin kehitetyt kemikaalit eivät lähtökohtaisesti ole pahasta, mutta arjen kemikaalikuormaa on silti paikallaan vähentää. Osa kemikaaleista on myrkyllisiä, osa hajoaa hitaasti, osa e...
-
VEROTUS 31.10.2023
🅑 JÄSENILLE
Sijoittaja, vielä ehdit vaikuttaa veroihisi ennen vuodenvaihdettaÄlä päästä tappioitasi vanhenemaan. Kauppojen ajoituksella saattaa olla vaikutusta myös pääomatulojen veroprosenttiisi. Kun mietit, kannattaisiko sinun vielä myydä jotain ennen vuodenvaihdetta, lis...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






