Jo monena vuonna olemme lähteneet mieheni kanssa lomamatkalle ulkomaille. Viime vuoden heinäkuussa söimme suklaacroissantteja roomalaisella kattoterassilla, ja paria päivää myöhemmin väistelimme skoottereita Napolin kaaoksessa. Toissa juhannuksena samoilin Venetsiassa haaremihousut jalassa ja lierihattu päässä. Vaadin väkisin päästä gondoliajelulle, vaikka puolen tunnin seilaus maksoi 80 euroa.
Nyt, koronaviruksen takia, emme ole lähdössä maailmalle. Mahdolliset lomareissumme rajoittuvat siis tällä kertaa koti-Suomeen. Positiivista tässä on se, että rahaa säästyy, kun ei tarvitse ostaa kalliita lentoja eikä syödä joka päivä pitsaa ja pastaa jonkin trattorian terassilla, ahneita puluja karkotellen.
Välillä päässä on soinut J. Saarikiven sanoittama Ultra Bran kappale Hei kuule Suomi, jossa lauletaan tarmokkaasti: ”Hei, hei, kuule Suomi/ jos me tullaan junalla/ jos me tullaan junan kyydissä/ johonkin Suomeen.”
Täytyy tosin myöntää, että näin koronan aikaan junamatkustaminen ei hirveästi houkuttele. Omaa autoa meillä ei valitettavasti enää ole.
Yksi vaihtoehto olisi lähteä matkaan vuokra-autolla. Googlasin netistä autonvuokrausfirmojen hintoja ja huomasin, että juhannuksen aikoihin jopa noin 160 eurolla saisi vuokrattua menopelin viikoksi. Hinnat vaihtelevat tietysti sen mukaan, mistä yrityksestä auton päätyy vuokraamaan ja millaisesta kärrystä on kyse.
Suunnitelmissa olisi viettää juhannusta Ylläksellä sijaitsevalla mökillä; haistella luontoa, tervehtiä tuntureita, käydä ehkä patikoimassa. (Kenties minäkin vielä löydän itsestäni naisen, joka voi aivan normaalisti laittaa jalkaansa reisitaskuhousut ja olla onnellinen).
Odotan etenkin läheisten kanssa vietettävää aikaa, yötöntä yötä, auringon ihmettä, tunturipuron välkettä – luonnon juhlia, jotka eivät koskaan lopu. Lapin kesällähän on aivan omat valomerkkinsä.
Tottakai haluan käydä myös kotikonnuillani Lapualla. Olisi mukavaa päästä tapaamaan äitiä edes ulkosalla, nauttia jossakin pullakaffit turvavälien kera, tehdä vaikka kävelyretki Simpsiön metsiin.
Uskon, että Lapuanjoellakin on ollut minua jo vähän ikävä.
Hallituskin varmaan hyväksyisi meidän suunnitelmamme. Hallitus linjasi perjantaina, että kotimaassa saa jälleen matkailla, turvallisuusohjeita noudattaen. Edellä linkkaamastani Helsingin Sanomien jutusta luin tietoa ohjeista: sairaana ei pidä matkustaa, täytyy välttää tarpeettomia fyysisiä kontakteja ja huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta. (Tarkemmat ohjeet voi lukea täältä, työ- ja elinkeinomisteriön sivuilta).
Lisäksi aiemmin toukokuussa sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoivat uuden ohjeistuksen yli 70-vuotiaille. Ohjeistuksen mukaan yli 70-vuotiaita voi tavata ulkona siten, että huomioidaan turvavälit ja pidetään käsihygieniasta huolta, kuten Helsingin Sanomien jutussa todetaan. (Lisää aiheeseen liittyviä ohjeita on lueteltu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla.)
Täytyy myöntää, että henkisesti raskaan koronakevään jälkeen tuntuu ihan hyvältä ajatukselta viettää kesää tutussa koti-Suomessa. Juuri nyt minulla ei edes olisi energiaa asemoitua johonkin aivan uuteen maahan ja tilata minttuteetä kreikaksi.
Toukokuun alkupuolella julkaistussa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa pohditaankin, että nykyinen tilanne voi luoda kotimaanmatkailulle uusia mahdollisuuksia.
”Nyt on hyvä aika tutustua myös omaan kotiseutuun ja sen historiaan”, kirjoituksessa muistutetaan.
Olen samaa mieltä.
Enää tarvitaan vain rohkeutta irtaantua kodin piiristä ja lähteä seikkailulle. Viime kuukaudet olen elänyt niin eristäytynyttä elämää, että jo Lapuanjoen kohtaaminen pitkästä aikaa tuntunee samalta kuin näkisi Niagaran putoukset.
Ehkä käännyn jälleen kerran kreivi Vronskin puoleen. Tuo maailmankuulu venäläinen rakastaja sanoo Tolstoin Anna Karenina -romaanissa (suom. Eino Kalima) viisaan lauseen, johon yhä uudelleen palaan: ”Täytyy vain uskaltaa.”
Hei kuule Suomi, ehkä me nähdään pian!
Taina Latvala
Kommentoi