Aika ajoin valtio onnistuu interventioissaan yksityiselle sektorille. Turun telakan omistusjärjestelyt ja Talvivaaran kaivoksen pelastaminen ovat malliesimerkkejä poikkeustilanteista, joissa valtion muskelit ovat olleet tarpeen.
Eteläkorealainen STX olisi todennäköisesti ehtinyt ajaa alas koko telakkansa Suomessa ilman ministeritason vaikuttamista. Yksikään kansainvälinen sijoittaja ei olisi puolestaan koskenut ympäristövahinkojen riivaamaan metallituotantoon Kainuussa, jollei valtion perustama Terrafame olisi ryhtynyt sen operoijaksi.
Valtio voi siis tarpeen tullen olla muutakin kuin kaupallisen toimintaympäristön rakentaja ja mahdollistaja. Valtio on hyvä hallitsemaan markkinahäiriöitä ja rakennemuutoksia, koska sen ei tarvitse pörssiyrityksen lailla panikoida tulosromahdusta.
Häiriön täytyy olla kuitenkin väliaikainen, sillä ei valtionkaan tietenkään pidä hukata veronmaksajien rahoja kuoleviin bisneksiin. Pelastettavan yrityksen tuotannon tai tuotteen sekä liiketoimintamallin on oltava pidemmällä aikavälillä kestäviä.
Turun telakan tulos on jo kääntynyt tukevasti plussalle uuden saksalaisomistajan Meyerin myötä. Kaivospuolella ”Sotkamon ihme” – pääministeri Juha Sipilän sanoja lainaten – näyttää toteutuvan.
Parhaimmassa tapauksessa valtio voi pelastaa kokonaisen toimialan ja pakottaa sen uudistumaan. Finanssikriisin puhjettua Yhdysvaltain autoteollisuuden jätit olivat jo romahduspisteessä, kun liittovaltio tuli hätälainoillaan apuun. Markkinatalouden emämaassa tämä oli hyvin poikkeuksellinen operaatio.
Se onnistumisista. On yhtä helppoa osoittaa, miten valtion tai kunnan läsnäolo vääristää kilpailua.
Elinkeinoelämän keskusliiton tuore Markkinat auki -selvitys nostaa esiin useita toimialoja, joissa yksityinen ja julkinen toimija eivät ole tasa-arvoisessa asemassa.
Lainsäädäntö kohtelee virastoja ja liikelaitoksia lempeämmin muun muassa verotuksen ja konkurssisuojan osalta. Kilpailuetua tulee myös alemmista rahoituskuluista eikä tuottovaatimuskaan pääomalle ole yleensä samaa luokkaa kuin yksityisillä yrityksillä.
Näin saisi ollakin, jos julkistoimijat eivät kilpailisi samoista asiakkaista ja budjeteista yritysten kanssa.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on tietysti kaikkien aikojen happotesti yksityisen ja julkisen rinnakkaiselolle. Valinnanvapaudesta tuli soten pahin kiistakapula, koska yhteiskunta ei ole valmis luovuttamaan perustoimintoaan markkinavoimille. Silti se tarvitsee yksityiset yritykset jakamaan paisuvaa työtaakkaa.
Soten loppuasiakkaalla on kyllä vaihtoehtoja, mutta aitoa vertailua tai valintaa ei voi tehdä niin kauan kuin palveluntarjoajat toimivat eri juridisin ja taloudellisin perustein.
Samaan kilpailuvääristymään, joskin pienemmässä mittakaavassa, törmää EK:n raportin mukaan monilla muillakin sektoreilla, esimerkiksi jätehuollossa ja kiinteistöpalveluissa.
Tähän asti julkisen ja yksityisen välinen vääntö eri tehtävien hoidosta on käyty lähinnä kunnissa. Iso osa tehtävistä siirtyy maakuntiin, mutta reilun kilpailun perusongelma on ratkaisematta kaikilla tasoilla.
Antti Oksanen
Kirjoittaja on Taloustaidon päätoimittaja
