Kävin hiljattain kampaajalla leikkauttamassa latvoja ja raidoittamassa hiuksiani. Parin tunnin aikana ehdin keskustella nuoren kampaajan kanssa monista elämän eri osa-alueista – myös rahasta. Juttelimme muun muassa erilaisista uskomuksista ja taikauskoisista käsityksistä, joita rahaan voi liittyä.
Kampaaja oli esimerkiksi kuullut, että seteliä ei saisi ojentaa kädestä käteen, sillä silloin mahdolliset negatiiviset energiat voivat siirtyä ihmisestä toiseen. Seteli pitäisi ensin asettaa pöydälle, ennen kuin toinen voi siihen tarttua.
Keskustelukumppanini sanoi myös, että käsilaukkua ei saisi pitää lattialla. Se voi nimittäin tarkoittaa sitä, että rahat häviävät.
Katsahdin lattialle. Ja mikäs jalkojeni juuressa komeilikaan: vaaleanpunainen käsilaukkuni! Nostin sen sukkelasti syliini. Purskahdimme molemmat nauruun.
”Onneksi kyse on kuitenkin vain materiasta”, sanoin foliolaput päässäni.
”Niinpä. Rahaa saa aina lisää”, kampaaja vastasi.
Myönnän, että taikauskoinen ajattelu ei ole minulle vierasta. Äitini on aina tavannut sanoa, että lahjaksi saatua tavaraa ei saisi antaa eteenpäin toiselle, sillä se voi tuoda huonoa onnea. En tiedä, kuinka kaukaa historiasta tuo neuvo on peräisin ja kuka sen on alun perin lausunut, mutta sen mukaan olen itsekin yrittänyt toimia. Juttelin tästä kerran isosiskoni kanssa, joka taitaa olla meistä kolmesta vähiten taikauskoinen.
”Eikö tuo ole vähän hankala ajatus kierrätyksen kannalta”, hän huomautti.
Onhan se. Todellakin.
Silti tuo uskomus on iskostunut mieleeni niin vahvasti, että en voisi ajatellakaan antavani esimerkiksi joululahjaksi saamaani kirjaa toiselle ihmiselle, en ainakaan paketoituna lahjana, paperiin käärittynä. (Enkä ehkä muutenkaan.)
Entä voisinko taipua siihen, että veisin romaanin vaikkapa kirjastoon kierrätettävien kirjojen hyllyyn, josta joku anonyymi henkilö veisi sen mukanaan?
Sekin olisi varmasti kovan henkisen ponnistelun takana.
Yhdistän taikauskoisia ajatusmalleja muihinkin asioihin, jotka liittyvät lahjoihin ja toivotuksiin. En ole esimerkiksi aikoihin pystynyt ostamaan kenellekään lahjaksi kirjaa, jonka takakannessa tai ensimmäisissä lauseissa mainitaan sanallakaan kuolemasta tai menetyksestä.
Pelkään, että siitä seuraisi jotakin kamalaa.
Syynään tarkkaan myös valitsemiani syntymäpäivä- ja joulukortteja. Niissä ei saisi olla vääränlaisia kukkia, surumielistä värimaailmaa, epäilyttäviä kuvioita eikä mitään sellaista, mikä voisi tuoda mieleen hautajaiset.
Joskus jopa kortissa lentelevä perhonen saattaa ahdistaa minua, sillä olen kuullut, että suurin osa perhosista elää vain hetken aikaa.
Koen, että taikauskoisiin ajatuskulkuihin menee hirveästi energiaa. Saatan viipyä lahjaostoksilla pidempään kuin jaksaisin, otsa ja selkä hiessä, kortteja ja kirjojen ensimmäisiä lauseita tutkien. Siinä alkaa olla jo muidenkin kärsivällisyys koetuksella.
Taannoin olin hankkimassa ystävälleni syntymäpäivälahjaa. Näytin miehelleni runokirjaa, jonka kansi miellytti heti silmääni. Hän kehotti minua ostamaan kirjan saman tien.
”Älä vaan avaa sitä”, hän sanoi. ”Älä lue sieltä mitään. Siellä on kuitenkin joku väärä sana.”
Laskin teoksen kädestäni ja jatkoin etsintöjä, sillä pelkäsin itsekin, että törmäisin johonkin ahdistavaan runosäkeeseen. Lopulta ostin toisesta kaupasta kirjan, joka vaikutti kaikin puolin mahdollisimman turvalliselta ja harmittomalta.
Luulen, että taikauskoinen ajattelutapa on jonkinlainen epätoivoinen yritys kontrolloida elämää, etsiä turvaa, pitää langat käsissään. Taikauskoisia käsityksiä liittyneekin eniten niihin asioihin ja ihmisiin, jotka ovat meille tärkeitä. Haluamme läheisillemme pelkkää hyvää, ja siksi mieleen saattaa tulla välillä irrationaalisiakin tapoja varmistaa heidän hyvinvointinsa.
Tietysti myös raha on tärkeää elämässä, sillä ilman sitä emme selviä arjessa. Toimiva talous varmistaa sen, että saamme syödä ja juoda ja pukea vaatteet yllemme. Rahalla pystymme hankkimaan lämpimän kodin ja kaiken sen materian, mitä päivittäin tarvitsemme.
Ei siis ole ihme, että rahaan liittyvissä asioissa päähän voi putkahtaa taikauskoisia ajatuksia.
Elämää on kuitenkin mahdotonta kontrolloida täysin, millään osa-alueella. Se on kaoottista ja villiä, arvaamatonta ja jännittävää. Sitä ei voi laittaa aisoihin edes täydellisellä syntymäpäivälahjalla.
Kun kerran mainitsin eräälle ystävälleni taikauskon aiheuttamasta päänvaivasta, hän sanoi, että ehkä kannattaa vain mennä noita ajatuksia päin ja tavallaan toimia niitä vastaan.
Minun kohdallani se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että uskaltaisin ostaa kortin, jossa liihottelee kaunis perhonen.
Ehkä sitten voi huomata, että mitään kauheaa ei tapahtunutkaan, vaan kaikki on aivan hyvin.
Taina Latvala
Kommentoi