Loviisassa, keskellä idyllistä maaseutua sijaitsee Suomen pienin kauppamuseo. Museo on kahden vanhan tavaran keräilijän Minna ja Kari Järvisen elämäntapa, harrastus ja työ.
Ulkoasultaan kauppamuseo on juuri niin suloinen ja vaatimaton kuin kyläkaupat 1950-luvulla tapasivat olla. Kauppa onkin kiinteä osa alueen historiaa, sillä jo 1800-luvun lopussa samalla tontilla sijaitsi kauppias Majanderin kauppa, tuolloin tosin päärakennuksen yhteydessä.
Kun saavuin kaupalle, tuntui kuin olisin siirtynyt ajassa taaksepäin lapsuuteni mummolan kesiin 1970-luvulle, jolloin kävelimme pölisevää maantietä pitkin läheiseen kyläkauppaan. Pyörätelineessä oli 1950-luvun naistenpyörä, ja kaupan näyteikkunoissa oli vanhanaikaiset kutsuvat kyltit aivan kuten nytkin.
Kyläläisiä istui tuolloin aina kaupan ulkopuolella, ja ostosten lomassa mummini vaihtoi heidän kanssaan kuulumisia. Kotimatkalla herkuttelin irtokarkkeja paperitötteröstä.
Kauppias Ingelin osti kiinteistön 1930-luvulla ja sijoitti kaupan rakentamaansa päätalon laajennusosaan. Vuonna 1958 hän rakensi tien varteen erillisen kaupparakennuksen, jossa museo nyt sijaitsee. Kauppa toimi rakennuksessa aina 1980-luvulle saakka.
Minna ja Kari Järvinen hankkivat kiinteistön vuonna 2009 ja ajattelivat pitää entistä kauppatilaa ensin ”olohuoneena”, kunnes käynti Kouvolan puotimuseossa sytytti inspiraation perustaa oma kauppamuseo, joka avattiin vuonna 2016.
Valitettavasti vanhasta kaupasta oli jäljellä vain yksi 1960-luvun myyntitiski sekä seinällä olevat olut- ja Jo-Jo -mainokset. Jonkin verran kauppaan sopivaa tavaraa keräilijäpariskunnalla oli ennestään, mutta suurimman osan esineistöstä pariskunta on haalinut kirpputoreilta. Osan he ovat saaneet lahjoituksina.
Kaupan esineistö on pääasiassa 1950-luvulta ja 1960-luvulta, mutta myyntiskiltä löytyy myös joitain nostalgisia tuotteita 1970-luvulta. Kaupassa on myös 1940-luvun vitriini, jossa on esillä pula-ajan myyntiartikkeleita.
Nyt nostalgiabuumin vallitessa vanhoja tavaroita on alettu keräillä laajemminkin, ja hinnat ovat nousseet kovasti. Viipalointikonetta, vanhaa kassakonetta ja karkkitelinettä esitelessään Minna kertoo, että vielä museon perustamisaikaan tuotteita saattoi löytää ihan pilkkahintaan – hän muistelee maksaneensa kyseisistä esineistä yhteensä 150 euroa. Nyt yksittäinen karkkihylly tuskin irtoaisi sillä rahalla.
Vintagevaateinnostus on nostanut samalla tavalla myös vanhojen asusteiden hintoja. Minna kertoo aiemmin ostaneensa naisten 1950-luvun sukkahousupaketin noin 50 sentillä, nyt sellaisesta pyydetään netissä jopa 35 euroa.
”Vitosen hinnalla alkaisi olla jo kallista kerätä tällaista kokoelmaa”, hän tuumaa. Minna tosin lohduttaa, että löytöjä on edelleen mahdollista tehdä etenkin itsepalvelukirppiksiltä.
Retroboomi on tuonut markkinoille myös uusvanhoja 1950- ja 60-luvun esineitä. Minna kertoo, että vuosien mittaan hänelle on kehittynyt harjaantunut katse, joka tunnistaa aidot 1950- ja 60-luvun esineet.
Tietoa esineistä hän on ammentanut netistä googlaamalla ja esimerkiksi vanhaan tavaraan keskittyneistä Facebookin ryhmistä.
Ihmiset ovat lahjoittaneet museolle tarpeettomia esineitään alkaen pienistä maustepurkeista ja julisteista aina myyntitiskeihin asti. Lahjoituksia on epäilemättä siivittänyt ajatus siitä, että esineet pääsevät arvoiselleen paikalle ja niitä vaalitaan museossa rakkaudella.
Omaan silmääni kauppamuseo vaikutti jo varsin valmiilta, mutta Minnan mukaan tyypillinen kyläkauppa oli vielä täydempi – siellä oli tavaraa lattiasta kattoon. ”Älkää heittäkö mitään pois, mikä olisi voinut olla 1950-60-luvun kaupassa, tänne mahtuu vielä”, Minna vetoaa.
Minnan keräilyinnostus ei suinkaan alkanut kauppamuseota perustettaessa, vaan hän kertoo olleensa kiinnostunut vanhoista esineistä niin kauan kuin jaksaa muistaa. Puolisonsa Karin hän on yhteisen taipaleen aikana innostanut myös vanhojen esineiden pariin. Pariskuntaa eivät kiinnosta pelkästään esineet, vaan laajemminkin 1950- ja 60-luvun musiikki, elokuvat ja muut kulttuuriset ilmiöt.
Keräilystä on tullut niin itsestään selvä osa pariskunnan arkea ja elämää, että sitä ei enää ihmeemmin pohdi. Minna kertoi huvittuneena jonkun asiakkaan tiedustelleen Karilta museossa käydessään, että kerääkö pariskunta mitään muuta kuin kauppaan liittyvää tavaraa. Puoliso oli kieltänyt, johon Minna huvittuneena oli kommentoinut ”Ai emmekö muka?”.
Pariskunnan kotona on valtava määrä erilaisia värillisen lasin, vihreän posliinin, levysoittimen neuloille tarkoitettujen rasioiden ja erilaisten purkkien kokoelmia.
AVOINNA: ● Kevätkausi: 16.04.–26.06.2022 klo 11–16 la–su
● kesäkausi: 30.06.–31.07.2022 klo 11–16 to–su ● syyskausi: 06.08.–25.09.2022 klo 11–16 la–su ● talvikausi: 26.09.2022– Kauppamuseon puutarha ja Villi Kanala -lifestylemyymälä avoinna sopimuksen mukaan, museo on talvikauden suljettu. Museon pääsymaksu 5 e. Osoite: Paavalinkyläntie 671, Skinnarby, Loviisa. Lisätietoja: www.solidago.fi
Katja Weiland-Särmälä
Filosofian tohtori, taidehistorioitsija ja esinetutkija
