veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Taideteoksen myynnistä voi joutua verolle

Taideteoksen myynnistä voi joutua verolle
14.12.2017

Kun myy taidetta, siitä voi joutua maksamaan luovutus- eli myyntivoittoveroa, jos myytävä taide on tavanomaista koti-irtaimistoa arvokkaampaa. Voitto kannattaa laskea itselle edullisimmalla tavalla.

Jos myyt arvotaidetta voitolla, voitosta on maksettava veroa. Luovutus- eli myyntivoittovero on 30 prosenttia, 30 000 euroa ylittävältä osalta vero on 34 prosenttia.

Esimerkki: Paula myy omistamansa arvotaiteena pidettävät öljyvärimaalaukset 20 000 euron voitolla. Voitosta on maksettava 30 prosenttia veroa eli 6 000 euroa.

Jotta voi laskea voiton, sinun pitää tietää omaisuuden hankintahinta tai ainakin omistusaika. Muussa tapauksessa voi käydä niin, että maksat veroa liikaa.

Luovutusvoitto lasketaan joko siten, että 
- luovutushinnasta vähennetään verotuksessa poistamatta oleva omaisuuden todellinen hankintameno (ostohinta tai perintö- tai lahjaverotuksessa käytetty arvo) ja voiton hankkimisesta johtuneet menot, esimerkiksi omaisuuden myyntikulut tai
- myyntihinnasta vähennetään ns. hankintameno-olettama, joka on
• 20 prosenttia myyntihinnasta tai
• jos myyjä on omistanut omaisuuden vähintään 10 vuotta, vähennys on 40 prosenttia myyntihinnasta.

Hankintameno-olettaman lisäksi ei saa vähentää todellista hankintamenoa eikä myöskään voiton hankkimisesta aiheutuneita kuluja.

Miten omistusaika lasketaan?

Omistusaika lasketaan yleensä hankintasopimuksen tekemisestä luovutussopimuksen tekemiseen. Perintönä saadun omaisuuden omistusaika lasketaan perittävän kuolemasta.

Jos olet saanut omaisuuden lahjana ja myyt lahjan edelleen ennen kuin vuosi on kulunut siitä, kun olet saanut lahjan, hankintamenona ei vähennetä lahjaverotusarvoa, vaan lasket hankintamenon lahjanantajan hankintamenosta.

Jos myyty omaisuus on saatu osituksessa, omistusaika ja hankintameno lasketaan ositusta edeltäneen omistajanvaihdoksen mukaan.

Esimerkki: Aino on saanut kaksi arvokasta veistosta hänen miehensä kuoleman jälkeen tehdyssä osituksessa. Mies oli ostanut veistokset 20 vuotta sitten. Kun Aino myy veistokset, hän saa käyttää myyntivoittoa laskettaessa joko miehensä hankintahintoja tai vaihtoehtoisesti 40 prosentin hankintameno-olettamaa.

Lahjanluonteinen myynti

Jos kauppahinta on enintään kolme neljäsosaa omaisuuden käyvästä arvosta eli markkinahinnasta, omaisuuden luovutus jaetaan vastikkeelliseen ja vastikkeettomaan osaan eli katsotaan osittain lahjaksi.

Vastikkeellisesta osasta saatu voitto lasketaan tällöin siten, että myyntihinnasta tai muusta vastikkeesta vähennetään vain yhtä suuri suhteellinen osuus omaisuuden hankintahinnasta kuin vastikkeen suhteellinen osuus on omaisuuden käyvästä arvosta.

Esimerkki: Elli on ostanut taulun 100 000 eurolla ja myy sen tyttärelleen Annille 60 000 eurolla. Taulun käypä arvo myyntipäivänä olisi ollut 120 000 euroa. Ellin luovutusvoitto lasketaan siten, että myyntihinnasta 60 000 euroa vähennetään vain puolet hankintahinnasta, koska taulu on myyty puoleen hintaan. Luovutusvoitto on 60 000 euroa miinus 50 000 euroa eli 10 000 euroa. Veroa siitä menee 3 000 euroa. Annin pitää maksaa 60 000 euron lahjasta lahjaveroa 5 300 euroa.

Verovapaat myynnit

Jos taide ei ole ns. arvotaidetta, sen voidaan katsoa olevan tavanomaista koti-irtaimistoa. Tavanomaista koti-irtaimistoa ovat kaikki tavalliset kotitalouden päivittäiseen käyttöön tarkoitetut esineet, vähäarvoisen taiteen lisäksi esimerkiksi vaatteet, huonekalut, tavalliset astiat sekä kodinkoneet ja -elektroniikka.

Tavanomaisen koti-irtaimiston myynnistä saatu voitto on verovapaata tuloa, jos omaisuus on ollut verovelvollisen omassa tai hänen perheensä käytössä ja verovuoden aikana saadut koti-irtaimistomyynnin luovutusvoitot ovat yhteensä enintään 5 000 euroa. Tämän määrän ylittävä osa voitosta on verotettavaa.

Tavanomaista arvokkaampaa taidetta tai muita sijoituskohteita ei pidetä tavanomaiseen koti-irtaimistoon kuuluvina. Mitään tiettyä euromäärää ”tavanomaista arvokkaammille” esineille ei ole olemassa, joten arvokkuus arvioidaan tarvittaessa tapauskohtaisesti. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että ainakin muutamien kymmenien tuhansien eurojen arvoiset taide-esineet ovat myyntivoittoverotuksessa tavanomaista arvokkaampia.

Huomioi myös verovapaat pienet luovutusvoitot: yksityishenkilön tai kuolinpesän saama omaisuuden luovutusvoitto ei ole verotettavaa tuloa, jos verovuonna myydyn omaisuuden yhteenlasketut myyntihinnat ovat enintään 1 000 euroa. Tämän lisäksi voi olla mahdollista myydä samana vuonna verovapaasti esimerkiksi oma asunto ja tavanomaista koti-irtaimistoa.

Vähennyskelpoinen luovutustappio

Omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio on vuodesta 2016 alkaen vähennyskelpoinen luovutusvoittojen lisäksi myös muista pääomatuloista. Luovutustappiot vähennetään edelleen ensisijaisesti omaisuuden luovutuksesta saaduista voitoista. Voitoista vähentämättä jäänyt osuus vähennetään muista pääomatuloista sen jälkeen, kun niistä on ensin vähennetty tulonhankkimiskulut.    

Jos luovutustappiota ei pysty vähentämään muistakaan pääomatuloista, luovutustappio on vähennyskelpoinen viitenä seuraavana vuotena saatavista pääomatuloista sitä mukaa kuin pääomatuloa kertyy. Muutos koskee luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien verotusta.

Esimerkki: Pekka myy 100 000 euroa maksaneen taulun taidehuutokaupassa käypään hintaan 80 000 eurolla ja maksaa lisäksi 1 000 euroa myyntikuluja, joten hän tekee 21 000 euron luovutustappion. Hän on samana vuonna myynyt pörssiosakkeita 16 000 euron voitolla ja asunnon vuokratuloja hän on saanut 3 000 euroa kulujen vähentämisen jälkeen. Hän saa vähentää luovutustappion luovutusvoitosta ja vuokratulosta, joten hän ei maksa pörssiosakkeiden myyntivoitosta lainkaan veroa. Hänelle jää vielä 2 000 euron luovutustappio vähennettäväksi pääomatuloista seuraavien viiden vuoden aikana.

Vähennyskelvoton luovutustappio

Tavanomaisen koti-irtaimiston ja muun siihen rinnastettavan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun omaisuuden luovutustappio ei ole vähennyskelpoinen.

Esimerkki: Tavanomaisena koti-irtaimistona pidettävien taide-esineiden myymisestä tappiolla ei saa vähennyskelpoista luovutustappiota, arvotaiteen myymisestä saa.

Omaisuuden luovutustappio ei myöskään ole vähennyskelpoinen, jos verovuonna myydyn omaisuuden yhteenlasketut myyntihinnat ovat enintään 1 000 euroa ja hankintamenot yhteensä enintään 1 000 euroa.

Luovutushintoja ja hankintamenoja laskettaessa ei oteta huomioon sellaisia omaisuuden myyntejä, joista saatu voitto on erikseen säädetty verovapaaksi eikä myöskään tavanomaisen koti-irtaimiston ja siihen rinnastettavan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun omaisuuden myyntejä. 

Myyntivoiton ilmoittaminen

Luovutusvoitot ja -tappiot on ilmoitettava viimeistään myyntivuodelta annettavalla veroilmoituksella, joka useimmiten annetaan seuraavan vuoden toukokuussa. Verovirasto voi kuitenkin määrätä luovutusvoitosta ennakkoveron jo myyntivuoden aikana. Ennen ennakon määräämistä verovirasto pyytää myyjältä selvityksen luovutusvoiton laskemiseksi. 

Katariina Sorvanto

Kirjoittaja on työskennellyt Veronmaksajain Keskusliiton lakimiehenä

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 18.8.2010 ja päivitetty 14.12.2017.

 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti