Euroopan Unioni on Britannian lähdön jälkeen 27 jäsenen kerho, jonka jäsenmaksu määräytyy pääosin talouden suorituskyvyn perustella. Vuonna 2018 kaksi kolmasosaa kerhon tuloista kertyi bruttokansantuloon suhteutetusta maksusta. Mitä tehokkaammin talous pyöri, sitä enemmän tilitettiin kerhon kassaan.
Kerhon ohjelmien kautta raha virtaa takaisin jäsenmaihin. Kuvassa 1. (yläkuva) on verrattu jäsenmaiden nettomaksuja ja talouden tuottavuutta asukasta kohti. Korkeamman tuottavuuden jäsenet maksavat nettomaksua, josta kertyy nettotuloa matalamman tuottavuuden maille. Suomen nettomaksu on 105 euroa/asukas.
Euroopan komission ehdotus uudesta 750 miljardin euron elvytysrahastosta on herättänyt monia kysymyksiä, kuten millä perusteilla rahaa jaetaan, miten se aikanaan maksetaan takaisin, onko tämä ensiaskel tulonsiirtounionin suuntaan ja venytetäänkö perussopimusten tulkintaa liikaa?
Suurimman potin avustuksista on saamassa Italia, jonka käsistä karannut julkinen velkaantuminen rajoittaa finanssipoliittista elvytystä. Pahasti haiskahtaa suuntaus, jossa ylivelkaantuneisuus voisi olla peruste nettojäsentuloille.
Kuva 1. EU:n nettomaksut verrattuna bruttokansantuloon sekä julkiseen velkaan
Alueellisissa tulonsiirroissa ei itsessään ole mitään merkillistä. Suomessakin pääkaupunkiseudulta kerätään enemmän veroja, jotka jaetaan valtionavustuksina muille Suomen kunnille. Yhteenkuuluvuuden tunne perustelee tulonsiirrot. Ehkäpä koronakriisin tuhkasta vielä nousee siivilleen Euroopan Yhdysvallat.
Mutta huonosta julkisen talouden pidosta palkitsemisessa on huono karma, siinä katoaa viimeisetkin moraalin rippeet. Varsinkin jos rahaa ei riitä yhteisen talouden tarpeisiin, vaan vauraus kasaantuu muualle talouteen. Tilannetta voi verrata taloyhtiöön, jota pidetään velkaantuneena ja rahat osakkaiden hallussa siinä toivossa, että korttelin muut taloyhtiöt auttavat tarvittaessa.
Kuvassa 2 on verrattu Suomen ja Italian taloutta ja kotitalouksien varallisuutta. Suomen vuotuinen tuotanto asukasta kohti on noin 13 000 euroa suurempi. Italialla on julkista velkaa 14 000 euroa enemmän per asukas. Mutta italialaisille kotitalouksille on kertynyt nettorahoitusvarallisuutta 31 000 euroa/asukas enemmän. Reaalivarallisuuden sisältävän nettovarallisuuden tilastointi1 on heikompaa, mutta tiedot viittaavat Suomen jäävän silläkin mittarilla jälkeen. Suomessa asuu tuottava, mutta köyhä kansa.
Yksityisen varallisuuden verottaminen julkisen talouden tervehdyttämiseksi on tosin juuri nyt haastavaa. Veronkorotukset voisivat löydä loputkin ilmat pihalle koronan heikentämistä taloudesta, jolloin velkaantuneisuus vain kasvaa. Varallisuus voi myös paeta maasta.
Kun köyhä rikasta pelastaa, ainakin kannattaa liittää mukaan yksityiskohtaiset ehdot talouden tervehdyttämiseksi. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
1 Kotitalouksien nettovarallisuuden vertailussa on lähteenä käytetty OECD:n tilastoa, joka sisältää reaaliomaisuudesta vain asuinrakennukset. Laskelmassa on käytetty viimeisintä molemmille maille saatavaa vuoden 2017 tietoa. Tilastokeskuksen Kotitalouksien varallisuus 2016 –tutkimuksen mukaan suomalaisten kotitalouksien nettovarallisuus oli keskimäärin hiukan yli 100 000 euroa asukasta kohti.
Hannu Nummiaro
Kommentoi