veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Jaakko Sievänen sopii taidesijoittajalle

3.7.2017

Jaakko Sievänen (1932–2013) on suomalainen taidemaalari. Hänet tunnetaan erityisesti informalistisista ja realistisista maalauksista. Sievästä pidetään taidemaailman romantikkona, ekspressionistina ja uusrealistina. 

Jaakko Sievänen opiskeli Suomen taideakatemiassa, sen jälkeen ulkomailla Firenzessä ja Roomassa Accademia di Belle Artissa. Sievänen oli yksi 1960-luvun alussa tunnetun Maaliskuun ryhmän perustajajäsenistä.

Jaakko Sievänen: Lemminkäisen äiti.1963. Öljy kankaalle. 123 x 111 cm. Kansallisgalleria/ Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Henri Tuomi

Jaakko Sieväsestä tuli tärkeä kulttuurilähettiläs Suomen ja Italian välille 1950-luvun loppupuolella. Tämän jälkeen Sievänen vietti talvet Firenzessä. Sievästä pidettiin Suomessa taiteen kentällä eräänlaisen uuden aallon edustajana, sillä hän toi omissa töissään Italian trendejä Suomeen.

Sievänen teki öljymaalausten lisäksi vesiväritöitä ja yleensä signeerasi työnsä. Hänen nimiinsä tehtyihin väärennöksiin en ole törmännyt ja uskon, että vaaraa ei ole.

Sievänen maalasi tilaustöinä myös useita muotokuvia isojen yritysten pääjohtajista. Hän maalasi muotokuvia myös vaimostaan ja itsestään. Lisäksi hän maalasi interiöörikuvauksia.

Italian antiikinaikainen maalausperinne näkyy Sieväsen tuotannossa mystisyytenä ja hämyisenä valon ja varjojen käyttönä. Sievänen yhdisti kiehtovasti taidehistoriaa ja nykyaikaa.

Sieväsen tuotanto sopii sijoittajalle

Sijoitusmielessä Jaakko Sieväsen tuotanto on kiinnostavaa. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota 1950–1980-lukujen tuotantoon. Sieväsen poismenosta on kulunut vasta neljä vuotta, joten hänen tuotantonsa todellista uusrenessanssia ei ole vielä nähty. Kuoleman jälkeen taidemarkkinoille tuli myyntiin muutamia kevyen tekniikan teoksia, mutta määrä oli pieni ja hinnat alhaiset.

Keräilijät eivät ole toistaiseksi halunneet myydä Sieväsen teoksia. Niitä tulee aikanaan myyntiin, mikäli perijät päättävät luopua teoksista. 

Kauppa on kuitenkin hiljalleen viriämässä, sillä iäkkäimpien keräilijöiden perikunnat myyvät vähitellen 1980-luvulla hankittuja teoksia. Seväsen tyyliä arvostetaan. Se on haluttua ja sen suosio on kasvussa.

Sieväsen taidetta ostivat 1980-luvulla myös tuon aikakauden jupit eli tuolloin noin nelikymppiset taiteen keräilijät. Joten vielä kestää useita vuosikymmeniä ennen kuin hienoja Sieväsen töitä tulee myyntiin selvästi enemmän.

Hyviä teoksia kannattaa odottaa

On todennäköistä, että lähivuosina hänen tuotannostaan järjestetään retrospektiivinäyttely, ja silloin taidemarkkinoille tulee enemmän töitä myyntiin ja töiden hinnat kaksinkertaistuvat.

Tuolloin kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja ostaa hyvä teos ennen näyttelyä esimerkiksi huutokaupasta, taidekauppiaalta tai yksityiseltä myyjältä. Ajoissa kannattaa olla liikkeellä myös niiden, jotka haluavat myydä Sieväsen teoksen.

Huutokaupoissa kaupankäynti on julkista, joten sama työ saa olla 15–20 vuoden kuluessa vain kerran julkisessa myynnissä, jotta hinta ei laske.

Jaakko Sievänen on ehdottomasti sellainen taiteilija, jonka maalaus tekee omasta taidekokoelmasta tyylikkään ja vakuuttaa jopa kriittisimmätkin taideammattilaiset kokoelman laadusta.

Sievänen toimi Kuvataideakatemian rehtorina vuona 1974–1983. Sievänen sai Pro Finlandia -palkinnon vuonna 1991, ja vuonna 2000 hän oli arvostetun Ars Fennica -taidepalkinnon ehdokkaana. Professorin arvon hän sai vuonna 2004 ja Kuvataideakatemian kunniatohtorin arvon vuonna 2006. Sievänen oli myös Taidemaalariliiton kunniajäsen, koska hän oli erityisen ansioitunut maalaustaiteen hyväksi tekemästään työstä.

Pauliina Laitinen-Littorin

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti