Tätä kirjoittaessani odotan hallituksen tiedotustilaisuutta koronaviruksesta alkavaksi. Tässä vaiheessa emme voi kuin arvailla, mikä tilanne on muutaman viikon päästä tai kauanko tällainen aivan uudenlainen epävarmuuden aika vielä kestää.
Kuka olisi vielä muutama viikko sitten uskonut, että kokonaisia kaupunkeja tai maita suljetaan? Tai että Italian kaltaisen maan palvelusektori laitetaan käytännössä kiinni - saati että USA kieltää Euroopasta tulevat lennot. Monelle ajatus kahden viikon kotikaranteenistakin oli vielä hetki sitten etäinen, mutta nyt jopa todennäköistä.
Olemme hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa, joka pakottaa meidät myös muuttamaan toimintaamme. Nähtäväksi jää, tuleeko joistakin uusista toimintatavoista pysyviä.
Yksi hyvin dramaattinen muutos koskee tietysti matkustamista. Ehdimmekö tänä aikana tottua käyttämään entistä enemmän tekniikkaa hyväksemme ja hoitamaan aiemmin lentämistä vaatineet kokoukset videoneuvotteluina?
Saattaa olla, että jatkossa kokousmatka Tukholmaan tuntuukin ajan ja luonnonvarojen haaskaukselta, kun asiat saadaan hoidettua etäyhteyksilläkin.
Työmatkailu ei varmasti lopu, mutta niin organisaatiot kuin työntekijätkin oppivat ehkä käyttämään luontevammin etäyhteyksien tuomia mahdollisuuksia. Tämä koskee myös etätyötä kotimaassa. Vaikka etätyö onkin jo arkipäivää useilla työpaikoilla, pakottaa korona varmasti nyt kaikki työantajat etsimään keinoja tukea etätyötä entistä enemmän. Jos joissain organisaatioissa ollaan tähän saakka oltu epäilevällä kannalla etätyön suhteen, muutos tulee nyt.
Toinen todennäköinen muutos tulee toivottavasti puolikuntoisena töissä olemiseen. Sairaana töihin tuleminen on ollut tähän asti jonkunlainen kummallinen protestanttisen etiikan ilmentymä – johon olen kyllä itsekin syyllistynyt. Onkohan nyt tullut se hetki, kun opimme että flunssaisena ei tulla töihin köhimään ja muita tartuttamaan, vaan uskotaan että ilman minun puolikuntoista panostanikin asiat sujuvat?
Myös tiukemmat hygieniakäytännöt saisivat mieluusti jäädä pysyväksi tavaksi. Ahkera ja riittävän huolellinen käsienpesu ja hihaan yskiminen säästävät jatkossakin turhilta pöpöiltä ja myös kansantaloudelta pitkän pennin.
Muussakin kanssakäymisessä tulee varmasti opeteltua uusia tapoja. Suuret ja vähän pienemmätkin tilaisuudet ovat jonkin aikaa joko kokonaan kiellettyjä, peruttuja tai ainakin sarjassa "syytä välttää". Mutta entä kyläily? Ei ehkä kovin hyvä idea, varsinkin jos lähipiiriin kuuluu vanhuksia tai muuten huonon vastustuskyvyn omaavia.
Kun yleensä mummun tai vaarin luona käyminen on erinomainen ajatus, nyt on luultavasti parempi vain soittaa heille. Tässä kohdin tietysti on syytä toivoa, että emme totu tähän toimintamalliin liikaa, vaan heti kun tilanne taas sallii, vierailemme toistemme luona muutenkin kuin virtuaalisesti.
Myös sana "kotivara" on ollut tähän saakka vähällä käytöllä. Sosiaalisessa mediassa on naureskeltu kauppojen tyhjinä ammottaville vessapaperihyllyille, mutta kahden viikon karanteeniin varautuminen ei ole liioittelua. Itse tarkistin eilen muun muassa, onko kotona tarpeeksi särkylääkkeitä ja tarvittavia reseptilääkkeitä kahden viikon ajaksi.
Ja sitten vielä rokottautuminen. Vaikka koronaan ei rokotetta vielä olekaan, on hyvä muistaa että esimerkiksi kausi-influenssaan on viime vuosina kuollut muutamia satoja ihmisiä joka vuosi Suomessa.
Rokote ei suojaa sataprosenttisesti, mutta on ehdottomasti järkevää paitsi itsemme, myös riskiryhmiin kuuluvien läheisten suojaamiseksi. Itse otan, samoin kuin koko perheeni, joka vuosi influenssarokotteen (tässä yhteydessä mainittakoon, että työnantajani ei valmista rokotteita). Olisi erinomaista, jos rokotuskattavuus paranisi jatkossa kausi-influenssankin osalta.
Kati Nyman
Kommentoi