Ostitko talvella huutokaupoista niin sanottuja löytölaatikoita ja myytkö niistä suuren osan pois kesällä kirpputoreilla? Et ole yksin. Näin tekee moni muukin keräilijä.
Huutokaupan pitäjät joutuvat usein ottamaan huolekseen koko kuolinpesän realisoinnin, vaikka oikeasti ehkä vain muutama kymmenen esinettä on todella kiinnostavia ja arvokkaita. Lopuista voi päästä eroon esimerkiksi huutokauppaamalla niitä laatikoittain tai kasoittain, jotka huutokaupoissa noteerataan usein vain 10–50 euron arvoisiksi. Se voi juuri ja juuri olla huutokaupan pitäjälle kannattavaa.
Laatikoista löytyy kupariastioita, posliinia, lasitavaraa, koriste-esineitä, kirjoja, äänilevyjä jne., joista keräilijää saattaa kiinnostaa ehkä 1–2 esinettä, jolloin ylimääräistä tavaraa kertyy vuoden mittaan komeroihin melkoisesti. Kun niille löytyy ostaja kipparilta tai nettihuutokaupassa, voi olla, että keräilijä saa ilmaiseksi sen ainoan keräilyesineen, jonka laatikosta itselleen halusi.
Mitään kaatopaikkatavaraa laatikkoihin ei laiteta, vaan esimerkiksi astiaston osia, joilla voi olla suurikin merkitys jollekin, joka hakee juuri samanlaiseen astiastoonsa täydennystä.
Yhtenä huutokauppaeränä voidaan kaupata myös tukku taulujakin, kuten esimerkiksi Helanderin iltahuutokaupassa huhtikuussa. ”Tukkuerään” kuului 9 maalausta (mm. 2 kpl E. Lagerstam, U. Soldan, Aarne Alanko, 2 x L. Marttinen), ja erän hinta nousi huutomaksuineen vajaaseen sataan euroon. Pelkkien kehystenkin arvo on jo paljon suurempi.
Seinät täyttyisivät tällaisilla kaupoilla varsin nopeasti lattiasta kattoon, joten eiköhän tästäkin erästä vähintään 8 maalausta päädy vähittäismyyntiin kirppareille tai kiertäviin taidemyyntinäyttelyihin.
Vastaavia tukkueriä oli tarjolla paljon. Suurimmassa oli kaupan 28 taulua.
Suomalaisia postimerkkejäkin oli tarjolla laatikoittain. Viiden kilon erä lajiteltuja merkkejä – joita oli yli 100 000 kpl – maksoi huutomaksuineen noin 50 euroa.
Kyllä näistäkin laatikoista voi löytöjä tehdä, sillä huutokaupanpitäjillä sen enempää kuin huutajillakaan ei voi olla aikaa tutkia kaikki löytölaatikkoihin päätyneitä tavaroita yksityiskohtaisesti.
Väärin hinnoiteltu aarre kiinnostaa
Toki kirpputoreilla myydään varsin paljon myös esimerkiksi perintönä saatuja tavaroita, joita ei kukaan huoli eikä poiskaan raaski heittää. Niiden joukossa saattaa hyvin olla jokunen arvokkaampi esine, jonka myyjä tietämättömyyksissään myy ehkä paljonkin käypää hintaa halvemmalla.
Näiden satunnaismyyjien tarjontaa seuraa haukkana yleensä ensimmäisten ostajien joukossa myös liuta asiantuntijoita, jotka etsivät näitä väärin hinnoiteltuja esineitä. On yleisasiantuntijoita ja myös johonkin keräilyalaan – vanhoihin kirjoihin, äänilevyihin, sarjakuvalehtiin, postimerkkeihin, peltirasioihin, posliiniin tms. – erikoistuneita, jotka ovat itse keräilijöitä tai jälleenmyyjiä.
Keräilyyn syvemmin perehtynyt voi löytää vaikkapa Aku Ankan julkaisun alkuajoilta, harvinaisimman Pomona-hillopurkin, keräilyharvinaisuus-LP:n tai -singlen, Mika Waltarin signeerauksella ja omistuskirjoituksella varustetun ensipainoksen tms.
Kirpputoreilla ahkerasti kiertelevät kertovatkin mielellään tosi löydöistä, joita lähes jokaiselle on tullut eteen, kun tietämätön myyjä on kaupannut vaikkapa signeerattua design-lasia muutamalla eurolla. Joskus signeeraus erottuu varsin huonosti taidelasin pohjasta.
Näitä tosi löytöjä tapahtuu kuitenkin entistä harvemmin, ja sellaiset esineet löytävät ostajan yleensä muutamassa minuutissa. Haukkamaisimmat ostajat tulevat usein kaivelemaan kirpparimyyjän kasseja jo ennen kuin hän on ehtinyt edes levittää tavaroitaan myyntipöydälle.
Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.