veronmaksajat.fi

RAHAT

Vaadi selvitys sijoitusvakuutuksen kuluista

Vaadi selvitys sijoitusvakuutuksen kuluista
14.7.2015

Sijoitusvakuutusten myyjien on esitettävä vakuutusten kulut siten, että pystyt vertailemaan eri yhtiöiden vakuutuksia.

Sijoitusvakuutusten valikoima on valtavan laaja. Valikoimaa kasvattaa vielä sekin, että jos valitset sijoitussidonnaisen vakuutuksen, voit usein itse räätälöidä sen sisällön.

Sijoitusvakuutusta valitessa on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota vakuutuksen kuluihin. Yleensä vakuutus merkitsee sijoittajalle ylimääräistä kuluporrasta, ja kokonaiskuluihin saattaa huveta yllättävän suuri osa tuotosta.

Koska vakuutuksenottajan on käytännössä mahdotonta omin voimin vertailla sijoitusvakuutusten kokonaiskuluja, Finanssivalvonta laati pari vuotta sitten mallin, jonka mukaisesti sijoitusvakuutuksen kulut on arvioitava ja ilmoitettava sijoittajalle. Kun avaintiedot kuluista on esitettävä aina samalla tavalla, sijoittaja pystyy paremmin vertailemaan vakuutuksia.

Kulut koko vakuutuksen säästöajalta paljastuvat laskelmassa, jossa sijoituksen tuotto-oletus on nolla. Laskelma sisältää sekä vakuutuksen että suunniteltujen sijoituskohteiden arvioidut kulut.  ”Nollatuottolaskelma tuo korostetusti esiin tuotteen kulut”, markkinavalvoja Päivi Turunen Finanssivalvonnasta sanoo.

Sijoitussidonnaisista vakuutuksista* on aina annettava asiakkaalle nollatuotolla lasketut avaintiedot. Vakuutustarjouksia pyytäessäsi sinun kannattaa siis varmistaa, että saat ainakin ne ja että ne sisältävät arvion sekä vakuutuksen että sijoituskohteiden kuluista.

Jos vakuutuksen myyjä haluaa antaa lisäksi laajemman tarjouslaskelman, jossa arvioidaan vakuutuksen tuottoa, asiakkaalle on annettava sekä itse tarjouslaskelma että avaintiedot siitä. Tarjouslaskelmassa ja sen avaintiedoissa käytetään tuotto-oletusta, joka perustuu asiakkaalle tehtävään sijoitussuunnitelmaan.

Sekä nollatuottolaskelman että tarjouslaskelman avaintiedoissa vakuutuksen arvioidut kulut esitetään aina sekä euroina että prosentteina vakuutussäästöstä.

Myös vakuutuksen takaisinostosta eli vakuutussäästön nostamisesta peritään ainakin vakuutuksen alkuvuosina useimmiten palkkio. ”Takaisinostokulut eivät näy kululaskelmassa, mutta ne on vakuutussopimuslain mukaan ilmoitettava erikseen sijoittajalle”, Päivi Turunen kertoo.

* Jos valitset korkosidonnaisen, laskuperustekorkoisen vakuutuksen, nollatuotolla laskettuja avaintietoja ei vaadita. Sen sijaan arvio vakuutuksen kuluista tehdään vakuutussopimuksessa sovittua laskuperustekorkoa käyttäen. Nykyään laskuperustekoroksi tosin voidaan sopia nolla. Silloin vakuutuksen tuotto riippuu kokonaan vakuutusyhtiön asiakashyvityksistä.

Ulla Simola

  • Sijoitusvakuutuksista ja niiden verotuksesta on juttu Taloustaidossa 6/2015 (ilm. 10.6.).
  • Yleistietoa säästö- ja sijoitusvakuutuksista: www.finanssivalvonta.fi

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti