veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Kulttuuriedulla suoraan verkkokonserttiin, pelkkään tallenteeseen etu ei kelpaa

Kulttuuriedulla suoraan verkkokonserttiin, pelkkään tallenteeseen etu ei kelpaa
26.4.2021

Hallitus esittää, että kulttuurietua voisi käyttää maksuvälineenä suoratoistetussa konsertissa sekä teatteri- ja oopperaesityksissä. Edulla voisi maksaa myös etäosallistumisen esimerkiksi taidenäyttelyyn, urheilutapahtumaan tai toiminnalliselle taidekurssille. 

Kulttuurietua voisi käyttää livestriimattavien tapahtumien ohella myös tallennettujen esitysten katselemiseen, jos kyse on tiettyyn ajankohtaan sidotusta järjestetystä tapahtumasta tai tilaisuudesta. 

Tämän tyyppisiä tapahtumia ovat esimerkiksi elokuvafestivaalit, joissa esitetään tiettyjä elokuvia tiettynä ajankohtana, ja tietyn ajan avoinna olevat taidenäyttelyt.

Esimerkiksi yksittäisen elokuvan tai tallennetun konsertin tai -teatteriesityksen esittäminen tiettynä päivänä ja tiettyyn kellonaikaan olisi reaaliajassa järjestettävä kulttuuritapahtuma. Katseluoikeuden reaaliaikaisesti verkossa esitettävään urheilutapahtumaan voisi myös hankkia kulttuuriedulla. 

Kulttuuriedulla voisi hankkia katseluoikeuden kerralla useampaan virtuaaliseen tapahtumaan (sarjaliput) tai esimerkiksi tietyn joukkueen tai orkesterin koko kauteen (kausikortti). 

Sen sijaan kulttuuriedulla ei voisi edelleenkään hankkia pelkkiä tallenteita tapahtuman jälkeen. Sillä ei saa liioin tilata maksukanavia tai suoratoistopalveluja.

Nykyisin kulttuurietua voi käyttää vain, jos käy itse paikalla tapahtumassa tai tilaisuudessa. Työnantaja voi tarjota liikunta- ja kulttuurietuna verovapaasti työntekijälle enintään 400 eurolla vuodessa.

Hallituksen esittämän tuloverolain muutoksen on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

MIKÄ KOHDENNETTU MAKSUVÄLINE? Kohdennetun maksuvälineen, esimerkiksi kulttuurisetelin, käyttö on rajoitettu ainoastaan ennalta määrättyihin käyttökohteisiin. Kohdennettuja maksuvälineitä voivat olla esimerkiksi paperiset ja sähköiset arvosetelit, maksukortit, internet- ja mobiilipalvelut sekä -sovellukset.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti