veronmaksajat.fi

NUORET JA RAHA

Osamaksut, opintolainat ja vuokrarästit painavat monen nuoren taloutta – hae apua velkaongelmiin ajoissa!

Osamaksut, opintolainat ja vuokrarästit painavat monen nuoren taloutta – hae apua velkaongelmiin ajoissa!
13.1.2022

Yhä useampi nuori velkaantui viime vuonna ennätyksellisen paljon. Painolastia aiheuttivat kulutusluottojen lisäksi etenkin osamaksut, opintolainat ja vuokrarästit. Nuoret hakivat aiempaa useammin apua Takuusäätiöstä.

Takuusäätiön asiakkaista yhä useampi on nuori, joka hakee velkojen järjestelyä. Noin joka kolmas hakija oli viime vuonna alle 30-vuotias. Heidän osuutensa on lisääntynyt yli 30 prosenttia kahden viimeisen vuoden aikana. 

Nuoret hakevat apua rahaongelmiinsa. Takuusäätiön Velkalinjalla ja chatissa neuvottiin viime vuonna kaikkiaan 7 500 maksuvaikeuksissa olevaa ihmistä, joista joka viides oli alle 30-vuotias. Nuoria neuvottuja oli ennätysmäärä, jopa kolmasosa edellisvuotta enemmän. 

Monella apua hakeneella oli useita velkatyyppejä. Kulutusluottojen osuus on pysynyt suurena edellisvuosien tavoin, mutta viime vuonna niiden rinnalla oli yhä useammin osamaksuja, vuokrarästejä ja opintolainoja.

Osamaksut lisäävät ylivelkaantumisriskiä

Takuusäätiöstä kerrotaan, että yhä useammin velkaantuneet tarttuvat osamaksuihin. Viime vuonna osamaksuja oli peräti 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorilla oli yli 2,5 kertaa useammin osamaksuja ja vuokrarästejä kuin vanhemmilla ikäryhmillä. 

”Varsinkin verkkokaupassa osamaksua tarjotaan ensisijaisesti. Pienituloisten on helppo tarttua osamaksuun etenkin, ellei muuta lainaa saa. Osamaksuja myönnetään usein nuorille, joilla on hyvin pieni takaisinmaksukyky”, kertoo Takuusäätiön neuvonnan vastaava asiantuntija Henri Hölttä tiedotteessa. 

Osamaksujen velat voivat olla suhteellisen pieniä, mutta ongelmana on, että niitä tulee otettua useita. Kun kuukausierätkin ovat tavallisesti pieniä, pääoma lyhenee hitaasti ja luotosta tulee lopulta kallis. Pienituloiset voivat ylivelkaantua pelkästään osamaksuista. Kulutusluotoista ennestään velkaantuneilla ne puolestaan vaikeuttavat muiden velkojen maksua.

”Suomeen on tulossa positiivinen luottotietorekisteri. Sen tarkoituksena on parantaa luotonottajan maksukyvyn arviointia, mutta vielä ei ole varmuutta kuinka hyödykesidonnaiset osamaksut ja laskut otetaan siihen mukaan”, Hölttä kertoo. 

Opintolainat ja vuokrarästit haastavat nuorten taloutta

Opintolainoja oli viime vuonna lähes 40 prosenttia useammalla neuvotulla kuin edellisvuonna. 2010-luvun opintotukiuudistuksissa lainapainotteisuus opintojen rahoittamissa lisääntyi huomattavasti. Lainaa nostetaan vuosi vuodelta enemmän. 

Opintolainat on sidottu viitekorkoon ja on nyt hyvin edullista. Opintolainaa kertyy jopa yli 30 000 euroa, jos sitä nostaa koko opintojen ajan. Takuusäätiöstä muistutetaan, että mittavan opintolainan takaisinmaksu esimerkiksi 200 euron kuukausierällä kestää jopa yli 10 kymmenen vuotta jopa nykyisellä hyvin alhaisella korolla. 

”30 000 euron laina on niin iso, että mahdollinen koron nousu tuntuu sen lyhentämisessä tulevaisuudessa. Kun lähes kaikilla neuvotuilla nuorilla on opintolainan lisäksi yhä enemmän myös muita velkoja, monella on haastava taloustilanne edessä, jos lainamenot syövät ison osan tuloista”, Hölttä kertoo. 

Myös vuokraveloilla voi olla pitkäaikaisia seurauksia yhä useamman nuoren elämässä. Tavallisimmin nuoret jättivät vuokran maksun väliin muiden velkojen hoidon vuoksi. 

Takuusäätiöstä muistutetaan, että velkahuolien kanssa ei pidä jäädä yksin, vaan apua kannattaa hakea heti, kun laskujen ja vuokrien maksussa tulee vaikeuksia.

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti