Sveitsiläinen finanssijätti Credit Suisse julkaisee vuosittain varallisuusraporttia, jossa maat laitetaan järjestykseen kansalaistensa keskimääräisen omaisuuden mukaan.
Suomen sijoitus varallisuusvertailussa on pysynyt tukevasti Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan puolivälissä. Meillä omaisuutta on tuplat esimerkiksi Baltian maihin verrattuna, mutta vain puolet Ruotsin, Norjan ja Tanskan vastaavista.
Vuoden 2021 raportissa suomalaisten dollarimääräinen varallisuus (167 000 $) on vain 45 prosenttia tanskalaisten (376 000 $) vastaavasta.
Varsinkin sosiaalisen median syvän päädyn keskusteluissa heikkoa menestystä varallisuuden määrässä pyritään selittämään maamme ainutlaatuisella eläkejärjestelmällä.
Kansalaiset eivät säästä ja haali omaisuutta, koska valtiovalta tekee sen heidän puolestaan hilloamalla rahaa eläkejärjestelmän syövereihin. Tästä syystä meidän ei tarvitse varautua elämän ehtoopuoleen kuten italialaisten (varallisuus 239 000 $). Suomessa on tällä logiikalla köyhä kansa ja rikas valtio ja Italiassa rikas kansa, mutta köyhä valtio.
Faktat pilaavat niin monta hyvää väitettä. Eläketurvakeskus oli laskenut kansallisista ja OECD:n lähteistä, kuinka paljon eri maissa on saatu säästettyä eläkevaroja vastuiden vastinpariksi.
Tulos on suomalaisen järjestelmän erinomaisuusväittämän kannalta murheellista luettavaa.
Ero muihin Pohjoismaihin ei kuroudu lainkaan vaan repsahdamme yhä lähemmäksi itäeurooppalaista viiteryhmää. Turhaan ei valtiovarainministeriö kysellyt vuoden 2021 alussa: ”Onko Suomi enää Pohjoismaa?”
Niin pitkää suoraa ei löydy, että pääsisimme Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa perävaloetäisyydelle verrattaessa eläkevaroja asukasta kohden.
Öljymaa Norja on kaukana omassa yksinäisyydessään. Eläkkeitä kattamaan löytyy reilut 230 000 euroa kansalaista kohden. Tanskallakin on varsin mukava potti, noin 130 000 euroa ja ruotsalaisilla noin 65 000 euroa.
Viimeisenä maaliin rahjustaa pieni, mutta sisukas Suomi. Meillä sukanvarteen on jäänyt kerättyjä eläkemaksuja ja niiden sijoitustuottoja 44 000 euroa.
Lähimpään eli Ruotsiin ero melkein puolitoistakertainen ja Tanskaan kerroin on kolme.
Kun summataan yhteen kansalaisten henkilökohtainen varallisuus ja eläkejärjestelmän heidän puolestaan säästämä, suhde on muiden Pohjoismaiden ja Suomen välillä kuin Suomen ja Viron. Jäämme Viron lailla köyhän maalaisserkun asemaan. Varsinkin, kun väestöpyramidimme epäsuhtaisuus johtaa vääjäämättä siihen, että jo kerätyille varoille on paljon ottajia.
Eläkejärjestelmä on vain osin rahastoiva, eli valtaosa nykyeläkeläisten eläkkeistä maksetaan tänään kerättävistä maksuista. Kukaan ei ole omaa eläkettään säästöön etukäteen maksanut, koska rahastointiaste on noin neljänneksen luokkaa.
Perässähiihtävät nuoremmat ikäluokat maksavat luvatuista eläkkeistä 75 prosenttia. Järjestelmä on ollut aina sama, mutta ikäluokkien kokoerot aiheuttavat todellisia eriarvoisuusongelmia sukupolvien välillä.
On varsin nurinkurista, että eläkkeiden suhteellinen taso on nyt huipussaan. Inflaatiopiikin aiheuttaman eläkkeiden superkorotuksen jälkeen keskimääräinen eläke suhteessa keskiansioon nousee tämän vuosituhannen all-time-high -arvoon, noin 55 prosenttia keskiansiosta.
Pian alkaa luisu, joka vie eläkkeiden ja keskiansion suhteen pitkällä ajanjaksolla noin 45 prosenttiin.
Suuret ikäluokat pelasivat eläkepelin loistavasti läpi, tosin muiden kustannuksella.
Siinä missä 1940-luvulla syntyneelle naiselle taataan jokaiselle maksetulle eläkemarkalle- ja eurolle kahdeksan prosentin nettotuotto, 1980-luvulla syntyneelle miehelle tuottoa on tarjolla vain neljännes, parin prosentin verran.
Onneksi tuotto on sentään plussamerkkinen.
Kim Väisänen
Meillä on jotain 1300 km rajaa Venäjän/Neuvostoliiton kanssa. Suurin osa siitä on onneksi vaikeakulkuisempaa kuin eteläisemmillä Itä-Euroopan mailla. Norjalla on pohjoisessa lyhyt pätkä hyvin vaikeakulkuista Venäjän-rajaa, Tanskalla Bornholmin saari vastapäätä Venäjälle kuuluvaa Kaliningradin enklaavia, ja vv. 1940-91 Itämeren pääaltaan itäpuolella vastapäätä Etelä-Ruotsia olevat Baltian tasavallat olivat Neuvostoliiton miehittämiä. Suomen Skandinaviaa uhanalaisempi asema edellyttää korkeita puolustusmenoja ja on kohtalainen mainehaitta. Opiskellessani 1980-luvulla oppilaitoksessani petyttiin, kun USA:n puolustusministeriö kielsi Ruotsissa vierailevaa elektroniikkagurua piipahtamasta Suomessa. Suomen sijasta turvallisempaan maahan tehtyjen investointien määrää sopii arvailla.
Myös luonnonvaroissa ollaan jääty heikoille. Suomen ainoat mainittavat luonnonvarat ovat kasvava ja fossiloitunut metsä. Jälkimmäisen (turve) käytöstä on jokseenkin luovuttu, ja ensinmainitunkin käytöstä luopumista tai ankaraa rajoittamista vaaditaan kovaäänisesti.
Norjalla on öljyä mannerjalustallaan, reilusti yli kilometrin korkeilta Kaledonideilta virtaa runsaasti vesivoimaa ja Atlantilta länsituulet puhaltavat tuulivoimaa. Toki öljyntuotannon lisäksi myös vesi- ja tuulivoimasta luopumista vaatimia ympäristöjihadisteja löytyy, mutta kahden jälkimmäisen kohdalla laajempaa tukea on mitättömän vähän Suomen metsien museoinnin vaatimiseen verrattuna.
Ruotsissakin on runsaasti Kaledonideilta virtaavaa vesivoimaa ja Etelä-Ruotsissa - reilusti Suomen eteläisimmän kärjen eteläpuolella - on erinomaista maatalousmaata. Kiirunan ja Jällivaaran rautamalmiesiintymistä Ruotsi on myynyt Saksalle raudan kahteen maailmansotaan - jos sillä ei rikastu niin millä?
Tanska puolestaan on lähes kokonaan erinomaista maatalousmaata, ja Pohjanmereltä puhaltaa tuulivoimaa.
Kommentoi