veronmaksajat.fi

Oma talous ja sijoitukset kuntoon ennen vuodenvaihdetta – toimi ennen kuin raketit lentävät

50plus-Talous Miekk-oja-Järvinen

Vuodenvaihde lähenee kiihtyvällä tahdilla. Joulun tunnelman luominen on etusijalla, mutta mieli karkaa jo ensi vuoden suunnitelmiin. Minulla haaveissa on klassisen aikuisbaletin aloitus ryhdin kohentamiseksi ja jazzahtavaan lauluun opastavat tunnit. Nähtäväksi jää saanko ensiaskeleet aikaiseksi. 

Konkreettisempi tehtävä vuodenvaihteeseen on oman talouden ja sijoitusten vuodenvaihteen ryhtiliike. Jaamme kanssasi muistilistan, jonka avulla voit yhtäältä säästää veroissa ja toisaalta pedata sijoitusvuoden 2018 menestystä. 

Tarkasta ja toimi ennen vuodenvaihdetta

  • Maksimoi sijoituksesi verovähennysoikeuden piirissä oleviin eläkesäästöihin.
  • Hyödynnä verosuunnittelun mahdollisuudet sijoittamisessa:
    • Jos olet myynyt voitollisia arvopapereita kuluvan vuoden aikana, realisoi niitä vastaan tappiollisia sijoituksiasi, joihin et enää usko.
    • Tarkista, onko sinulla edellisiltä vuosilta vahvistettuja tappiota, joiden vähentämisoikeus on vanhenemassa.
    • Tiesithän, että myös arvopapereita voi lahjoittaa, ja voitollisten arvopapereiden lahjoittaminen on myös hyvää verosuunnittelua 

Vielä työelämässä? Maksimoi sijoituksesi verovähennysoikeuden piirissä oleviin eläkesäästöihin

Yksinomaan verokärjellä ei kannata edetä, vaan on hyvä laskea, mikä on verovähennysoikeuden hyöty kustannusten jälkeen. Eläkesäästöratkaisuja harkitessasi kannattaa selvittää eläkeyhtiöstä, mikä on tulevan eläkkeen arvoitu suuruus. Sen jälkeen voit laskea eläkelaskurilla,  mikä on vuotuinen säästötarpeesi. Me Danske Bankissa arvioimme, että toivottu eläketaso on 80 prosenttia viimeisen vuoden palkkatulosta. 

Verovähennyksen saa vuosittain 5 000 euron sijoitukselle ja vähennyksen suuruus on enimmillään 1 700 euroa verosta (kun pääomatulot ylittävät 30 000 euroa vuodessa). Saat siis 3 300 euron nettosijoituksella tuoton 5 000 eurolle, ja pääomatulovero lankeaa vasta, kun ryhdyt nostamaan sijoituksistasi eläkettä. 

Ratkaisu uusille eläkesäästäjille on PS-sopimus (pitkäaikaissäästämisen sopimus), jota voi alkaa nostaa 68–70 vuoden iässä (ennen vuotta 2013 tehdyissä sopimuksissa 63–68-vuotiaana). Erityistilanteissa, kuten työttömyys, avioero ja työkyvyttömyys, varoja voi nostaa ennenaikaisesti. 

Eläkevakuutukseen säästäneiden kannattaa jatkaa niihin säästämistä, mikäli maksupalkkio on kohtuullinen ja vakuutuksen sijoituskohteiden osakepaino on riittävä peittämään kustannukset pitkän aikavälin tuotolla. 

Yrittäjillä on enemmän mahdollisuuksia, mm. yrityksen ryhmäeläke. Älä laiminlyö YEL-maksuja. Varmista, että siihen liittyvä sairauspäiväraha ja työttömyyskorvaus yhdessä eläketurvan kanssa vastaavat tavoitteita. 

Hyödynnä verosuunnittelun mahdollisuudet sijoittamisessa

Idea on yksinkertainen: Tarkista, onko salkussasi sijoituskohteita, jotka ovat tappiolla ja joiden nousuun et enää usko. Vuonna 2016 ja sen jälkeen syntyneet luovutustappiot voi vähentää myös muista pääomatuloista kuin luovutusvoitoista. Myymällä tappiollisen sijoituksen pienennät pääomatulon ja siitä menevän veron määrää. 

Varoituksen sana: Jos uskot myymäsi osakkeen vielä tulevaisuudessa kehittyvän positiivisesti, älä myy ja osta sitä heti takaisin. Jos tällaiselle edestakaiselle kaupalle ei selvitetä muuta todellista syytä kuin luovutustappion aikaansaaminen, luovutusvoitto ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen.

Harkitse lahjoittamista

Voitollisten arvopapereiden lahjoittaminen jouluna on yksi tapa ilahduttaa ja säästää veroissa, koska lahjavero on matalampi kuin luovutusvoitoista aiheutuva vero. Vinkkinä tähän liittyen todettakoon, että itselleni tuli taannoin asian kanssa kiire, koska lahjansaajilla ei ollut arvopaperisäilytystä ennestään. Heidän tuli avata säilytystili, ja vasta sitten lahjoittaminen onnistui ja jouluaattona oli mahdollisuus sujauttaa lahjakirja pukinkonttiin. 

Huomaathan, että arvo-osuuksien (esimerkiksi osakkeiden) lahjoitushetki on myös verotuksellisesti silloin, kun arvo-osuudet kirjataan lahjansaajan arvo-osuustilille riippumatta siitä, milloin lahjakirja on allekirjoitettu. 

Joulun ajatus ja henki toteutuvat myös lahjoituksissa yleishyödyllisiin tarkoituksiin. EU:n alueella julkista rahoitusta saavalle yliopistolle tai korkeakoululle tai näiden yhteydessä olevalle yliopistorahastolle annettu 850–500 000 euron suuruinen rahalahjoitus on vähennyskelpoinen luonnollisen henkilön tai kuolinpesän ansiotulosta. 

Muistilista vuoden alun mietintään

  1. Luo ja/tai tarkista henkilökohtainen pitkän aikavälin suunnitelma ja budjetti vuodelle 2018.
  2. Tarkista, että olet suunnitelmasi mukaisessa säästämisen tahdissa päästäksesi tavoitteisiisi – hyödynnä sijoitusasiantuntijaa kun suunnittelet jopa kymmeniksi vuosiksi talouttasi ja sijoituksia!
  3. Muokkaa sijoituksesi rakennetta vastaamaan tahtotilaasi.
  4. Tarkista edunsaajamääräykset sijoitusvakuutuksessa – henkivakuutuskorvauksien osittainen verovapaus poistuu.
  5. Tarkista, että henki- ja vahinkovakuutuksen kattavuus on riittävä, mutta ei päällekkäisyyksistä johtuen myöskään turhan suuri.
  6. Jos säästät eläkeajalle, joko verotuettuihin kuin muihin sijoitusratkaisuihin, tarkista onko osakepaino riittävä suhteessa eläkkeelle siirtymisajankohtaan ja koko pitkään eläkeaikaan peilaten. 

Arvioi, miten sijoituksesi kehittyvät suhteessa tavoitteisiisi 

Vuodenvaihde on erinomainen hetki arvioida, oletko tavoitteessasi asunto-, eläke- tai muun säästämisen suhteen. Ellei tällaista suunnitelmaa vielä ole, on hyvä aika tehdä se. 

Vähintään kerran vuodessa on hyvä uudelleenarvioida sijoitusten jakauma osakkeisiin, korkoihin ja kiinteään omaisuuteen. Kuluneena vuonna osakesijoitukset ovat hyvinkin saattaneet nousta liian suuriksi suotuisten markkinoiden seurauksena. Myy ylikorostuneita omaisuuslajeja ja osta alipainoon jääneitä tilalle. Näin markkinat eivät johda sinua, vaan sinä hyödynnät markkinoita, ja sijoituksesi vastaavat riskinsietokykyäsi ja tavoitteitasi. Muista etukäteen selvittää myyntien verovaikutus. 

Tarkista edunsaajamääräykset sijoitusvakuutuksessa

Vuoden 2017 aikana sattuneen kuolemantapauksen johdosta lähiomaisille maksetut henkivakuutuskorvaukset ovat vielä perintöverotuksessa verovapaata tuloa 35 000 euroon asti ja puolisolle verovapaata on puolet tai vähintään 35 000 euroa korvauksen määrästä. Henkivakuutuskorvausta verotetaan 2018 alusta lähtien perintönä tai pääomatulona, siksi onkin tärkeää tarkistaa sijoitus- tai muun henkivakuutuksen edunsaajamääräykset. 

Mikäli edunsaajana on puoliso tai omaiset, tarve on erityinen. Lisäksi tässä yhteydessä on syytä tarkistaa testamentin sisältö lakimiehen kanssa. Näillä toimenpiteillä perhevarallisuuden siirtymisestä aiheutuvissa veroissa säästö voi olla huomattava. 

Mitä vuosi 2018 tuo tullessaan?

Ovatko elämäntilanteesi tai perhesuhteesi muuttuneet tai muuttumassa (ero, avioituminen, työpaikan vaihto, eläköityminen)? Mikä onkin elämäntilanteesi, edellä kuvatut toimenpiteet ovat tärkeitä vuodenvaihteessa. Useimmat niistä eivät vie paljon aikaasi, joten aloita heti, ja saat hyvän alun uudelle vuodelle.

Susanna Miekk-oja ja Seija Järvinen

Susanna Miekk-oja on johtaja Danske Bankin Varallisuudenhoidossa. Seija Järvinen Danske Bankin Private Bankingin lakimies.

Kirjoittajasta

Seija Järvinen ja Susanna Miekk-oja

Susanna Miekk-oja on johtaja Danske Bankin Varallisuudenhoidossa. Seuraa @SMiekkoja Twitterissä.
Seija Järvinen Danske Bankin Private Bankingin lakimies.