Taiteen hinnoittelu on yksi taidemarkkinoiden kiehtovimmista elementeistä. Se on kuin shakkipeliä, jossa kilpaillaan haluista, arvostuksesta ja siitä, kuka tietää teoksesta eniten.
Taidekaupassa pätee sama perussääntö kuin kaupankäynnissä yleensäkin: ei kannata liikaa mainostaa ihastustaan johonkin teokseen – voi vielä joutua maksamaan siitä enemmän. Jo kaksi avoimesti hullaantunutta keräilijää voi nostaa taideteoksen hintatasoa merkittävästi.
Toisaalta tämä saattaa johtaa siihen, että taiteilijan koko tuotannon hintataso nousee – ja lisäksi ehkä muunkin samantyylisen taiteen hintataso.
Joskus median huomio kohdistuu jopa maailmanlaajuisesti tiettyihin teoksiin tai taiteilijoihin. Esimerkiksi Valkoisesta talosta poistuvan, taiteen keräilyn aloittaneen Ivanka Trumpin taidehankinnat pannaan varmuudella suurennuslasin alle, mikä on omiaan nostamaan hänen suosimiensa taiteilijoiden teosten hintaa.
Näyttely voi ennustaa tulevaa
Taideteokselle sopiva hinta saattaa mietityttää, koska ei ole olemassa mittareita, joilla voisi määritellä teoksen arvon ja sen perusteella kauppahinnan. Aika on taiteen hintojen tehokkain suunnannäyttäjä, mutta sekin voi tuntua epämääräiseltä. Onneksi taiteen hinnoittelussa on paljon lainalaisuuksia, jotka auttavat teoksen hinnan arvioimisessa.
Nykytaide ja vanha taide hinnoitellaan eri tavoin. Nykytaiteen hinta on se, jolla taiteilija kulloinkin löytää teoksilleen ostajia, mutta loppuunmyydyt näyttelyt kertovat tulevasta hintojen noususta.
Jos taiteilija puolestaan myy teoksen museoon, tämä myynti yleensä ankkuroi hintatason.
On hyvä muistaa, että rakastettu taiteilija tänään on usein rakastettu taiteilija myöhemminkin, vaikka aina välillä meneekin pois valokeilasta. Ihaillut teokset muuttuvat klassikoiksi. Niiden arvostus kestää kautta sukupolvien ja nostaa hintatasoa aina uusien nousukausien myötä.
Vanhalla taiteella omat sääntönsä
Taiteen jälkimarkkinoilla vanhemman taiteen hinnoittelu on periaatteessa melko laskennallista: tiedossa on, miten eri tekijät nostavat tai laskevat hintoja. Tässä karkea arvio siitä, miten monta prosenttia eri tekijät voivat vaikuttaa (nostaen tai laskien) vanhemman maalauksen hintaan:
+10 %–30 %: Alkuperäiset kehykset, teoksen suurempi koko, maineikas taidekauppias myymässä, hyvä kunto, teos on ollut taiteilijan suurnäyttelyissä esillä ja mainittu taiteilijan uraa käsittelevissä kirjoissa.
+40 %–60 %: Taiteilijan tuotanto on trendikästä, teos edustaa suosittua aihetta tuotannossa, siinä on tyypilliset värit ja käytetty taiteilijan kalleinta tekniikkaa, hyvin optimoitu myyntiaika, myyntipaikka ja markkinointi.
+70 %–100 %: Teos on miellyttävä, onnistunut ja vaikuttava, taiteilijan tuotannosta on meneillään iso näyttely, klassikkoteos on arvostetuimmalta tuotantokaudelta, yksi taiteilijan pääteoksista. Myyntitilanteessa oikea esillepano sekä rinnastaminen muihin teoksiin, yhteydenotot keräilijöiden kilpailuhengen virittämiseksi.
-50 %–100 %: Taiteilijasta ei löydy tietoja internetistä, teos on myöhäistuotantoa, teos ei ole muodissa, myyjä asettaa teokselle liian korkean myyntihinnan, teos on koulukunnan tekemä tai väärennös.
Tosin parhaimpiin arvoteoksiin nämäkään säännöt eivät päde. Kuuluisat, kalliit arvoteokset voivat jopa elää omaa elämäänsä lähes irrallaan taiteilijan muusta tuotannosta.
Tällainen taide ei välttämättä ole perinteistä arvotaidetta, vaan se voi olla myös esimerkiksi abstraktia katutaidetta tai ns. ”wow-taidetta”, kuten Banksyn tuotantoa. Näiden teosten arvo rakentuu julkisuuden lisääntyessä, ja lopulta huutokauppojen vasarahinnat naulaavat hintatason.
Useimpien teosten arvo laskee
Useimmat hankkivat taidetta siksi, että ovat ihastuneita johonkin teokseen. Silloin teoksen hinta ei ole kaikkein tärkein asia. Muutama perusasia on kuitenkin hyvä pitää mielessä, kun taidetta hankkii.
1. Enin osa taideteoksista menettää rahallista arvoaan ajan mittaan ja jää ehkä noin kolmannekseen ostohinnasta.
2. Taiteen tekniikoista maalaukset, veistokset ja taidevalokuvat ovat yleensä kalleimpia ja pastellit saattavat olla lähellä niitä. Grafiikka on edullista, mutta säilyttää parhaiten ostohintansa.
3. Veistoksista pronssiset säilyttävät yleensä parhaiten arvonsa.
4. Arvoteosta ei pidä julkisesti myydä eli huutokaupata noin kymmenen vuoden kuluessa sen ostamisesta, koska jälkimmäisellä myynnillä hinta putoaisi kiinnostuksen vähentyessä. Jos teos täytyy myydä, sen on tapahduttava yksityisesti.
Pauliina Laitinen
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taidemarkkinoiden asiantuntija
