Nousukausi on oikea aika säästää ja laskukausi elvyttää. Tästä yleisestä periaatteesta ei saa ekonomistien kesken riitaa aikaiseksi.
Osittain näin käy automaattisestikin, siis ilman mitään erillisiä leikkauslistoja tai elvytystoimia. Nousukaudella tukien tarve pienenee ja verotuotot kasvavat, kun työllisyys paranee ja yritykset tekevät enemmän voittoa. Laskukaudella käy päinvastoin.
Onko vuoden 2019 budjetti sitten liian löysä tässä suhdannetilanteessa?
Näkemykset vaihtelevat. Osa asiantuntijoista olisi toivonut vieläkin kireämpää meininkiä. Toisaalta valtiovarainministeriö pitää ensi vuoden finanssipolitiikkaa joka tapauksessa kiristävänä aiempien säästöpäätösten ansiosta ja määräaikaisten hankkeiden päättyessä.
Tässä keskustelussa kiristysten riittävyydestä tunnutaan välillä menevän aikamoiseen hienosäätöön. Finanssipolitiikan perusviritys ensi vuodelle on kuitenkin aika lailla kohdillaan.
Ensi vuonna talouskasvu on jo selvästi hidastumassa useimpien ennusteiden mukaan. Ylikuumenemisen vaaraa ei ole nähtävissä. Vaikea on siksi nähdä, että juuri ensi vuonna tarvittaisiin jo päätetyt säästötoimet ylittävää talouden lisäjarrutusta.
Ilmeisenä vaarana viivästyneessä ylireagoinnissa talouden aiempiin käänteisiin olisi tempoileva ja jatkuvasti jälkijättöinen finanssipolitiikka. Jalka ei osu koskaan lankulle, jos aina mitoittaa tulevan vuoden budjetin sopimaan edellisenä vuonna jo toteutuneeseen talouskehitykseen.
* * *
Verotuksessa mennään ensi vuonna valtion osalta tasaisen vauhdin taulukolla. Ei siis tule veroelvytystä, mutta ei verotusta toisaalta kokonaisuutena myöskään kiristetä.
Palkansaajien verotus ei muutu tasoltaan. Eläkkeensaajien veroprosentit pysyvät myös tämänvuotisella tasolla. Tämä varmistetaan budjettiriihessä päätetyllä 30 miljoonan euron tarkistuksella eläketulovähennyksiin, joilla puretaan eläkkeiden verotuksen kiristyspaineet.
Mittavia kevennyksiäkin ensi vuoden veroista toki löytyy, mutta ei valtion budjetista.
Työnantajilla sekä työeläkemaksut että työttömyysvakuutusmaksut alenevat ensi vuonna selvästi. Kumpikin järjestelmä rahoitetaan erillään valtion budjetista. Niiden maksumuutokset eivät siis mene valtion piikkiin.
Tuskin työnantajien maksualennukset taloutta erityisesti kuumentavat ensi vuonna. Työllistämisen kustannuksia ne kyllä alentavat, ja siten osaltaan edistävät työllisyyden paranemista.
* * *
Valtion talous on siis ensi vuonna aika hyvässä kuosissa ja budjetti sopivasti mitoitettu.
Tulevaisuuden budjettivajeista ja velkaantumisesta ei kuitenkaan kanneta turhaan huolta.
Väestön ikääntymisestä aiheutuu lähivuosikymmeninä merkittävä kestävyysvaje julkiseen talouteen. Siihen on vastattava rakenneuudistuksilla.
Sote-palveluiden uudistaminen on yksi esimerkki, sosiaaliturvan uudistaminen toinen ja verotuksen kehittäminen kolmas. Niiden avulla pitää kyetä nostamaan työllisyysastetta, parantamaan julkisten palvelujen tuottavuutta ja hillitsemään kustannusten kasvua.
Vain näin saadaan rahat riittämään laadukkaan hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen myös tulevaisuudessa.
Budjettikehyksistä emme pääse eroon jatkossakaan, ja se on hyvä asia.
Teemu Lehtinen
Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja.
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 12.9.2018.
Kommentoi