Vapaalla
-
VAPAALLA 18.8.2014
Uudistettu Toyota Yaris on yllättävän monipuolinen
Toyota Yaris on saanut tukevan otteen pienten perheautojen myyntitilastojen piikkipaikasta. Perusteellisesti läpikäydylle uutuusmallille on helppo povata jatkuvaa menestystä. Ensimmäiset Toyotat sa... -
VAPAALLA 18.8.2014
Autoedusta voi pamahtaa jälkiverot
Jos sinulla on autoetu, kannattaa olla tarkkana, ettei yksityisajoja kerry aivan poskettomasti. Verotuksessa voi nimittäin tietää ikävää yllätystä, jos ne ylittävät 18 000 kilometriä vuodessa. Työn... -
VAPAALLA 18.8.2014
Aihe muovaa taiteen hintaa
Taideteoksen aihe heijastuu myös hintaan, mutta ei yksistään, vaan kokonaisuus ratkaisee. Silti esimerkiksi Pekka Halosen talvimaisemat ovat hänen tuotannostaan halutuimpia ja myös kalleimpia. T... -
VAPAALLA 14.8.2014
Audi A3 g-tron – kannattaa valita kaasuversio
Audi A3 g-tron on vakuuttava, bensiinin ohella kaasulla kulkeva auto. Ostaja joutuu kuitenkin tyytymään sata litraa pienempään tavaratilaan, johon vararengaskaan ei mahdu mukaan. -
VAPAALLA 14.8.2014
Ukrainan kriisi varjostaa myös antiikkikauppaa
Vaikka kesä yhä jatkuukin, syksyn huutokauppasesonki on jo käynnistynyt. Nyt jännitetään, miten Ukrainan kriisi vaikuttaa myös venäläisen taiteen ja antiikin kauppaan. Vaikutukset alkoivat lievästi... -
VAPAALLA 8.8.2014
Mercedes-Benz B 200 NGD on Mersun pienin kaasuauto
Mercedes-Benzin B-sarjan 200 Natural Gas Drive-mallissa kaasu on ajateltu ensisijaiseksi energiaksi. Tällä autolla ajellessa pitää unohtaa syrjäseudut, sillä bensiinitankki on vain 12 litran kokoin... -
VAPAALLA 4.8.2014
Viinin viholliset
Viinin ja ruuan liitossakin saattaa silloin tällöin esiintyä yllättäviä ryppyjä rakkaudessa, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Perusmaut on kartoitettu ja viinivalintaa niiden pohjalta mietitty ... -
VAPAALLA 3.8.2014
Jaguar – valitsetko 130 000 eurolla solakan katin vai ärjyn pedon?
Uudessa Jaguar F-Typessä ja viiden vuoden työllä uudenveroiseksi tai jopa vielä paremmaksi rakennetussa vuoden 1973 E-Typessä on kummassakin puolensa, mutta molemmat ovat sykähdyttäviä ajokkeja. -
VAPAALLA 31.7.2014
Toyota Verso on edukseen BMW:n dieselmoottorilla
BMW:n moottorin sijoittaminen Toyotaan ei tuo Versoon varsinaista ajamisen iloa, mutta liikkumisen iloa kyllä. Lopputuloksessa painottuu käytännöllisyys ja vaivattomuus. Toyota ja BMW eivät mieliku... -
VAPAALLA 29.7.2014
Kuuluisuuksien hampaatkin myyvät hyvin huutokaupoissa
Yhdysvalloissa ja Englannissa myydään huutokaupoissa paljon esineitä, jotka liittyvät johonkin tunnettuun henkilöön tai tapahtumaan. Erityisesti elokuva- ja musiikkimaailman kansainvälisten tähtien... -
VAPAALLA 28.7.2014
Viini maustaa liemet ja kastikkeet
Viiniä käytetään erityisesti erilaisissa liemissä ja kastikkeissa sekä marinadeissa. Suomessa viiniä käytetään melko vähän ruuanvalmistuksessa. Keski-Euroopassa käyttö on huomattavasti yleisempää, ... -
VAPAALLA 25.7.2014
Näin kauas ajat 100 eurolla
Suomessa sadalla eurolla bensaa tankkaava kaasuttelee 804 kilometriä, mutta Bulgariassa samalla rahalla ajaa 1 031 kilometriä. Näin kertoo Suomen Rahatieto, joka vertaili 27 EU-maan polttonesteide... -
VAPAALLA 24.7.2014
Lexus CT 200h on hybridi vailla ylellisyyttä
Automerkkien jako premiumkastiin ja tavallisiin ajopeleihin on aika hassua, kun kansanauto voi olla hienostuneempi kuin premiumbrändiä edustava ajokki. Lexuksen pienin malli CT 200h on luksusmerkki... -
VAPAALLA 21.7.2014
Hilavitkuttimet ja tarkkaavaisuus
Autoilu on nykyisin aivan eri maata kuin vielä muutama vuosi sitten. Autojen korirakenteet ohjailevat kolarissa törmäysvoimia hallitusti, mikä luo perustan matkustajien suojalle. Nykyaikaiset turva... -
VAPAALLA 18.7.2014
Mitä teen, jos passi katoaa?
Vuosittain noin 700 suomalaista kadottaa passinsa ulkomailla. Siitä seuraa ongelmia, varsinkin jos matkaa Euroopan ulkopuolella. Mitä passin kadotessa pitää tehdä, tiiminvetäjä Jorma Mussalo ulkoa... -
VAPAALLA 17.7.2014
Mazda3 kulkee taloudellisesti isollakin moottorilla
Mazda3 on monin tavoin onnistunut auto. Se eroaa kokoluokkansa kilpailijoista lähinnä ison ahtamattoman bensiinimoottorinsa vuoksi. Kissamainen muotoilu ja Mazdan hyvä laatumaine ovat myös kolmosen... -
VAPAALLA 11.7.2014
Kepeitä juomia kesään
Lämpimänä päivänä kaipaa raikasta ja kevyttä viilentäjää. Silloin viinikin voi tuntua turhan vahvalta. Samoin kesän juhlissa on mukava tarjota raikasta ja kesäisesti maustettua juomaa. Helpoin rat... -
VAPAALLA 10.7.2014
Mitsubishi Outlander PHEV on alkuvuoden myydyin hybridi
Ladattava hybridimaasturi Mitsubishi Outlander PHEV osoittautui koeajossa sekä mukavaksi että käytännölliseksi tietyin rajoituksin. Tavalliseen Outlanderiin verrattuna PHEV on Suomessa hintava – os... -
VAPAALLA 7.7.2014
Lomalle Pariisin Disneylandiin
Liput netistä vai matkatoimistosta? Nelihenkinen lapsiperhe haluaisi matkustaa viikoksi Pariisiin ja käydä Disneylandin huvipuistossa. Toiveena on helppo reissu sopuhintaan. Vertailimme, miten se o... -
VAPAALLA 3.7.2014
BMW 428i Cabrio toimii paremmin coupéna kuin avoautona
BMW 428i on monessa suhteessa mainio auto, mutta Cabrion surkea tavaratila katto alhaalla tekee avomallista hyvin kyseenalaisen hankinnan, kun lisähintaa on lähes 13 000 euroa. BMW 428i Cabrioss...
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 22.9.2022Pienoisrautateiden rakentelu alkoi peruspakkauksesta – veturit ja vaunut veivät sydämenPienoisrautatieharrastaja Kari Hovinmaan suosikkiesine on höyryveturi Ukko-Pekka. Hienoin löytö on puolestaan Märklinin veturi, joka on valmistusvirheen takia hyvin harvinainen. Jotain mittavasta k...
-
VAPAALLA 19.9.2022Kuvanveistäjä Eila Hiltunen tunnetaan hitsatuista veistoksista – julkisista teoksista maineikkain on Sibelius-monumenttiEila Hiltunen (1922–2003) on suomalainen kuvanveistäjä, joka muistetaan parhaiten ikonisesta Sibelius-monumentista (1967). Arvostettu taitelija yhdisti teoksissaan avantgardistisella tavalla hitsau...
-
VAPAALLA 16.9.2022Ennakoiva ajotapa säästää selvää rahaaPolttoainekulut lohkaisevat monen liikkuvan ihmisen tuloista leijonanosan. Taloudelliselle, ennakoivalle ajotavalle on nyt kysyntää enemmän kuin koskaan. Ennakoivassa ajotavassa on kaksi peruspilar...
-
VAPAALLA 9.9.2022Autoilija, muista takavalot – takavaloton näkyy huonosti pimeällä ja sateessaValot kannattaa kääntää ajovaloasentoon viimeistään nyt. Silloin takavalotkin palavat, ja perässä ajava näkee autosi paremmin. Joissakin autoissa takavalo ei pala silloin, kun ajetaan päivävaloilla...
-
VAPAALLA 16.9.2022Kokeile kimppakyytejä, ketjuta matkoja – kävely, pyöräily ja joukkoliikenne säästävät eurojasiArjen liikkumisvalinnoilla voi vaikuttaa omaan taloudelliseen tilanteeseen ja osallistua valtakunnallisiin energiansäästötalkoisiin. Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat paitsi edullisempia vaih...



