Muistatteko vielä, mikä on työllisyystavoitteen perimmäinen syy? Annetaan hallitusohjelman sanoittaa se:
”Julkisen talouden kestävyyden turvaaminen väestön ikääntyessä edellyttää nykyistä korkeampaa työllisyyttä 2020-luvulla ja sen jälkeen. Tavoitteeseen pääsemiseksi toteutetaan työllisyyttä vahvistavia uudistuksia.” (lihavointi lisätty)
Tämänkin hallituksen ohjelmassa julkisen talouden tasapainottaminen on tärkeää. Tekojen tasolla poliitikkoja, niin menneitä kuin nykyisiä, on kuitenkin syytä kritisoida.
Suomen julkinen talous on viimeksi ollut ylijäämäinen vuonna 2008. Siis ennen finanssikriisistä seurannutta romahdusta. Sen jälkeen on ollut hiljaista tällä saralla.
Suomen julkisyhteisöjen menot vuonna 2019 olivat noin 53,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen eli 127,8 miljardia euroa. Menot ovat sen jälkeen tietysti kasvaneet ja niiden ennustetaan kasvavan hamaaseen tulevaisuuteen asti jo pelkästään väestön vanhenemisesta johtuen.
Kuvitelkaa, kuinka suuri rahamäärä 127,8 miljardia euroa on? Se on niin suuri raha, että sitä on vaikea kuvitella.
Ja päättäjät eivät kerta kaikkiaan ole kyenneet löytämään mitään sopeutuskohteita menopuolelta. Ilmeisesti kaikki 127,8 miljardia on niin hyvin käytetty, että olisi yksinkertaisesti tyhmää raaputtaa siitä senttiäkään pois.
Vai olisiko menojenhallinnan köyhyyteen syynä se, ettei julkisuudessa ikävältä näyttäviä uudistuksia haluta tehdä, jos ei ole täysin pakko? Vähän samankaltainen asetelma pätee toki veronkiristyksiinkin.
Nykypolitiikan seuraus on ollut ja tulee olemaan rakenteellinen alijäämä ja velkasuhteen vakaa, mutta varma kasvu.
Ruotsissa julkinen velka on alle 40 prosentin ja laskusuunnassa. Onko Ruotsin sosiaaliturvajärjestelmä romutettu? Ei ole. Onko työn verotusta jouduttu merkittävästi kiristämään? Ei ole. Oikeastaan aika hölmöjä kysymyksiä.
Myönnän, että Ruotsin vetäminen esiin sopivassa välissä on kevyttä whataboutismia. Toisaalta onhan Ruotsi läheisin verrokkimaamme.
Vertauksen punainen lanka on, ettei Suomen julkisen talouden tasapainottaminen ole hokkuspokkustemppu eikä sen toteuttaminen vaadi hyvinvointivaltion romuttamista. Kyse on poliittisesta tahdosta ja rohkeudesta. Kyse on periaatteesta ja varautumisesta huomiseen.
Jos ei ole tahtoa, ei rohkeus tule näkyviin. Toisaalta jos uupuu rohkeutta, ei tahdolla ole väliä. Toivotaan, että seuraavalla hallituksella on sekä tahto että rohkeus tehdä uudistuksia, jotka tasapainottavat julkisen talouden pitkällä aikavälillä.
Mauri Kotamäki
Kommentoi