Muistat ikuisesti sen pojan, joka ei tullut tanssimaan kanssasi yläasteen diskossa. Kotona itkit tyynyliinasi märäksi ja kuuntelit Ressu Redfordia.
Muistat sen päivän, kun riitelit vaimosi kanssa ja haudoit avioeroa. Samana iltana menitte teatteriin katsomaan Martti Suosalon tähdittämää Luolamies-monologiesitystä, joka sai teidät nauramaan ja tarttumaan toisianne kädestä.
Muistat sen aamun, kun isäsi kuoli. Ajattelit Aila Meriluodon runoa ”Jälkeenpäin”, etenkin näitä säkeitä: ”Ei mikään voi kuolla,/ ei kukat, ei tuuli/ ei rakkaus kuolla voi./ Ohi polku vain kulkee/ ja kukat jää taakse/ ja muualla tuuli soi.”
Nuo sanat kantoivat sinut pahimman yli.
Kulttuuri on auttanut meitä kaikkia lukuisissa elämäntilanteissa. Taide piristää, naurattaa, itkettää, avaa uusia näkökulmia, antaa lohtua.
Kaikkien teosten takana on aina joku ihminen tai joukko ihmisiä. Henkilöitä, joiden täytyy kaikkien muiden tavoin ansaita jokapäiväinen leipänsä.
Koronavirus on pakottanut kulttuuri- ja tapahtuma-alan polvilleen ennen näkemättömällä tavalla, mistä olen jo aiemmin kirjoittanutkin. Muusikot eivät ole päässeet keikoille esiintymään, teatterisalit ovat suurilta osin kumisseet tyhjyyttään.
Toisaalta kulttuurialaa on myös tuettu muun muassa koronatukipakettien voimin. Helsingin Sanomien mukaan kulttuurille on kohdistunut tukea kaiken kaikkiaan lähemmäs puoli miljardia euroa.
Tuoreimmassa eli neljännessä Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) korona-apurahahaussa on jaossa noin 15 miljoonaa. Viides taiteelle ja kulttuurille suunnattu koronatukipaketti on Taiken mukaan parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Hallituksen esityksessä paketin suuruus on 127,36 miljoonaa euroa, josta noin puolet suunnataan Taiken kautta alan ammattilaisille apurahoina ja avustuksina.
Yksityishenkilönä apurahaa hakevalle taiteilijalle korona-apuraha on kuitenkin – ainakin tähän asti – merkinnyt 3 000–4 000 euron suuruista avustusta. Se auttaa toki hetken, mutta kovin pitkälle sillä ei valitettavasti pärjää.
Tässä vaiheessa joku tietämätön saattaisi kliseisesti tuhahtaa, että vihdoin nuo ”taivaanrannan maalaritkin” joutuvat ”oikeisiin töihin”. Mutta tuleeko kukaan ajatelleeksi, missä vaiheessa taiteilijat ehtivät enää harjoittamaan omaa ammattiaan, jos he tekevät kuukausipalkalla muita hommia? Missä välissä he säveltävät lauluja tai kirjoittavat runoja ihmisten surujen helpottamiseksi?
***
Huolta ja hämmennystä kulttuurialalla ovat herättäneet myös tapahtumia koskevat kokoontumisrajoitukset. Kulttuuriväestä on tuntunut epäoikeudenmukaiselta, että ravintoloissa on voinut riekkua porukkaa, mutta yleisötapahtumat ovat olleet jäissä. Kuten Ylen jutussa todetaan, syy tähän on laissa, sillä ”konsertteja koskevat kokoontumisrajoitukset ja ravintoloita ravintolarajoitukset”.
Lisäksi närää ovat aiheuttaneet kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset.
Vapun tienoilla Yle julkaisi hallituksen kehysriihtä koskevan uutisen, jonka luettuaan moni taiteilija varmaan siemaisi simaa väärään kurkkuun. Taiteen rahoitus vähenee ensi vuonna 17,5 miljoonan euron verran, ja sitä seuraavana vuonna 23 miljoonaa. Helsingin Sanomat kertoo, että tämä on seurausta Veikkauksen rahapelitoiminnan tuottojen pienentymisestä, johon puolestaan koronaepidemia on osaltaan vaikuttanut.
Saman jutun mukaan tuotot kompensoidaan edunsaajille tämän vuoden osalta täysimääräisesti, mutta ensi ja sitä seuraavana vuonna vain osittain.
Ja pian saimmekin aamupalapöydässä lukea, että hallitus antaa turvealalle 70 miljoonan tuen (HS 5.5.2021).
Tässä vaiheessa moni kirjailija turvautui huumoriin ja julkaisi sosiaalisessa mediassa valokuvia omista kirjoistaan, höystäen niiden nimet turpeella hallituksen maun mukaisesti.
***
Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on saanut tarpeekseen leikkauksista ja koronakriisin aikana kokemastaan ahdingosta. Torstaina eduskuntalon edessä järjestetään mielenilmaus ”Mitta on täysi”, jonka tavoitteena on esittää vaatimuksia ja tehdä näkyväksi luovien alojen tilannetta.
Kuten sanottu, tilanne on haastava. Itse olen esimerkiksi käynyt teatterissa viimeksi syyskuussa 2020, niin paljon kuin näytelmiä rakastankin. Vielä en osaa ennustaa, milloin seuraavan kerran pääsen ja uskaltaudun johonkin yleisötapahtumaan – luultavasti vasta sen jälkeen, kun olen saanut koronarokotteen toisen annoksen.
Hiljattain valittu uusi tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen myöntää Ylen haastattelussa, että suomalainen kulttuuri on kokenut koronaviruksen vuoksi ”täydellisen katastrofin”. Ministeri vaikuttaa kuitenkin toiveikkaalta ja uskoo, että tapahtumia voitaisiin järjestää jo kesäkuussa.
”Ennustukseni on, että heinä-elokuussa saadaan kulttuuri- ja tapahtumakesä ja toivottavasti vielä oikein kuuma tapahtumakesä elokuulle.”
Muitakin valonpilkahduksia on. Kurvinen mainitsee haastattelussa esimerkiksi EU:n elpymispaketin, jonka osana suomalaista kulttuuria ja luovia aloja tuetaan 40 miljoonalla eurolla.
Helsingin Sanomien jutusta luin, että kulttuurialalle aletaan myös suunnitella uutta rahoitusmallia, jota sovellettaisiin vuodesta 2024 lähtien.
Toivottavasti mallista tulee hyvä.
Joidenkin viimeaikaisten uutisten myötä on nimittäin herännyt kysymys, miksi juuri kulttuuri ja taide tuntuvat saavan niin helposti kolhuja päätöksenteossa. Pidetäänkö kulttuuria pohjimmiltaan ylimääräisenä ja mukavana puuhasteluna, kivana extrana, josta välillä joudutaan vähän tinkimään?
Toisinaan tämä asenne on heijastunut omaankin arkeeni. Minua on esimerkiksi joskus pyydetty esiintymään johonkin tilaisuuteen tai kirjoittamaan tekstejä ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi, ihan kuin olisin pelkällä inspiraatiolla ja aplodeilla elävä hyväntekijä!
Kuka asiakas kehtaisi pyytää hammaslääkäriltä ilmaista juurihoitoa?
Usein tuntuu, että taide nähdään yhteiskunnassa jonkinlaisena itsestäänselvänä hyödykkeenä, jota taiteilijat tuottavat joka tapauksessa, saivat he tarpeeksi rahaa tai eivät – ovathan he niin intohimoisia ja luovuutta rakastavia ihmisiä, kärsimykseensä tottuneita.
On kuitenkin vaarallista, jos kulttuuria ja taiteilijoita erehdytään pitämään itsestäänselvyytenä, missään tilanteessa. Jokaisen pitäisi muistaa, että omalla tavallaan taiteilijat pelastavat ihmishenkiä yhtä hyvin kuin kirurgit.
Ja jos joku vielä kuvittelee, että ilman kulttuuria ja taidetta selvitään kyllä, sanon suoraan: ei selvitä.
Et sinäkään olisi selvinnyt.
Taina Latvala
Kommentoi