Kia Sportage - Korean tiikeri on janoinen

Uuden Kia Sportagen hintakilpailukyky on malliston alapäässä, missä ostaja joutuu selvästi tinkimään ajokokemuksesta etenkin alaväännöltään heikon moottorin vuoksi. Malliston huipulla Sportage on kallis – niin kokoonsa nähden kuin kilpailijoihin verrattuna. 

Kia Sportage on ollut markkinoilla vuodesta 1993 ja nyt esitelty mallisukupolvi on järjestyksessä neljäs. Euroopassa ja maailmanlaajuisesti katumaasturi Sportage on ollut Kian myydyin malli, huhtikuussa sitä myytiin 48 497 autoa.

Suomessa cee´d on ollut myydympi, mutta uuden Sportagen myynti on lähtenyt täälläkin hyvin käyntiin: ensimmäisen kuukauden aikana uutta mallia myytiin 370 kappaletta, joista 45 oli malliston huippua edustavia GT-Line-versioita joko dieselmoottorilla tai uudella turbokoneella.

Siinä missä Kian muihin malleihin on viime aikoina tullut hauskasti modernin näköistä luonnetta, edeltävän mallin tapaan uutukaisen piirtäneen Peter Schreyerin konsepti ei ole yhtä onnistunut uudessa Sportagessa. Ulkonaiset seikat ovat tietysti makuasioita – osa kuluttajista voi hyvinkin pitää tylyn massiivisesta ”Tiger Nose” -keulailmeestä ja matalaksi chopatusta katto-osasta – mutta korkealla kulkeva vyötärölinja ja hyvin viistot A-pilarit tuulilasin reunoissa tekevät Sportagesta epäkäytännöllisen.

Korkean vyötärölinjan ja matalien ikkunoiden vuoksi Sportagen matkustamossa on synkempää kuin tilojen puolesta muuten olisi laita. Tuulilasista aukeava matala näkymä tekee auton ulottuvuuksien arvioimisen tavallistakin hankalammaksi.

Sportagen uuden muotoilun haittoja on myös se, että autoon sisälle meneminen ei ole niin helppoa ja luontevaa kuin korkeaan katumaasturiin yleensä, sillä katon reuna taittuu sen verran alas, että päätä pitää varoa. Lisäksi etuistuimille menoa rajaavat hyvin loivasti taaksepäin kaartuvat a-pilarit, joiden vuoksi sivuikkunat ja oviaukot rajautuvat tavallista pienemmiksi. Lisävaikeutta huonojalkaisille ihmisille tuo kauhukahvan puuttuminen kuljettajan oven yläpuolelta eli Sportage ei ratkaise useimpien iäkkäiden ihmisten autotarvetta. 

Takapenkillä hyvin tilaa

Sportagen massiiviselta näyttävä kojelauta toi Jeepin koeajajien mieleen. Se voi luoda turvallisuuden tunnetta, mutta ennen kaikkea konstailemattomasti sijoitetut nappularivit ovat arkisen käytännöllisiä.

Ohjauspyörä miellytti erityisesti naiskoeajajaa, mutta hän kiinnitti myös huomiota mittariston pieniin symboleihin, joiden luettavuus ei ole paras mahdollinen.

Pieni yksityiskohta, joka häiritsi kaikkia koeajajia, on Sportagen vilkku, joka lyhyellä näpäytyksellä vilkuttaa turhan monta kertaa. Toinen vielä häiritsevämpi ominaisuus on Kian radio, jonka äänen voimakkuus ei käynnistettäessä ole sillä tasolla, mihin se edellisellä ajokerralla oli säädetty, vaan järjestelmä mölyää joka kerta yhtä epämiellyttävästi. Sen sijaan hyvä varuste on pyörösäädin, jolla navigaattorin näkymän voi skaalata laajemmaksi tai suppeammaksi: se vie mahdollisimman vähän kuljettajan huomiota pois liikenteestä.

Etuistuimet ovat kohtalaisen miellyttävät, mutta kuljettajan istuin ei herättänyt nuorissa koeajajissa ihastusta. Pitempään ajettaessa Sportagen istuin ei välttämättä tarjoa riittävästi tukea, sitä puuttuu ainakin reisiltä.

Takapenkillä on yllättävän hyvin tilaa. Jalkatilaa riittää keskimittaisenkin kuljettajan takana ja autotoimittajakollegat ovat kokeilleet, että kaksi 190-senttistäkin miestä mahtuu istumaan peräkkäin. Pääntilaakin riittää hyvin. Istuinosan muotoilu on kuitenkin omituisen tuntuinen. Optiman luksuriöösien versioiden tavoin Premium Safety Packillä varustetussa EX-Sportagessa on istuinlämmittimet myös takapenkillä. Ohjauspyörän lämmityskin kuuluu varustukseen. 

Turhan kova alusta

Sportagen ohjaus tuntuu ensi alkuun hämmästyttävän onnistuneelta siihen nähden, että korealaisilla on aiemmin ollut vaikeuksia luoda luonteva ohjaustuntuma. Taajama-ajossa ohjauksessa on sopiva vaste ja se tuntuu tarkalta.

Kun siirrytään maantieajoon Kian ohjaus tuntuu tasaista suoraa tietä 80 km/t nopeudella ajettaessa epämääräiseltä ja huonosti keskittävältä. Mutkaisella kantatiellä tuntuma paranee, kun alustaan tulee eloa, mutta tarkaksi ohjaus ei muutu. Sportagen ohjauksessa on paljon Kia cee´din piirteitä.

Moottoritienopeuksissa Sportage ei enää ohjaudu tarkasti alustankaan osalta. Vauhdin kasvaessa ohjaus jähmettyy, mutta onneksi se ei muutu väkisin väännettäväksi vaan keskittää miellyttävän pehmeästi ja luontevasti.

Sportagen jousitus on kova, tienpinnan epätasaisuudet tulevat liian terävinä läpi, vaikka koeajoauton rengaskoko oli kohtalaisen järkevä 225/60 R 17. Alusta täräyttelee voimakkaasti tiellä poikittain olevissa kohoumissa ja saumoissa eikä matkustusmukavuus valtatieajossa ole kokoluokan kärkeä.

Jämäkän alustan hyvä puoli on, että todella tiukassa kaarreajossa perus-Sportage pysyy hyvin tiessä kiinni.

Kia cee´din tapaan Sportagen matkustamoon kantautuu rengasmelua, joka tuntuu kaikuvana kumuna. Sportagessa siihen sekoittuu myös ilmavirran kohinaa. 

Kytkimen outo liike

Sportagen vaihteensiirto toimii kohtuullisen jouheasti – ainoastaan peruutusvaihteen liikerata on omituisen lyhyt, mutta siihenkin tottuu. Sen sijaan kytkinpoljin ottaa kiinni ja irrottaa sen verran oudosti, että sen kanssa joutuu ainakin ensi alkuun olemaan liikkeelle lähdöissä tarkkana. Asiaan kiinnittivät kaikki koeajajat huomiota: polkimen liike ei heidän mielestään ole helpoimmin omaksuttavia.

Kian ahtamaton 1,6 GDI -moottori on alaväännöltään vaisu voimanlähde. Kierrosten noustessa kone herää eloisammaksi mutta ruutia siitä löytyy vasta kun sitä kierrättää oikein kunnolla. Kuvaavaa moottorin luonteelle on, että suurin vääntömomentti esiintyy vasta 4850 kierroksen kohdalla – tasolla, jolle osa autoilijoista ei koneitaan kierrätä – ja huipputeho saavutetaan 6300 kierroksella minuutissa. Kierroskoneen luonne merkitsee sitä, että vaihteistoa pitää käyttää ahkerasti, muuten vauhti hyytyy ylämäissä eikä kiihtyvyys riitä ohituksiin.

Ajotietokoneen mukaan Sportage 1,6 GDI kulutti koeajossa 7,6 litraa/100 km, mutta suurimmillaan kulutus nousi yli kymmenen litran sadalla kilometrillä. 

Turbolla virkeyttä

Perusmallin jälkeen Taloustaidon +Autolla oli tilaisuus kokeilla päivän ajan myös nelivetoista GT-Line Sportagea 130 kilowatin tehoisella turboahdetulla moottorilla. Turbokoneella ja nelivedolla Sportage muuttuu isomman tuntuiseksi autoksi ja automaattivaihteisto vielä korostaa ajamisen mukavuutta. Turbokone ja kaksoiskytkinautomaatti pelaavat hyvin yhteen: Sportage tuntuu virkeältä normaaliajomoodillakin. 6000 kierrokseen pirteästi kiertävä ahdettu moottori tuo Sportageen sähäkkyyttä ja reippautta, jota Kialta mallinimen perusteella odottaa. Kian vapaasti hengittävän moottorin tavoin turbokonekin on janoinen. Sillä varustetun Sportagen normikulutus kaupunkiajossa on 9,2 litraa/100 km ja ripeästi liikkumalla bensiiniä kuluu yli kymmenen litraa.

Turbokoneen vääntö vaikuttaa Sportagen ajettavuuteen: mutkaisella kantatiellä Kia on Sport-moodilla selvästi napakammin käsissä kuin normaalimoodilla, kun moottorin kierrokset pysyvät 2000 yläpuolella. Rajussa kaarrekiihdytyksessä turbo-Sportage nojaa luonnollisesti ulkokaarteen puoleiseen takapyörään mutta silloin tuntuu kuin alusta ei aivan pitäisi kutiaan.

Tempoileva kaistavahti

GT-Line-varusteinen Sportage tuntui pitkään aivan toivottomalta ajettavalta moottoritiellä. 45-sarjan kitkarenkaat vetelivät voimakkaasti sivuttaissuunnassa varsin tasaisenkin näköisellä tiellä ja tempoivat pahimmillaan rattia todella häiritsevästi. Sport-ajomoodilla tempoilu hieman rauhoittui mutta ohjaus muuttui jähmeäksi ja ohjausliikkeistä tuli helposti kulmikkaita.

Puhelinsoitto samaisella autolla aiemmin ajaneelle Iltalehden kollegalle paljasti, että kelvoton käytös johtuikin omituisesti käyttäytyvästä kaistavahdista.

Ainoa järkevä tapa ajaa Kia Sportagella kaistavahti päällä on antaa auton itsensä huolehtia ohjaamisesta – tosin käsiä ei voi pitää kovin kauaa irti ratista ennen kuin varoitussummeri alkaa huutaa. Mutta kaistavahdilla ajettaessa rattia pitää vain hipelöidä ja antaa auton jatkuvasti korjailla suuntaa. Siihen ei kiinnitä samalla tavalla huomiota kuin silloin jos käsillä on kunnon ote ratista.

Ilman kaistavahtiakin GT-Line Sportagessa ilmenee hienoista taipumusta vetelyyn, mutta se tulee esiin vasta moottoritievauhdissa ja selkeästi uraisilla pinnoilla. Kesäisessä moottoritievauhdissa Sportage tuntui myös hieman huterolta. 

Vastinetta rahalle: Kia Sportage-malliston hinnat alkavat 26 990 eurosta ja perusmallissakin on kohtalaisen hyvä varustelu, joten se on hinnaltaan kilpailukykyinen. Kilpailijoista Volkswagen Tiguanin uusi malli on pituusmitaltaan samankokoisin, mutta siitä ei ole halpismalleja. Ford Kuga on vain muutaman sentin Kiaa lyhyempi, sen saa etuvetoisena 150-hevosvoiman koneella 50 senttiä vaille 30 000 eurolla. Nissan Qashqai on Kiaa kymmenen senttiä lyhyempi ja niin Toyota RAV4 kuin Honda CR-V yhdeksän senttiä pidempiä. Toyotan ja Hondan halvimmat mallit ovat dieselkoneisia ja maksavat kumpikin hieman alle 32 250 euroa.

Nelivetoisen ja turbokoneisen GT-Line-version hinta automaattivaihteistolla kohoaa 48 890 euroon, mikä on paljon Kia Sportagen kokoisesta, alle 4,5 metriä pitkästä katumaasturista. Samankokoinen Volkswagen Tiguan nelivetoisena kahden litran bensakoneella ja DSG-vaihteistolla maksaa yli 4 000 euroa vähemmän ja tarjoaa selvää paremman suorituskyvyn. 180-hevosvoimainen nelivetoinen Ford Kuga automaattivaihteistolla ja huipputason Titanium Business -varustuksella maksaa 44 738 euroa, joten sekin tarjoaa enemmän vastinetta rahalle kuin Kia. 

PLUSSAT
+ Tilava matkustamo
+ Runsas varustelu
+ 7 vuoden takuuaika 

MIINUKSET
- Epäkäytännöllinen muotoilu
- Kovahko jousitus- Suuri kulutus

Juha Partanen