KARON PÖRSSI ”Näissä suosikkiosakkeissa on huima nousuvara”, ”Näillä Helsingin pörssin osakkeilla on suurimmat nousuvarat – Odotuksissa kymmenien prosenttien kurssipomppuja”, ”Pörssin kiintotähdellä on selvää nousuvaraa”.
Viime vuosina suomalaiseen pörssikirjoitteluun on ilmestynyt uusi käsite, ”nousuvara”. Lehtijuttujen selailun perusteella se tarkoittaa tulosta, joka saadaan laskutoimituksesta: (analyytikkoennusteiden keskiarvo – nykyinen pörssikurssi) / nykyinen pörssikurssi.
Nousuvara ilmaistaan prosentteina. Jos prosenttiluku on positiivinen, analyytikkoarvausten keskiarvo on laskentahetken pörssikurssia korkeammalla, jos taas negatiivinen, kurssi on korkeammalla kuin analyytikkojen kurssiodotusten konsensus. Ja mitä suurempi prosenttiluku on, sitä etäämpänä tavoitehintojen keskiarvo on vallitsevasta pörssikurssista.
Nousuvarasta on kehkeytynyt viime aikoina pörssiuutisointiin samanlainen tunnusluku kuin perinteisistä arvostuskertoimista kuten p/e-luvusta, p/b-luvusta ja osinkotuotosta. Se kuitenkin poikkeaa niistä luonteeltaan melkoisesti.
Vaikka analyytikkojen tavoitehintoihin vertaaminen on kiinnostava sillointällöisenä laskuharjoituksena kiinnostava inspiraationantaja, terminä ”nousuvara” on harhaanjohtava. Tunnuslukukäyttöön vakiintuessaan se ei ole enää vain harmiton vaan myös haitallinen.
Nousuvara ääretön
Kun ensimmäistä kertaa törmäsin otsikossa termiin ”nousuvara”, jouduin klikkaaman jutun auki. Luulin, että kyseessä olisi virhe. Totta kai jokaisen osakkeen nousuvara on ääretön ja laskuvara sata prosenttia!
Niin kuin tietysti onkin.
Jos ja kun ”nousuvara” on vakiintumassa tarkoittamaan suhteellista eroa nykykurssista tavoitehintaan, termi on huono. Sen käytöstä pitäisi luopua ja korvata se paremmalla – ja mieluiten vähentää sen käyttöä huomattavasti keskustelussa, jolle laaja yleisö voi altistua.
Semanttisesti ”nousuvara” tuntuu lukitsevan osakkeen todellisen hinnan analyytikkojen tavoitehintojen aritmeettiseen keskiarvoon. Samalla sana antaa virheellisen vaikutelman lupauksesta ja alitajuisesti vihjaa, että korkeimman ”nousuvaran” osakkeet olisivat parhaimpia sijoituskohteita.
Kun suomalaiset ovat jo oppineet, että ”halvimmat” osakkeet eivät suinkaan ole parhaita sijoituskohteita eivätkä ”parhaiten kasvavat” yhtiöt sen paremmin, tässä ollaan luomassa tietoisesti uutta psykologista miinaa.
Englanninkielisessä sijoitusmediassa käytetään taajaan termiä ”potential”. ”Potentiaali” on käsitteenä selvästi avoimempi kuin ”nousuvara”.
Käsitteitä ei kuitenkaan voi verrata, sillä yhdysvaltalaismediassa potentiaalilla ei ole vakiintunutta merkitystä. Potentiaali voi olla jutun kirjoittaneen toimittajan tai analyytikon subjektiviinen tuntuma. Se voi myös viitata yhtiön kasvupotentiaaliin.
”Nousuvara”-termi antaa analyytikkojen tavoitehinnoille jumalansanan aseman. Tällaisen vaikutelman välttämiseksi voisi olla parempi puhua vaikkapa ”analyytikkopotentiaalista” tai ”tavoitehintaerosta”.
Huomio pallossa vai tulostaululla?
Kytkeytyminen analyytikkojen tavoitehintoihin on myös omiaan muuttamaan sijoituskirjoittelua osakekurssikeskeiseksi. Sen sijaan että tutustuttaisiin yhtiön liiketoimintaan ja sen taloudellisiin tunnuslukuihin, pyritään povaamaan osakekurssin liikkeitä.
Valtaosalle sijoittajista tällainen tapa on taloudellisesti tuhoisaa.
Vähintään kohtuullisesti sijoittajana menestynyt Warren Buffett on verrannut eroa siihen, että joukkuepelissä osa pelaajista katsoo, missä pallo ja muut pelaajat liikkuvat, kun taas toiset keskittyvät tiirailemaan tulostaulua. Kummat mahtavat pärjätä pelissä paremmin?
Buffettin kaltaisen perinteisen osakesijoittajan analyysi lähtee yhtiöstä. Kun yhtiölle saadaan määriteltyä kohtuullinen arvo, vilkaistaan pörssilistaa. Jos yhtiön osaketta saa ostaa selvästi halvemmalla kuin mitä laskelma osoittaa osakkeen todelliseksi arvoksi, osaketta voi ostaa. Jos ei voi, täytyy odottaa.
Satunnaisluku?
Analyytikkokonsensushan on osakkeita työkseen päivät läpeensä analysoivien fiksujen ihmisten näkemys, ja vieläpä jalostunut näkemys, koska se on yhdistelmä viisaiden miesten ja naisten arvioista!
Noin ”nousuvaran” käyttöä voisi perustella. Niin tehdessään pettää pahoin itseään.
Yksittäisen analyytikon tavoitehinta muodostuu monien tekijöiden perusteella. Analyytikko miettii yhtiötä, sen toimialaa, toimialan kehitystä, yhtiön taloudellisia tunnuslukuja, kulunutta ja ennakoimaansa tulevaa uutisvirtaa ja niin edelleen. Hän laskee tunnuslukuja tuloslaskelmasta ja taseesta, arvioi tulevia kassavirtoja ja diskonttaa niitä nykyhetkeen.
Tavoitehinnan lätkäisemiseen vaikuttaa kuitenkin myös analyytikon fiilis ja analyysin kirjoittamishetken kurssitaso. Tavoitehinta asetetaan tilastollista todennäköisyyttä useammin täydelle tai puolelle eurolle/dollarille/kruunulle.
Jos analyytikko antaisi vaikkapa Fortumille tavoitehinnan neljällä merkitsevällä numerolla, siis vaikkapa 12,34 euroa, hänen pomonsa antaisi hänelle toivottavasti huutia. Seuraavalla kerralla tavoitehinta voisi muuten vastaavassa tilanteessa olla 12,30 tai 12,50 euroa. Tavoitehinnoissa merkitseviä numeroita voi olla joissain tapauksissa vain yksi.
Huimaa nousuvaraa hehkuttavissa jutuissa ”nousuvara” tavataan ilmoittaa kolmella merkitsevällä numerolla, mikä ei tietenkään ole perusteltua.
Analyytikot asettavat tavoitehintansa yleensä kuuden tai kahdentoista tai vaikkapa kuudesta kahteentoista kuukauden jaksolle. Cathie Woodin ARK Invest asettaa tavoitehinnat viiden vuoden päähän. Ennusteita summaavissa taulukoissa tätä tuskin koskaan otetaan huomioon.
Tuore kuin viimevuotinen tavoitehinta
Dataa keräävät ja jalostavat firmat käyttävät kultakin analyytikolta viimeisintä, ikään kuin voimassa olevaa tavoitehintaa. Se vastaa harvemmin sitä hintaa, jonka kyseinen analyytikko antaisi tällä hetkellä.
Analyytikot tapaavat laatia raportteja yhtiöiden tulosjulkistusten jälkeen eli vuosineljänneksittäin. Samalla tavoitehinta päivitetään. Tulosjulkistusten välissä tavoitehintatarkasteluja tehdään harvemmin ja silloin yleensä erityisistä syistä.
Osa ennusteista voi olla kovinkin vanhoja. Esimerkiksi tätä kirjoittaessani Vara Researchin tietokannan Fortumia koskevissa tavoitehinnoissa ikääntynein jäsen on Berenberg, jonka 12,60 euron tavoitehinta on annettu viime vuoden syyskuussa. Vara on Fortumissa tärkeä datanjalostaja, sillä Fortum itse linkkaa sijoittajasivuiltaan juuri Varan palveluun.
Tavoitehintoja kerääviä palveluita on useita. Niiden paneeleihin kuuluu eri sijoitustutkimustiimejä. Tietoja saatetaan imeä tai kopioida datansyöttöikkunaan excel-taulukoista, mikä on omiaan synnyttämään inhimillisiä virheitä. Jokin piste saattaa jäädä tunnistamatta pilkuksi tai toisinpäin, valuuttakurssi saattaakin olla euroja eikä dollareita tai toisinpäin.
Räikeimmät datansyöttövirheet jäävät varmasti mekaanisten laaduntarkkailijoiden haaviin. Tuskin kaikki.
Kurssilasku kaivaa ansakuopan
Nousuvaralistan kärkipaikoille pääsee helposti antamalla pahan tulosvaroituksen. Kurssi laskee heti, mutta analyytikot saattavat päivittää tavoitehintojaan vasta kuukausien kuluttua.
Näyttävä tulosvaroitus johtaa kuitenkin analyytikoiden tavoitehintatarkasteluihin selvästi useammin kuin tasainen kurssilasku. Vaikkapa valuuttakurssimuutoksista tapaa aiheutua hidasta näkymien heikkenemistä, jonka markkinat ottavat huomioon dynaamisesti, analyytikot vasta seuraavan raportin yhteydessä. Markkinoilla tuntuisi myös olevan jonkinmoista kykyä arvata tulosvaroituksia ennalta.
Tällaisissa tilanteissa syntyy nousuvara-ansoja.
Pienten yhtiöiden seuranta ohutta
Suurten yhtiöiden tavoitehintakonsensukset ovat voivat koostua kymmenien analyysitalojen arvauksista. Sen sijaan pienten yhtiöiden tavoitehintakonsensus voi olla yhden miehen tai naisen konsensus – riitaa ei synny, koska muita näkemyksiä ei ole.
Pienyhtiöt ovat käytännössä maksuanalyysipalveluiden varassa. Jokainen analyysi maksaa yhtiölle. Jos itse olisin sijoittajasuhdebudjetin päällä, tuskin tilaisin kovin montaa näkemystä, sillä ensimmäisestä saa selvästi suurimman näkyvyyshyödyn.
Nousuvaroja listaavien juttujen kärkipaikoilla näkyykin usein pienenpuoleisia yhtiöitä, joita seuraa harva analyytikko ja joiden tavoitehintoja päivitetään silloin kun muistetaan tai analyysin tilaava firma maksaa siitä.
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja. Mainituista yhtiöistä hän omistaa Fortumia.
