veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Inflaatio ja korot alenevat – taas joskus

Mauri Kotamäki
Mauri Kotamäki

Valtakunnan kamreeri

Mauri Kotamäki on Finnveran pääekonomisti. Hän seuraa ennen kaikkea työmarkkinoita, sosiaaliturvajärjestelmän kehitystä ja liian harvakseltaan jalkapalloa. Häntä voi seurata Twitterissä  @Mau_And 

Olemme jo puolentoista vuoden ajan eläneet kiihtyvän inflaation maailmassa, ja sitä kautta myös korot ovat nousseet. Mutta mitä tapahtuu inflaatiolle ja siten koroille hieman pidemmällä aikajänteellä? 

Elimme pitkään matalan inflaation ja matalien korkojen maailmassa. Ei ole kristallinkirkasta, miksi näin oli. Erään, sinänsä uskottavan teorian mukaan globalisaatio lisäsi työvoiman tarjontaa sekä mahdollisti kehittyvien maiden, erityisesti kiinalaisten, hyödykkeiden vyöryn länsimarkkinoille. Tämä hidasti inflaatiota. Samalla eritoten kiinalaiset säästivät vanhuuden varalle, mikä lisäsi pääoman tarjontaa ja madalsi tasapainokorkoa

Ennen koronakriisiä keskuspankkien ongelma ei ollut liian korkea inflaatio, vaan pikemminkin inflaation puute. Sen takia määrällinen elvytys oli niin mittavaa niin pitkään 2010-luvulla. 

Asiat korjaantuvat ajan kuluessa

Vallitseva inflaatio on seurausta pitkälti logistiikkaketjujen vaikeuksista, geopoliittisista tapahtumista sekä ennennäkemättömän rajusta finanssipoliittisesta elvytyksestä. Mutta mitä tapahtuu, kun ”kaikki tämä on ohi”? Miltä maailma näyttää vuonna 2026?

On mahdollista, että lopulta monikaan asia kansantalouden “syvissä rakenteissa” ei ole muuttunut. Kehittyvien maiden tuotteet tulevat edelleen virtaamaan länsimaihin inflaatiopaineita helpottamaan. Edelleen globaali ikärakenne on sellainen, että ihmiset jatkavat säästämistä vanhuuden varalle. Energian hintakin tulee, ainakin suurimmaksi osaksi, laskemaan nykytasolta, jahka yhteiskunnat sopeutuvat muuttuneeseen ympäristöön. 

Kaikki edellä mainittu tarkoittaisi, että kun vallitsevat shokit laantuvat, palaavat kansantalouden takaisin matalan inflaation ja matalan korkotason maailmaan. 

Yllätyksiä on kuitenkin aina tiedossa

Päinvastainen skenaario menisi esimerkiksi niin, että geopoliittisen riskeihin havahtuminen hidastaisi globalisaatiota ja entistä suurempi osa tulevaisuuden hyödykkeistä tuotettaisiin kotimaassa.

Kauppasodat, eritoten Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota, vaikuttaisivat negatiivisesti kansainväliseen kauppaan. Raha- ja finanssipolitiikassakin saatetaan tehdä virheitä, jotka vaikeuttaisivat inflaatio- ja velkaongelman ratkaisua. Tällöin rahapoliittinen uskottavuus ja velkakestävyys saattaisivat olla koetuksella, mikä johtaisi kaikenlaisiin ongelmiin, levottomuuteen ja yleiseen epävarmuuteen. 

Maailma ei ole musta eikä valkoinen vaan harmaa

Todellisuus on tietysti jossain kahden edeltä mainitun skenaarion välissä. Tämä sanottuna globaali väestörakenteen muutos on voimakas megatrendi. Samoin on globalisaatio, vaikka se, ainakin lyhytaikaisesti, saattaa ottaa muutaman askeleen taaksepäin.

Lopulta kaikki maailman maat haluavat hyvinvointia, mikä seuraa kansainvälisestä kaupasta. Kansainvälinen kaupankäynti on esimerkiksi Afrikalle, tulevaisuuden mantereelle, elämän ja kuoleman kysymys. Afrikka tarvitsee lisää kauppaa nostaakseen kansalaisensa ylös köyhyydestä. Toisaalta vanheneva Eurooppa tarvitsee lisää työvoimaa, mikä tarkoittaa maahanmuuttoa. On vaikea nähdä, että globalisaation aste jäisi junnaamaan paikalleen pitkällä aikavälillä.

Ilman uusia ja harmillisia yllätyksiä kallistun ensimmäisen, optimistisen skenaarion puoleen, jossa inflaatio ja korot ovat matalahkoja. Toisaalta yksi asia tässä maailmassa on varma: yllätyksiä tulee aina.

Mauri Kotamäki

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan yksi ynnä neljä?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit