Verotus ei innosta ihmisiä, mutta joistain verotukseen liittyvistä kohteista keräilijät ovat valmiita maksamaan huomattavia summia. Sellaisia ovat esimerkiksi partaveropoletit ja veropostimerkit.
Suomen Filateliapalvelun joulukuun huutokaupassa meni melkoisen huikeaan hintaan periaatteessa tuiki tavallinen 50 pennin käyttämätön postimerkki vuodelta 1920. Niinpä sen lähtöhintakin oli laitettu 10 euroon. Kovan kilpailun jälkeen hinta kipusi lopuksi huutomaksuineen peräti yli 3 000 euroon.
Kysymyksessä ei nimittäin ollutkaan enää postaalinen vaan fiskaalinen kohde, sillä postimerkissä on ylimääräinen hammaste keskellä vaakasuoraan. Se merkitsee, että merkki on tehty veronmaksua – nimenomaan huviveron maksua – varten.
Huviveroilla kerättiin rahaa sotimiseen
Näitä pääsylipuilla olevia postimerkkejä käytettiin vuosina 1915-1920. Ne otettiin käyttöön Venäjän sotatoimien rahoittamiseksi ensimmäisen maailmansodan aikana.
Aluksi vero oli 10 prosenttia lipun hinnasta, mutta veron osuus tuplattiin ja ylikin myöhemmin, koska tarpeet olivat suuret.
Kaikista pääsymaksullisista tilaisuuksista siis kannettiin huviveroa. Sitä varten tilaisuuksien järjestäjien piti anoa ensin järjestämislupa ja sitten ostaa näitä merkkejä. Niitä kiinnitettiin veroa vastaava määrä niin, että puolet postimerkistä oli sisäänpääsylipulla ja puolet sen kantaosalla. Tämä liitettiin poliisille toimitettavaan tilitykseen tilaisuuden jälkeen.
Joku voi nähdä tässä toiminnassa jopa ripauksen byrokratiaa!
Suomen irtautuminen Venäjästä ei lopettanut tätä veronkantoa, vaan rahaa tarvittiin toki myös itsenäisessä Suomessa. Kaikkiaan näitä merkkejä tunnetaan erilaisin arvoin kuitenkin vain runsaat sata, joten kannattaa kaivella isoisän piironkeja, josko sieltä tällaisia löytyisi.
Merkkien käyttö päättyi kesällä 1920, mutta veronkannosta ei suinkaan luovuttu. Sitä varten otettiin käyttöön erityiset leimamerkit, jotka moni vanhempi muistaa esimerkiksi viinakortista.
Vain kirkonmiehillä maksuton parta
Vanhoja venäläisiä rahoja keräävät saattavat törmätä joskus kolikkoon, jossa on kuvattuna nenä, viikset ja parta. Lisäksi siinä on teksti, jossa lukee venäjäksi ”maksu vastaanotettu”. Toisella puolella on kaksoiskotka ja vuosiluku, joka on yleensä 1705.
Venäjällä parta oli 1600-luvun lopulla yhä muotia, mutta länsimaissa alettiin suosia sileää leukaa. Kun Pietari Suuri muutoinkin alkoi länsimaistaa maataan, hän kielsi alamaisiltaan parran käytön. Kun tämä aiheutti nurinaa, kielto kumottiin pian, mutta tilalle tuli partavero: köyhät maksoivat kopeekan tai pari, rikkaat puolestaan tukun ruplia. Kirkonmiehet saivat pitää partansa ilman veronmaksua.
Veronmaksusta sai itselleen kuin kuitiksi kuparisen/pronssisen tai hopeisen poletin, joka tarvittaessa piti näyttää partaverotarkastajille.
Todellinen syy partaveron käyttöön oli kuitenkin se, että Pietari Suuri tarvitsi rahaa suuren Pohjan sodan rahoittamiseksi Ruotsia vastaan.
Vero oli voimassa vuoteen 1772, mutta polettien valmistus loppui 1725.
Markkinoilla liikkuu uusintalyöntejä
Numismaattisilla markkinoilla partaveropoletteja näkyy harvakseltaan, ja monet niistäkin ovat uusintalyöntejä, joita maan rahapaja valmisti keräilytarkoituksia varten 1900-luvun alkuun asti. Näistä käytetään nimitystä ”novodel”.
Kansainvälisessä nettihuutokaupassa eBaylla on tarjolla jatkuvasti partapoletteja, joiden lähtöhinta on vain ehkä 10 euroa. Ne ovat järjestään uusintapainoksia, sillä keräilijät maksavat aidosta paljonkin enemmän. Saksalaisessa numismaattisessa huutokaupassa pari vuotta sitten sellainen myytiin runsaan tuhannen euron hinnalla.
Ihka venäläinen keksintö ei tämä partavero ollut. Sellainen on ollut käytössä monissa muissakin maissa Turkin rannikolta Kiinaan ja jopa Englantiin asti, kun valtio on tarvinnut rahaa milloin sotimiseen, milloin palatsien rakentamiseen. Englannissa ja Ranskassa vero oli käytössä 1500-luvulla. Elisabeth I:n aikana partaa sai kasvattaa sentään kaksi viikkoa partaverottomasti.
Ja kun parta meni muodista pois, mutta peruukit tulivat muotiin, ne pantiin puolestaan verolle. Myös Ruotsi-Suomessa peruukkivero otettiin käyttöön 1710. Tältä ajalta säilyneitä peruukkeja ei ole huutokaupoissa näkynyt.
Pentti Avomaa
Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.