Etusivu
-
RAHAT 6.11.2024
Oletteko massadatan alkutuottaja, vaakavalmistaja Tamtronin Mikko Keskinen?
KARON GRILLI Viime vuonna vaakavalmistaja Tamtronin liikevaihto oli 55 miljoonaa euroa. Tälle vuodelle yhtiö ohjeistaa 54–56 miljoonaa eli samaa kuin viime vuonna plus miinus yksi miljoona. -
VEROT 6.11.2024
Sijoitusasunnosta oma koti – saanko vähentää remonttikulut?
Minulla on sijoitusasunto, jonka olen ajatellut ottaa omaan käyttööni. Aion remontoida asuntoa ennen muuttoa. Voiko vuosikorjauskulut vähentää pääomatuloverotuksessa myös tässä tapauksessa? Vai saanko remonteista kotitalousvähennystä? -
VAPAALLA 6.11.2024
Vuonna 2025 luvassa jopa kymmenen arkivapaata – itsenäisyyspäivä osuu lauantaille
Vuosi 2025 alkaa suurimmalla osalla suomalaisia arkivapaapäivällä, kun uudenvuodenpäivää 1.1. vietetään keskiviikkona. Vuoden kuluessa arkivapaapäiviä saadaan maksimimäärä eli kymmenen. Tammikuulle osuu kaksi nelipäiväistä työviikkoa. -
RAHAT 5.11.2024
Varo, huijaustekstareissa kalastellaan nyt pankkitunnuksia – kiireeseen vetoaminen hälytysmerkki
Kyberturvallisuuskeskus varoittaa tekstiviestikalastelusta. Nyt on tehty useita ilmoituksia tekstiviestikalasteluista esimerkiksi Fortumin, Terveystalon ja Traficomin nimissä. Ole tarkkana, jos saat tekstiviestin, jossa vaaditaan tekemään jotain kiireellisesti. -
VEROT 5.11.2024
Avoparin ero – onko jaetusta omaisuudesta maksettava varainsiirtoveroa?
Erosimme avopuolisoni kanssa hiljattain. Omistamme puoliksi omalla tontilla sijaitsevan omakotitalokiinteistön ja velattoman asunto-osakkeen, jotka ovat yhtä arvokkaita. Onko mahdollista jakaa tämä omaisuus siten, että emme joudu maksamaan varainsiirtoveroa? -
BLOGIT 5.11.2024
Pankki lähetti minulle kaimani tiliotteet – onko sähköposti jopa tietoturvan heikoin lenkki?
Sain pankilta sähköpostia. Yksityiseen Gmail-osoitteeseeni tullut viesti piti sisällään myös pankin asiakkaan usean kuukauden tiliotteet. Palveluneuvojan lähettämä viesti oli vaan tarkoitettu kokonaan toiselle, suunnilleen samannimiselle henkilölle kuin allekirjoittanut. -
VEROTUS 5.11.2024
Missä järjestyksessä vähennän tappioni?
🅑 JÄSENILLE
Tiedätkö missä järjestyksessä ja miten vuosikulut, korot ja tappiot vähennetään verotuksessa? Järjestyksellä on merkitystä, jos pääomatulot menevät miinukselle. -
BLOGIT 5.11.2024
Tekoälyä hyödynnetään jo kutakuinkin kaikissa ammateissa – mutta kaikkein tärkeimpään se ei pysty
Kun Taina Latvala sai kutsun Helsingin kirjamessuille keskustelemaan kahden kollegansa kanssa mm. tekoälystä kirjallisuudessa, hänen ensimmäinen ajatukseni oli: kääk. "Päätin silti ottaa tehtävän vastaan, mistä olen iloinen. Saimme porukalla aikaan hyvän keskustelun, ja lisäksi opin samalla valtavan paljon uutta.” -
RAHAT 4.11.2024
Viisi avainta kasvuun – ekonomistin korjausvinkeillä eteenpäin
Tuottavuuden kehityksessä Suomi on jäänyt armotta jälkeen tärkeimmistä verrokkimaistaan. Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Sanna Kurronen väläyttää avaimia, joilla talouteen saisi jälleen puhtia. -
KOTI 4.11.2024
Joko kohta on käsillä asuntokaupan uusi startti?
”Asuntojen hinnat ovat nyt ansiotasoon nähden edullisia, ja jos korkotaso vielä laskee, vaikutukset alkavat näkyä nopeasti asuntokaupassa”, sanoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa. -
BLOGIT 4.11.2024
Veropäivän hyvät uutiset
Veropäivänä 7.11 kerrotaan taas jokavuotiseen tapaan, ketkä rahoittivat viime vuonna erityisen suurella panoksella hyvinvointiyhteiskuntaa maksamalla kaikkein eniten veroja. -
KOTI 4.11.2024
Tuulen kaatamista puista klapeja – saako työstä kotitalousvähennyksen?
Yritys teki mökkini parkkipaikalla melkoisen määrän klapeja tuulen kaatamista puista. Onko tämä kotitaloustyötä, josta saa kotitalousvähennyksen? Yritys on ennakkoperintärekisterissä. -
BLOGIT 4.11.2024
Verotiedot julki kerran kuussa
Tuloverotuksen ja kiinteistöverotuksen tiedot julkistetaan perinteisesti marraskuun alussa. Verotietojen suurkuluttajille on tänä vuonna hyviä uutisia: tirkistelyn iloa ei tarvitse enää odottaa kokonaista vuotta. Veropäivä on jatkossa kerran kuussa. -
VAPAALLA 4.11.2024
Hankkisinko taideteoksen näyttelystä? Viisi vinkkiä ostoksille
Paras keino onnistua taideteoksen hankinnassa, on ostaa näyttelyn onnistunein teos eli kutsukortissa oleva työ. Tämä on haasteellista, koska teos myydään aina ensimmäisenä nopeimmalle. Muut hienot teokset tunnistaa siitä, että ne ovat esillä näyttelytilan paraatipaikalla. -
VAPAALLA 1.11.2024
Karmiva kattaus halloweenin herkuista – ruokakorivertailussa hyytävä menu
Mätäaivoja, hämähäkkejä, kurpitsoja, haamuja jne. Halloweenin tarjoilut maistuvat niin lapsille kuin aikuisillekin. Hankkiessaan raaka-aineita kurpitsajuhlaan Taloustaidon vloggaaja Jenna Mattila teki samalla ruokakorivertailun ja taikoi lopulta pöytään karmivan kattauksen. Minkä kaupan aineksista juhlapöydän sai loihdittua edullisimmin? -
KOTI 1.11.2024
Taloyhtiön puskurit kuntoon ja hoitovastike hallintaan – Helsingin Pumpputehtaalla kulut kontrollissa
Jos kustannusten nousu on imenyt taloyhtiön puskurit tyhjiin, yllättävät menot ajavat yhtiön heti osakkaiden kukkarolle. Parasta olisi, jos kiinteistön pitkäjänteisellä huolenpidolla saataisiin pidettyä kulut hallinnassa. Se on onnistunut Helsingin Pumpputehtaalla. -
VAPAALLA 1.11.2024
Kippis marraskuu! Lasi kuohuviiniä avaa juhlakauden
Pikkujoulusesonki käynnistää talven juhlakauden, ja pian vuorossa ovat varsinainen pääjuhla joulu sekä tietysti iloinen uusi vuosi. Samppanjaa on mukava poksautella, mutta laadukasta kuohuvaa saa lasiinsa myös edullisemmin. -
VAPAALLA 31.10.2024
Opi taloutta äänikirjasta – joko kuuntelit maksutta E-kirjastossa?
Oletko kokeillut lukemisen sijaan kuunnella äänikirjoja? Kuunteleminen on mukavaa vaihtelua. Moni voi jo lainata äänikirjoja maksutta E-kirjastosta, joka on kuntien ja Kansalliskirjaston yhdessä tuottama palvelu. Taloudesta kiinnostunut löytää esimerkiksi sijoitusoppaita, talousteorioita tai vaikka tarinoita pankkiryöstöistä. Tässä neuvot teosten hakemiseen ja muutama kirjavinkki. -
KOTI 31.10.2024
Aurinkopaneelit taloyhtiön katolle – saanko vähentää kulut vuokratuloistani?
Asunto-osakeyhtiö, jossa vuokraamani asunto on, suunnittelee aurinkopaneelien hankkimista taloyhtiön katolle. Arvioitu kustannus huoneistoa kohti on noin 2 500 euroa. Saanko vähentää tämän taloyhtiölle maksettavan summan vuokratuloistani? -
KARON PÖRSSI 30.10.2024
Sijoittajan pulma: Missä ovat tekoälybuumin Levikset?
🅑 JÄSENILLE
KARON PÖRSSI Voisiko AI-vallankumoukseen päästä mukaan ostamalla ydinvoimaloiden valmistajia tai uraanintuottajia? Vai olisiko oikea veto panostaa kupariin – tai kuparikaivoksille vekottimia valmistavaan Metsoon?
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 20.1.2026OP avaa kaksi kiinteistörahastoaan lunastuksille ja merkinnöilleOP Pohjola avaa kaksi kiinteistörahastoaan merkinnöille ja lunastuksille. OP Palvelukiinteistöt ja OP-Vuokratuotto ovat olleet väliaikaisesti suljettuna 31.12.2024 lähtien. Väliaikaisen keskeytykse...
-
RAHAT 21.1.2026Mistä paikka säästöille? Tässä 30 osake-, yhdistelmä- ja korkorahastoaTaloustaidon rahastovertailu kertoo osake-, yhdistelmä- ja korkorahastojen vuosituotot kolmen, viiden ja kymmenen vuoden jaksoilta. Listalla ovat viiden vuoden vuosituoton mukaan parhaiksi rankatut...
-
RAHAT 21.1.2026Suomen talous kääntymässä kasvuun, mutta kuluttaja määrää tahdinSuomen talous voi hyvässä lykyssä tempautua prosentin kasvuun tänä vuonna ja jopa kahden prosentin kasvuun ensi vuonna. Vienti on jo piristynyt, mutta nyt suuri merkitys on sillä, mitä kuluttajat t...
-
RAHAT 20.1.2026Osakesijoittaja uskoo, kuluttaja vielä kursaileeTänä vuonna säästöt tuottamaan? Ennusteiden mukaan sijoittajalla voi olla oivat menestymisen mahdollisuudet vuonna 2026. ”Odotamme globaalisti hajautetun osakesalkun tuottavan tänä vuonna 5–15 pros...
-
KOTI & AUTOT 20.1.2026
🅑 JÄSENILLE
Vanha puhelin rahaksi – näin se onnistuu turvallisestiMiksi säilyttää läjittäin perheen vanhoja puhelimia varmuuden vuoksi, kun ne voi helposti myydä eteenpäin kierrätysyrityksille? Kierrättäminen säästää myös ympäristöä. Taloustaito vertaili viiden p...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 7/2026: Jonosta hoitoon julkisin varoin
Palveluseteli lisää potilaan valinnanvapautta terveydenhuollossa.
- Opiskelijan työnteko
- Voisinko ostaa kotiapua verotta?
- Eri yhtiömuotojen erilaiset verovähennykset
- Osakkaiden lainat avuksi taloyhtiössä
- Terveysalan rahastot sijoituskohteena
- Kodinkoneiden korjaus on ekoteko
- Somevaikuttajan verot - vierailimme Ville Mäkipellon studiossa
- Torju autopalo hyvällä huollolla
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 17.9.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 22.5.2024Annan lapselleni rahaa laskujen maksuun – piileekö tässä lahjaveroriski?Tiedän, ettei lapseni tarvitse maksaa lahjaveroa, kun maksan suoraan velkojalle hänen elantomenojaan. Jos taas annan hänelle rahaa ja hän maksaa laskut itse, lahjoitus on lahjaveronalaista, mikäli ...
-
KOTI 27.5.2024Mökillä saattaa piilotella kallis alivuokralainen – kova ääni ja paha haju paljastavat tunkeilijanVillieläimet etsivät suojaa ihmisten asumuksista, ja ne voivat tehdä pesän mökille, kun mökki ei ole asuttuna. Kun nämä otukset valtaavat mökin, voivat ne aiheuttaa merkittävää vahinkoa ja sotkua, ...
-
VEROT 27.5.2024Työsuhdepyörä tulossa? Tarkista nämä asiat, kun sovit pyöräedustaTyösuhdepyörän hankkimisen tulisi olla helppoa. Myös joustavuus on tärkeää: työ- ja elämäntilanteet voivat muuttua esimerkiksi kolmen vuoden aikana merkittävästi. Kysyimme kolmelta työsuhdepyöräpal...
-
KOTI 28.5.2024Vuokralainen, varo tätä virhettä – voit jopa menettää asuntosiKesän kynnyksellä moni asunto jää tyhjäksi, kun asukkaat suuntaavat lomalle. Vuokra-asunnon jälleenvuokraus loman ajaksi voi tällöin olla houkutteleva vaihtoehto. Luvaton kesävuokraus voi kuitenkin...
-
VEROT 27.5.2024Mitä perukirjaan pitää merkitä asunnon tai kiinteistön arvoksi?Verotuksellisesti sillä voi olla iso merkitys, mitä perukirjaan merkitään perityn asunnon tai kiinteistön arvoksi. Veronmaksajien verojuristi Tuomo Lindholm kertoo, mitä perukirjaan pitää merkitä, ...
-
RAHAT 22.5.2024Vuokratuloja mökistä – millaisia lisätuloja ropisee, jos laittaa mökin vuokralle?Mietitkö mökin vuokraamista? Tiedätkö paljon vuokratuotoista menee veroa ja mitä kuluja voit vähentää? Entä millaisia viikkovuokria Suomessa mökistä keskimäärin saa? Taloustaito LIVEn vieraana oli ...
-
KOTI 20.5.2024Kaupunkien kasvu tulee maahanmuutosta, ja se muovaa asuntomarkkinoitaVäestönkasvu Suomessa on keskittynyt kouralliseen kaupunkeja, ja sillä on suuri vaikutus asuntomarkkinoihin. Koronapandemia käänsi maan sisäisen muuttoliikkeen suunnan, mutta vain osittain ja vain ...
-
VEROT 27.5.2024Asun kuolinpesän asunnossa – menetänkö työasuntovähennyksen?Olen vuokrannut isältäni asuntoa, josta olen saanut verotuksessa työasuntovähennyksen. Isäni kuoli. Menetänkö nyt työasuntovähennyksen, kun minusta tuli hänen kuolinpesänsä osakas? Kuolinpesässä on...
-
TYÖ & ELÄKE 21.5.2024Dystopia vai huikea tuottavuusloikka? Tekoäly vastasi kysymyksiin tulevaisuuden työelämästäTekoäly eli AI voi tulevina vuosina muovata työelämää monella tavalla, eivätkä asiantuntijat ole ihan yksimielisiä muutoksen vaikutuksista. Kysyimme suoraan tekoälyltä, miten se tulee muuttamaan ty...
-
TYÖ & ELÄKE 20.5.2024Sähköautoni arvo on alentunut – miksi autoedun palkkaverotus pysyy ennallaan?Minulla on ollut vapaana autoetuna vuodesta 2022 lähtien uutena hankittu Teslan Model Y. Autoni hinta on alentunut aika lailla, mutta autoedun palkkaverotus ei ole keventynyt vastaavasti. Mikä tähä...
-
VEROT 24.5.2024Omistan pienet osuudet lasteni asunnoista – miten osuuksien arvo määritetään perukirjassa?Olen avustanut kahta lapsistani asuntojen hankinnassa siten, että omistan pienen osan heidän asunnoistaan. Miten näiden omistamieni asunto-osakkeiden arvo määritetään aikanaan perukirjassa? En ole ...
-
RAHAT 24.5.2024Osakerahasto, yhdistelmärahasto, korkorahasto – listalla parhaat viiden vuoden tuoton mukaanTaloustaidon rahastovertailussa vertaillaan osake-, yhdistelmä ja korkorahastoja. Vertailu kertoo rahastojen vuosituotot kolmen ja viiden ja kymmenen vuoden jaksoilta. Listoille on otettu viiden vu...
-
RAHAT 27.5.2024Riittääkö uusiutuvaa sähköä kaikille?Sähköntarve kasvaa Suomessa, kun teollisuus siirtyy fossiilisista polttoaineista uusiutuvaan sähköön ja kuluttajat sähköautoihin. Riittääkö sähköä tulevaisuudessa energiatekniikan professori Esa Va...
-
VAPAALLA 23.5.2024Mannerheimin kahvilassa herkut tarjoiltiin ranskalaisilta fajanssiastioilta – salissa tuoksui oma kahvisekoitusEräänä sunnuntaina selailin aikani kuluksi Instagramia. Sagoland-antiikkiliike Tammisaaressa julkaisi tarinoissaan kiinnostavan kuvan vanhoista astioista. Tunnistin kupit ja kannut ensi vilkaisulta...
-
RAHAT 22.5.2024Fodelia haluaa kukistaa keskuskeittiöt – ”Kun pääsemme keskustelemaan talousjohdon kanssa, olemme vahvoilla”KARON GRILLI Fodelia on pieni kala isossa lammessa ja iso kala ahtaassa purkissa. Valmisruokia lähinnä suurtalousasiakkaille valmistavan Feelian edessä aukeaa Suomessa miljardien eurojen potentiaal...
-
RAHAT 23.5.2024Eteneekö vihreä siirtymä myös sinun salkussasi?Uusiutuvan energian alalla osakekurssit romahtivat, mutta vihreä siirtymä etenee vääjäämättä maailmalla. Se kannattaa ottaa huomioon omissa osakevalinnoissa. Ilmastonmuutoksen torjunta on nyt jääny...
-
RAHAT 28.5.2024Kulutusluotto 20 000 euroa – tässä korkotarjouksetVakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korot vaihtelivat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 7,0 prosentista 7,91 prosenttiin. Edullisinta 20 000 euron kulutusluottoa tarjosi huhtikuun lopussa No...
-
KOTI 21.5.2024Asuntolaina 150 000 euroa – tässä yhdeksän korkotarjoustaTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 4,70 prosenttia ja matalin 4,41 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelivat huhtikuun lopussa 0,5 pros...
-
VEROTUS 23.5.2024
🅑 JÄSENILLE
Viisi vinkkiä omaisuuden siirtoon jälkipolville – verosäästöt mahdollisia, kunhan aloitat ajoissaHarkitsetko parhaillaan omaisuuden siirtämistä jälkipolville? Jätä harkinta ja aloita järjestelyt. Yleensä huonoin ja kallein vaihtoehto on olla tekemättä mitään. Tässä verojuristin viisi vinkkiä, ... -
VEROTUS 21.5.2024
🅑 JÄSENILLE
Pääomalainalla rahoitusta omalle yritykselle – miten vaikuttaa veroihin?Yrityksen omistajan kannattaa selvittää pääomalainan verovaikutukset etukäteen. Pääomalainaa voidaan luovutusvoitonverotuksessa pitää osakkeenomistajan yhtiöön tekemänä lisäsijoituksena. Pääomalain...





