Politiikka on altistunut koronavirukselle. Virus vaikuttaa jokapäiväistä elämäämme koskeviin poliittisiin päätöksiin, mutta siitä on myös saatu uusia argumentteja ja puhtia vanhojen mielipiteiden tueksi.
Finanssipolitiikkaan koronalla ja rajoitustoimenpiteillä on ollut välitön vaikutus, kun julkista velkaa on tarvittu paikkaamaan yritysten ja kansalaisten ehtyneitä rahavirtoja. Valtion velanotto onkin ehdoton lääke akuuttiin talouskriisiin.
Vaikka lääke tuskin on ehtinyt paljon vielä vaikuttaa, ovat malttamattomimmat jo ehdottamassa sopeutustoimia velanoton vähentämiseksi. Verotuksen osalta listaamattomien yritysten osinkoverotus on ensimmäisiä altistuneita. Siihen on vaadittu kiristyksiä nyt myös koronan verukkeella.
Kriisi voi tosin osoittaa, että vahvaan taseeseen ohjaava osinkoveromallimme on luonut yrityksiin suhdannepuskureita, joiden avulla selvitä kriisin yli. Tämä onkin yksi järjestelmän perusajatuksista, ja se pienentää uusien kriisitukien tarvetta.
Omiin silmiini ei ole silti vielä laajemmin osunut, että poliitikot olisivat hakeneet irtopisteitä äänestäjäkuntansa ulkopuolelle suuntautuvilla veronkorotus- ja leikkausehdotuksilla. Ei, vaikka mediasta on tullut syöttöjä, joihin pääsisi vastaamaan vaatimuksilla vastuullisesta taloudenpidosta tai parempiosaisten solidaarisuudesta.
Tähän lienee vaikuttanut Vihriälän työryhmän asiantuntijanäkemys sopeutustoimien aloittamisesta vasta vuonna 2023. Ja syystäkin.
Ensinnäkin talouskriisin kesto ja vakavuus ovat vielä arvailujen varassa. Ne vaikuttavat kuitenkin merkittävästi siihen, millaiselle finanssipolitiikalle tulevaisuudessa on tarve.
Vuosien päästä mahdollisesti toteutettaviin sopeutustoimiin ei ole järkeä asemoida itseään tässä vaiheessa. Sementoituminen uhkaisi tilanteen mukaan toimimista.
Talousennusteisiin liittyy paljon epävarmuutta kriisioloissa, mutta koronan keskellä ehkä vielä enemmän. Ennen kuin ennustaa taloutta, on ennustettava epidemian eteneminen ja rajoitustoimet – globaalisti. Jos nämä ennusteet eivät toteudu, on talousennuste huono kompassi.
On myös epäselvää, millaiselle tasolle velka on tarpeen vakauttaa tulevaisuudessa. Toisin kuin kotitalouden, valtion ei tarvitse maksaa velkaansa koskaan täysin pois. Kun vanha velka erääntyy, valtio voi ottaa uuden tilalle – edellyttäen, että lainaajia löytyy. Ja niitähän on löytynyt siinä määrin, ettei uusista lainoista ole maksettu lainkaan korkoa.
Valtiontalouden tarkastusvirasto toteaakin tuoreessa finanssipolitiikkaa koskevassa raportissaan, että ”velan nopea kasvu ei tule tämän hetkisen markkinatilanteen mukaan aiheuttamaan merkittävää rahoitusrasitetta julkiselle taloudelle”.
Keskuspankkien toiminta on vaikuttanut valtioiden velkakestävyyteen. EKP on pitänyt nyt kriisissäkin huolen, että korkotaso pysyy matalana. Kaukaisen tulevaisuuden lainanotossa tähän ei toki voi sinisilmäisesti tuudittautua, etenkään jos velkataso kääntyy jatkuvan kasvun uralle.
Nykyisen korkotason vallitessa hetkellinen velan mittavakaan kasvu ei uhkaa velkakestävyyttä eikä aiheuta sopeutuspainetta siinä määrin kuin aikaisemmin ehkä on ajateltu.
Kaikenlainen spekulointi veronkorotuksista onkin tällä hetkellä turhaa eikä ainakaan edesauta kriisistä selviämistä. Ennemmin päinvastoin: erityisesti yrittäjyyden ja työllisyyden altistaminen veronkiristysideoille vain hidastaa talouden toipumista koronasta.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kommentoi