Tuoreessa Eläketurma-kirjassamme minä ja Jari Hanska toteamme julkisten menojen kasvaneen ennen kaikkea siksi, että vuosikymmenen taitteessa eläköityneille niin sanotuille suurille ikäluokille maksetaan parempia eläkkeitä kuin millekään aikaisemmalle eläkeläissukupolvelle.
Vuosina 2007–2014 vuotuiset eläkemenot nousivat vajaasta 18 miljardista noin 28 miljardiin euroon. Kasvua kertyi reaalisesti 33 prosenttia, vaikka eläkkeensaajien määrä kasvoi vain noin 10 prosenttia.
Esitämme kirjassa väitteen, jonka mukaan Suomeen on syntynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana ennennäkemättömän hyvinvoiva eläkkeensaajien joukkoon. Havainnollistamme tätä lukuisilla esimerkeillä, joista yksi on se, että yli 3 000 euron kuukausieläkkeitä saavien joukko on kasvanut vauhdilla yli 100 000 henkilöön.
Tähän tarttui Eläketurvakeskuksen osastopäällikkö Susan Kuivalainen, joka toteaa Taloustaidossa 3.11. julkaistussa blogikirjoituksessaan, että ”suuria eläkkeitä saavia on nyt saman verran kuin 20 vuotta sitten ”.
Kuivalainen ei väitä Eläketurmassa olevan varsinaisia faktavirheitä, mutta katsoo meidän tulkinneen lukuja väärin. Näkemyksensä tueksi hän esittää seuraavan kuvion, josta käy ilmi, että kahden- tai kolminkertaisesti mediaanieläkkeen verran saavien suhde koko eläkeläisväestöön on pysynyt edellisten kahden vuosikymmenen ajan miltei samana. Tähän vedoten Kuivalainen esittää, että suuria eläkkeitä saavia on nyt yhtä paljon kuin ennenkin.
Hyviä eläkkeitä saavia on absoluuttisesti mitattuna aiempaa enemmän
Kuivalaisen huomio suurten eläkkeiden saajien osuuden vakaudesta on kiinnostava, mutta se ei kumoa kirjassamme esitettyjä väitteitä. Itse asiassa kuvio pikemminkin vahvistaa niitä: Siitä käy ilmi, että keskimääräiset ostovoimakorjatut eläkkeet ovat edellisten kymmenen vuoden aikana parantuneet selvästi. Se johtuu nimenomaan siitä, että suuret ikäluokat saavat keskimäärin edeltäjiään parempia eläkkeitä.
Kuivalaisen kuviosta pystyy päättelemään, että vuonna 2008 Suomessa oli noin 110 000 yli 2 400 euron (vuoden 2015 rahassa) kuukausieläkettä nauttivaa henkilöä. Vuonna 2015 Suomessa oli puolestaan kuvion perusteella yli 120 000 yli 2 770 euron kuukausieläkettä saavaa.
Emme kirjassa väitäkään, että ”ökyeläkkeitä” nostavien eli poikkeuksellisen suurituloisten osuus kaikista eläkeläisistä olisi kasvanut. Toteamme eläkkeensaajien keskimääräisen kulutustason kohentuneen sitä mukaa, kun eläkkeelle on siirtynyt ikäluokkia, joiden keskimääräiset vanhuuseläkkeet ovat aiempia parempia. Sitä mukaa myös suuria eläkkeitä saavien määrä on absoluuttisesti kasvanut.
Kun eläkemenot ovat kasvaneet reippaasti eläkkeensaajien määrää nopeammin, on ilmiselvää, että syynä ovat aiempaa keskimääräistä suuremmat eläkkeet. Alkavien eläkkeiden tason nopea nousu käy ilmi myös Eläketurvakeskuksen tilastoista (oheisen kuvion luvut ovat ostovoimakorjaamattomia).
Ovatko 2010-luvulla eläköityneet ”hyvinvoivia” suhteessa työssäkäyvään väestöön?
Kuivalainen tarkastelee nimenomaan eläkeläisväestön sisäisiä tuloeroja, kun taas me vertaamme eläkeläisten tuloja työikäisen väestön tuloihin. Olennainen kysymys meidän väitteemme kannalta on se, ovatko eläköityneiden suurten ikäluokkien tulot suhteessa työikäisiin todella niin paljon aiempia eläkeläisikäluokkia paremmat, että heitä voi oikeutetusti kuvata ”ennennäkemättömän hyvinvoivaksi eläkeläissukupolveksi”.
Suurten ikäluokkien eläköidyttyä keskieläkkeen suhde keskipalkkaan on noussut vajaaseen 55 prosenttiin. Suhdeluku on pysytellyt 50 prosentin paremmalla puolella 90-luvun alusta saakka. Keskieläkkeiden suhde keskipalkkoihin ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa oikea mittari, koska se kuvaa koko eläkeläisväestön – siis myös muiden kuin suurten ikäluokkien – tulotasoa suhteessa vain niihin palkansaajiin, jotka ovat kokopäiväisessä ansiotyössä.
Suomen Pankin kokoamista tilastoista käy ilmi, että edellisten kymmenen vuoden aikana eläköityneiden eläkeläisikäluokkien mediaanitulot todella ovat ennätyksellisen korkeita suhteessa koko työikäisen väestön tuloihin. Vuoden 2008 jälkeen 65–74-vuotiaiden käytettävissä olevat tulot ovat nousseet selvästi, kun taas 35–65-vuotiaiden tulot ovat junnanneet paikallaan ja 20–35-vuotiaiden tulot laskeneet.
Rahalla mitattuun hyvinvointiin vaikuttaa tulojen lisäksi varallisuus eli varojen ja velkojen erotus. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 nettovarallisuus oli suurimmillaan nimenomaan 65–74-vuotiailla suomalaisilla eli suurten ikäluokkien edustajilla. Sama ikäpolvi oli vaurain myös vuoden 1998 tilastoissa, jolloin he olivat työuransa loppusuoralla, huomautti professori Hannu Uusitalo viime vuonna.
Edellisten kymmenen vuoden aikana eläköityneet suomalaiset ovat siis ainakin rahassa mitattuna ennennäkemättömän hyvinvoivia.
Jos talouskasvu jää vaisuksi, eläkeläisten suhteellinen asema paranee edelleen
Eläkkeelle jääneiden suurten ikäluokkien suhteellisen aseman paranemiseen on 2010-luvulla vaikuttanut se, että talous- ja palkkakehitys on ollut heikkoa. Jos talouskasvu kiihtyy jälleen samanlaiseksi kuin edeltävinä vuosikymmeninä, nykynuorten tulokehitys lähtee luultavasti nousevalle uralle. Tällöin nykyeläkeläisten suhteellinen asema heikkenee jonkin verran, sillä maksussa olevia eläkkeitä korotetaan pääosin kuluttajahintojen mukaan.
Muun muassa Suomen Pankki on kuitenkin viimeisimmissä ennusteissaan povannut seuraaviksi vuosikymmeniksi selvästi aiempaa hitaampaa kasvua. Suomen Pankin tutkijoiden mukaan nuorten tulokehitys on jo jäänyt edeltävien sukupolvien tulokehityksestä, ja ”pitkään jatkunut taantuma uhkaa katkaista sukupolvesta toiseen jatkuneen elintason kasvun Suomessa”.
Jos talouskasvu ja palkkakehitys todella jäävät vaisuiksi, eläkeläisväestön suhteellinen asema työssäkäyviin verrattuna paranee edelleen: koska eläkkeet rahoitetaan suurimmaksi osaksi työssäkäyvien maksamilla eläkemaksuilla, palkkasumman kasvun sakatessa yhä suurempi prosenttiosuus palkoista joudutaan ohjaamaan luvattujen eläkkeiden kustantamiseen.
Eläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyyden kannalta tämä ei ole ongelma, sillä mitä vähemmän nykynuoret työuransa aikana tienaavat, sitä pienemmiksi heidän omat eläkkeensä vastaavasti jäävät.
Teemu Muhonen
Kirjoittaja on Taloussanomien toimittaja ja toinen Eläketurma-kirjan (Vastapaino 2016) kirjoittajista.
Kirjoitus on julkaistu 7.11.2016
Susan Kuivalainen kommentoi Teemu Muhosen kirjoitusta blogissaan Eläkeläisten tulot kehittyneet myönteisesti, suhteellinen asema ei ole kuitenkaan parantunut.