KARON PÖRSSI Yleishyödyllisen kulttuuriyhteisön toiminnanjohtaja oli yhteydessä. Hänellä oli ongelma: yhdistys oli saanut perinnöksi rahaa ja osakkeita, ja ne pitäisi saada sijoitettua niin, että lahjoituksesta olisi mahdollisimman paljon hyötyä yhteisön toiminnalle nyt ja tulevina vuosina.
Olen istunut yhdistyksen hallituksessa toistakymmentä vuotta sitten ja rakentanut silloin sijoitussalkun yhteisön vararahoille. Perintö pani yhteisön sijoituskokonaisuuden uusiksi, joten salkku olisi hyvä rakentaa täysin uudelle pohjalle.
Olen aiemmin tällä palstalla kertonut saunakaverilleni antamastani sijoitusvinkeistä ja hänelle ehdottamastani sijoitussuunnitelmasta. Jutut ovat osoittautuneet sangen luetuiksi, joten ajattelin kertoa, millaisia pohdintoja yleishyödyllisen yhteisön salkkua suunnitellessani olen joutunut käymään läpi. Ehkä niistä on jotain hyötyä vastaavankaltaisten rahahuolien kanssa painiskeleville.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa on niin paljon mutkia, että keskityn tässä jutussa pelkästään allokaatioon eli sen miettimiseen, kuinka varat olisi järkevä jakaa osakkeiden ja korkosijoitusten kesken. Muita omaisuuslajeja muutaman sadantuhannen euron varallisuuden sijoittamiseen ei kannattane ottaa.
Ikuisuussijoittaja?
Monet yleishyödylliset yhteisöt kuten säätiöt on ajateltu toimimaan loputtomasti. Usein ajatuksena on, että tällaisen yhteisön sijoitusten pääomaan ei kajota, mutta sijoituksen tuotot käytetään toimintaan kuten esimerkiksi apurahojen jakamiseen. Tällöin helppo ratkaisu on omistaa osakkeita ja käyttää niistä saatavat osingot – kertaluonteiset erät toki huomioiden.
Näin menetellään esimerkiksi eräässä toisessa yhteisössä, jonka 20–30 miljoonan euron salkunhoitotoimikuntaan kuulun. Sen sijoitukset ovat kaiken aikaa sataprosenttisesti Helsingin pörssissä noteerattavissa osakkeissa.
Toisenlaisiakin näkemyksiä on. Jotkin ikuisuussijoittajat muodostavat salkkunsa osakkeista, korkopapereista, kiinteistöistä ja vaihtoehtoisista sijoituksista samaan tapaan kuin vaikkapa työeläkeyhtiöt.
En osaa sitäkään tuomita vääräksi, etenkään jos kaikki toiminta tulee rahoittaa sijoitustuotoilla. Näissä yhteisöissä, joiden salkkuihin olen sekaantunut, toimintaa rahoitetaan paljolti tai ainakin osittain muista lähteistä ja sijoitustuotot ovat vain osa budjettia. Silloin suuretkin arvonheilahtelut on helpompi kestää kuin siinä tapauksessa, että toiminta rahoitettaisiin yksinomaisesti (laskennallisilla) sijoitustuotoilla.
Autopilotilla
Puoleeni kääntyneellä yhteisöllä ei ole omaa sijoitusharrastuneisuutta. Siksi salkku olisi laadittava sellaiseksi, että se pyörii omillaan, vaikka kukaan ei katso perään. Salkun tulisi olla ikään kuin paisuva säästöpossu, josta tarpeen mukaan ja mielellään mahdollisimman yksinkertaisesti nostetaan rahaa.
Aiemmin mainitsemassani toisessa yhteisössä seitsennumeroinen salkku mahdollistaa sen, että muutaman henkilön kannattaa kokoontua kolme kertaa vuodessa pohtimaan, onko sijoituksille tarvetta tehdä jotain.
Kun tässä tapauksessa salkku on vain satojatuhansia euroja, sijoitussuunnitelmaan täytyy kulkea autopilotilla teoriassa vuosikymmeniä. Lisäksi suunnitelmaan tulee sisältyä käyttöohje, jonka avulla yhdistyksen hallitus pystyy helposti päättämään kerran vuodessa, mistä sijoituskohteista rahaa lunastetaan yhteisön toiminnan rahoittamiseen.
Manuaalin on syytä olla hyvin yksinkertainen. Hallituksen tehtävä on huolehtia siitä, että yhteisö toteuttaa tarkoitustaan mahdollisimman hyvin. Sijoituksista huolehtimiseen sen aikaa ei soisi tuhraantuvan.
Tietysti käytännössä aina on se mahdollisuus, että tilanteiden muuttuessa salkku nostetaan hallituksen pöydälle ja tarpeen vaatiessa pyydetään apuvoimia. Ei kuitenkaan voi olettaa, että hallitus kiinnittäisi salkkuun huomiota ennen kuin mahdollisesti olisi jo liian myöhäistä.
Syö enemmän kuin tienaa
Jos yleishyödyllinen yhteisö tarvitsisi toimintaansa säännöllisesti vaikkapa kaksi tai kolme prosenttia sijoitussalkun arvosta vuodessa, tilanne olisi simppeli. Rahat voisi sijoittaa hajautetusti osakemarkkinoille. Vuosittain hallitus päättäisi lunastaa rahasto-osuuksia sovitun prosenttiosuuden tai euromäärän mukaan. Kun osuus olisi riittävän pieni, voi ajatella, että käyttöön menee pääoman tuotto, ei itse pääoma.
Tässäkin ajattelussa ongelmana toki on se, että jos ensimmäisinä vuosina sijoitusten arvot laskevat, pääomaanhan siinä kajotaan.
Tämän kyseisen yhteisön tapauksessa asia on kuitenkin vielä astetta kommervenkkisempi. Uusi lahjoitus on tarkoitus käyttää toimintaan ehkä seuraavien 20 vuoden kuluessa, kun taas vanha pääoma olisi periaatteessa ikuisuussijoitus, jota lähtökohtaisesti ei lunasteta, ei edes tuottoja. Käytäntö vanhan pääoman kanssa on kuitenkin osoittautunut toiseksi. Sitä on käytetty rahapulassa, niin kuin tietysti pitääkin.
On siis vaikea arvioida, minkä verran ja milloin yhteisö haluaa nostaa rahaa sijoituksistaan. Tilanne on itse asiassa aika samanlainen myös monella yksityishenkilöllä, joka ei säästä mitään tiettyä kohdetta varten, mutta tietää, että rahantarpeita ilmenee jossain vaiheessa.
Suunnitelmat tehdään liian varovaisiksi
Sijoitussuunnitelmat tavataan tehdä varovaisiksi. Tälle on inhimillinen syy. Jos suunnitelman täytäntöönpanon jälkeen riskisten omaisuusluokkien arvot laskevat, riskipitoisen sijoitussuunnitelman laatija saa haukut.
Pitkällä aikavälillä vähäriskisemmälläkin salkulla saa mukavat nousuprosentit, sillä sijoitusten arvon kehitystä tarkastelevat harvoin muistavat, kuinka suuri merkitys inflaatiolla on kymmeniin vuosiin venyvissä sijoituksissa.
Omaa mainettaan ajattelevan suunnitelman laatijan kannattaa siis ennemmin olla varovainen kuin rohkea. Sitä paitsi tappiot muistetaan helpommin kuin tuotot.
Ajattelin kuitenkin ennemmin olla tiedeperusteinen kuin varjella omaa jälkimainettani.
Pitkällä aikavälillä osakkeet ovat tuottaneet paremmin kuin korkopaperit. Historiasta ei taida juuri löytyä sellaisia yli kymmenen vuoden ajanjaksoja, joina korkosijoitukset olisivat päihittäneet hajautetun osakesalkun. Siksi sijoitusten selvän pääpainon on oltava osakkeissa.
Osakkeet + rahamarkkina?
Tämän yhteisön salkunrakentamisen konstikkuus liittyy sijoitusten nostosuunnitelman arvaamattomuuteen. Vuotuinen varojennostotarve saattaa olla ehkä vain yksi prosentti salkun arvosta, tai ehkä reilut kolme prosenttia – paitsi jos yhteisö saa uudet tilat tai tapahtuu jotain muuta yllättävää.
Nykytiedolla yhteisö ehkä tarvitsisi käyttöönsä seuraavan kymmenen vuoden aikana enintään neljänneksen salkun nykyisestä arvosta. Tähän olen laskenut mukaan vähän inflaatiota ja sitä, että yhteisön hallitukselle voi tulla kiusaus lunastaa sijoituksia ja elää hieman leveämmin, kun rahaa kerran on.
Olen pähkäillyt asiaa kuukausikaupalla. Olen kysynyt näkemyksiä ihmisiltä, joilla on asiantuntemusta varainhoidosta yleisesti ja yhteisöjen varainhoidosta erityisesti. Näkemykset ovat hajonneet laajalle.
Olen kallistumassa suunnitelmaan, jossa pääosa rahoista sijoitetaan hajautetusti osakemarkkinoille. Pienempi osa taas laitetaan hyvin vähäriskisesti rahamarkkinoille. Kutsun tätä käteiseksi.
Rahamarkkinasijoituksissa pääoman käypä arvo voi hyvinkin laskea. Näin käy, jos inflaatio ylittää kolmen kuukauden euriborin tuoton. Käteissijoituksen arvo ei olekaan tuoton etsimisessä vaan siinä, että pääoma pysyy. Käteisosuus tasaa myös ensimmäisten vuosien arvonmuutosten vaikutusta.
Tämänhetkisessä ehdotuksessani käteiseen eli rahamarkkinasijoitukseen laitettaisiin puolet tulevien kymmenen vuoden arvioidusta rahantarpeesta eli yksi kahdeksasosa salkusta. Ehkä tämän voisi pyöristää ylöspäin viiteentoista prosenttiin. Loput hajautettaisiin kustannustehokkaasti maailman osakemarkkinoille.
Yhteisön käyttöohjeeksi antaisin lunastaa toimintaan tarvittavista varoista puolet käteisestä ja puolet osakemarkkinoilta niin kauan kuin käteistä riittää. Kun käteinen loppuu, kaikki lunastukset luonnollisesti tehdään osakemarkkinasijoituksista.
Koska yhteisö haluaa, että uusi perintö käytetään normaaliin toimintaan seuraavien ehkä noin kahdenkymmenen vuoden aikana, salkut pidetään erillään kirjanpidollisesti. Käteisosuus kirjataan uuden lahjoituksen osuuteen, kun taas vanha varakassa laitetaan täysimääräisesti osakemarkkinoille.
Vinkkejä kaivataan!
Käytännössä tietysti jo seuraavien vuosien aikana ennättää tapahtua yhtä jos toista. Yhteisön hallitus elää, ja samalla muuttuu hallituksen suhtautuminen vararahaston merkitykseen. Niin pitääkin. Hallitus on se, joka valvoo yhteisön kulloistakin parasta. Varakassa on hallituksen näkemykselle alisteinen.
Toimintaympäristö elää sekin. Saattaa tulla hyviä hankkeita, joihin tarvitaan rahaa. Yhteisön hallitus voi tuumia, että jos jälkimmäisen lahjoituksen tekijä olisi elossa, hän haluaisi antaa koko perintölahjoituksensa tähän tarkoitukseen.
Aivan mahdollista on sekin, että yhteisö saa tulevina vuosina lisää asunnon tai parin suuruisia lahjoituksia.
Tällaisilla yllättävyyksillä voi paeta sitä, että sijoitussuunnitelma on väistämättä epätäydellinen.
Sen verran vaikeaksi suunnitelman laatiminen on osoittautunut, että kaikki neuvot otetaan vastaan. Jos sinulla on mielessäsi ajatuksia, joita suunnitelmassa kannattaisi ottaa huomioon – tai parhaassa tapauksessa perusteltu suunnitelma –, laitathan sähköpostia osoitteeseeni karo.hamalainen@gmail.com. Kiitos!
Käsittelen lopullista ehdotusta ja ehdottamiani tuotevalintoja myöhemmin tällä palstalla.
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.
Yhteisön sijoitussuunnitelma: allokaatio, sijoituskohteet ja nostosuunnitelma. Tälläinen siitä tuli. Kirjaudu ja lue juttu Taloustaito Bonuksesta.
