veronmaksajat.fi

VEROT

Saan vastikkeen verran vuokratuloa, pitääkö se ilmoittaa verottajalle?

Saan vastikkeen verran vuokratuloa, pitääkö se ilmoittaa verottajalle?
3.6.2020

Sukulaiseni asuu omistamassani yksiössä. Perin häneltä vain taloyhtiölle maksamani hoitovastikkeen suuruista vuokraa. Muita kuluja minulle ei asunnosta kerry.

Taloyhtiö tulouttaa maksamani vastikkeen kirjanpidossaan, joten saan vähentää sen vuokratulostani. Tulon ja vähennyksen määrä on siis yhtä suuri, eli verotettavan vuokratuloni määrä jää nollaan. Pitääkö minun silti ilmoittaa kyseinen vuokratulo verottajalle?

Verojuristi Tero Hämeenaho vastaa:

Kyllä, Verohallinto edellyttää myös näiden tietojen ilmoittamista.

Laissa ei ole säännöstä, jonka mukaan veronalaista vuokratuloa ei tarvitse ilmoittaa, jos verovelvollisella on vastaava määrä vähennyskelpoisia kuluja. Niinpä verottaja katsoo, että vuokratulot ja niihin kohdistuvat kulut on aina ilmoitettava verotuksessa, vaikka tuloista ei kulujen vähentämisen jälkeen jäisikään maksettavaa veroa.

Ilmoittamisella vältyt myös verottajan mahdolliselta kyselykirjeeltä, jossa tiedustellaan yksiösi käyttötarkoitusta ja mahdollisia vuokratuloja.

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti