veronmaksajat.fi

KOTI

Sähköisten palveluiden lakkauttaminen käy työstä – digitestamentti helpottaa läheisiä

Sähköisten palveluiden lakkauttaminen käy työstä – digitestamentti helpottaa läheisiä
29.1.2024

Kun läheinen kuolee, kuolinpesä joutuu surutyönsä ohella lakkauttamaan vainajan sähköisiä palveluja ja tilauksia. Säästät jälkeenjäävien vaivaa, kun varaudut kuolemaasi myös sähköisten palveluiden osalta. 

Sähköisten palveluiden lakkattaminen on sangen työlästä, ja palveluilla on omat proseduurinsa lakkauttamiseen. Kuolintodistusta ja muuta dokumentaatiota tarvitaan.

Omaiset pääsevät vähemmällä, jos vainaja on ajatellut digitaalista jäämistöään etukäteen. Kun perikunta saa tietää, mitä palveluita vainaja on käyttänyt, ja millä tunnuksilla sekä salasanoilla, niiden lakkauttaminen sujuu sutjakasti.

Ilman näitä tietoja palvelujen sulkeminen voi olla jopa mahdotonta. Palvelut eivät tietosuojasyistä välttämättä kerro omaisille edes sitä, onko vainaja käyttänyt kyseistä palvelua vai ei.

Kirjautumistietojen toimittaminen eteenpäin – edes kuoleman jälkeen – ei tosin välttämättä ole palveluiden käyttösääntöjen mukaista. Toisaalta, esimerkiksi Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys Enter suosittelee palvelutietojen testamenttaamista luotetulle läheiselle.

Kun ennakoit tilanteen tekemällä digitaalisen testamentin, säästät siis omaistesi vaivoja. Voit samalla kertoa, mitä haluat tiedostoillesi ja sometileillesi tapahtuvan – haluatko tiliesi häviävän vaiko jäävän muistotileiksesi?

Facebook, Instagram ja Linkedin tarjoavat omaisille mahdollisuutta pyytää tilin siirtoa muistotilaan, jossa läheiset voivat jakaa muistoja edesmenneestä.

Sähköposti, puhelin ja tietokone avainasemassa

Sovi aluksi, kenelle luotat digitaalisen jäämistösi käsittelyn. Kerro hänelle, mistä tiedot käyttämistäsi palveluista sisäänkirjautumistietoineen löytyvät. Käytännöllisintä on ehkä perustaa paperivihko näistä tiedoista. Sopikaa säilytyspaikaksi jo tietoturvasi vuoksi jokin nokkela jemma, josta muut eivät sitä löydä.

Erityisen tärkeää on kirjata ylös palveluissa käyttämäsi sähköpostin tunnus ja salasana. Palveluiden hallintaan liittyvät viestit ja varmistukset saapuvat yleensä sähköpostiin. Koodi voi tulla myös kännykkään. Muistuta siis perikuntaa siitä, että puhelinliittymää ei pidä lakkauttaa ennen aikojaan.

Kirjaa siis digitestamenttiisi myös tietokoneesi ja puhelimesi pääsy – sekä PIN-koodit.

Jos selaimesi tallentaa käyttäjätunnuksia ja salasanoja, luotetun henkilön on vieläkin helpompi päästä palveluita lakkauttamaan. Kerro siinä tapauksessa digitestamentissasi myös, minkä selaimen muistista sisäänkirjautumistiedot löytyvät.

Muistathan kirjata ylös erityisesti ne palvelut, joissa tililläsi on käyttövaroja, esimerkiksi rahapelit ja maksupalvelut. Omaiset voivat siirtää rahat tilillesi ja kirjata ne tarvittaessa perukirjaan.

Ohjeista Facebook ja Google etukäteen

Voit itse etukäteen määritellä, mitä haluat Facebook- ja Google-tileillesi tapahtuvan kuolemasi jälkeen.

Facebook ohjeistaa määrittelemään, haluatko tilisi siirtyvän muistotilaan vai poistettavan, kun kuolet. Voit samalla myös ilmoittaa perintöyhteyshenkilön, joka voi hoitaa muistotiliä tai pyytää tilin poistamista.

Muistuta luotettua läheistäsi digitestamentissasi siitä, että lähisukulaisen tai pesänjakajan täytyy ilmoittaa Facebookille kuolemastasi lomakkeella, ennen kuin Facebook alkaa noudattaa tahtoasi.

Voit määrittää Googlen käyttämättömyydenhallinnan poistamaan tilisi tietoineen, jos et ole käyttänyt palvelua pitkään aikaan, enintään 18 kuukauteen. Pystyt valitsemaan enintään 10 henkilöä, jotka saavat tiedon, kun tilisi on käyttämättömyyden vuoksi poistumassa. Voit myös halutessasi antaa henkilölle pääsyn määrittelemiisi Google-datoihin kolmen kuukauden ajaksi, ennen kuin tilisi lopullisesti poistetaan.

Lähteitä: HOK-Elannon lakipalvelu, Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys Enter, OP, Vanhustyön keskusliitto.

Kari Ahokas

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti