Alusta- ja jakamistalous ei ole enää uusi ilmiö, mutta lainsäädäntö on edelleen osin kykenemätön tunnistamaan siihen liittyviä erityispiirteitä. On kyse sitten autokyydeistä, potkulaudoista, ruuankuljetuksesta – tai asumisesta.
Lainsäädännön pitäisi samanaikaisesti kyetä suitsimaan haitallisia lieveilmiöitä sekä mahdollistamaan jakamistaloudelle ominainen joustavuus ja ketteryys. Ei helpoin yhtälö lainsäätäjälle, eikä aina edes jakamistalouden puolustajille.
Asuntojen lyhytaikainen vuokraus herättää tunteita. Usein pelkona on mahdolliset häiriöt. Häiriöitä ei asuintalossa tarvitse tietenkään kenenkään sietää. Tämä koskee yhtä lailla niin pitkäaikaista, kuin lyhytaikaista asumista. Toisaalta lyhytaikaiseen häiriöön voi olla usein helpompaa puuttua kuin vakiasukkaan ongelmakäytökseen.
Helsingissä taloyhtiö haastoi kaupungin oikeuteen, koska kaupunki ei katsonut tarpeelliseksi puuttua vähäiseen Airbnb-toimintaan taloyhtiössä. Kaupunki voitti jutun hallinto-oikeudessa. Kävely yleisissä tiloissa tai sateenvarjon kuivatus kuivaushuoneessa eivät olleet riittävän painavia syitä puuttua toimintaan.
Useimmissa kaupungeissa lyhytaikaiseen vuokraukseen onkin suhtauduttu varsin joustavasti. Mikäli toiminta on pienimuotoista, eivät rakennusvalvonnat ole puuttuneet asiaan. Salahotellit ovat asia erikseen. Monissa kaupungeissa ymmärretään, että joustavia asumis- ja majoitusratkaisuja tarvitaan, ja ne ovat osa kaupungin elinvoimaa.
Lyhytaikaisen vuokrauksen tarpeet ovat paljon muutakin, kuin pelkkää majoitusta. Putkiremontti, opiskelu, työkeikka tai avioero saattavat olla tilanteita, joissa on tarve löytää kalustettu asunto lyhyeksi ajaksi. Liian tiukka sääntely voi hävittää markkinoilta kalustettujen asuntojen tarjoajat.
Oulussa lyhytaikaiseen vuokraukseen on puututtu hyvin aktiivisesti. Kaupungin rakennusvalvonta kehotti viime vuonna taloyhtiöitä ilmiantamaan asuntoja, joissa kukaan ei ole kirjoilla.
Samaan aikaan kaupungin oma elinvoimasta vastaava yhtiö Business Oulu on ollut huolissaan työvoiman saatavuudesta ja majoituskapasiteetin riittävyydestä, mikäli lyhytaikaismajoitusta rajoitetaan. Monessa kaupungissa kesätapahtumista olisi turha haaveilla ilman yksityismajoittajien tuomaa lisäkapasiteettia.
Lainsäädännön selkiyttämisen tarvetta peräävät niin kaupunkien rakennusvalvonnat, kuin lyhytaikaista vuokrausta tarjoavat tahot. Suomen Vuokranantajat on esittänyt, että lainsäädännössä asumisen ja majoituksen raja menisi yhdessä kuukaudessa, kun tällä hetkellä yleinen tulkinta on kolme kuukautta.
Rajanveto asumisen ja majoittumisen, tai pienimuotoisen ja ammattimaisen toiminnan välillä ei välttämättä ole helppoa. Lainsäätäjän pitäisi kyetä löytämään ratkaisu, jolla turvataan asuntojen joustava käyttö sekä asumisrauha.
Suomi on täynnä kuntia, joissa asuntoja on enemmän tyhjillään kuin niistä puutetta. Lainsäädännöllä ei pidä estää sitä, että nämä saataisiin edes lyhytaikaisesti käyttöön.
Hanna Isbom
Kommentoi