veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Kuvataiteen kuuma lista kevät 2019: Kärjessä Heikki Marila, Leena Luostarinen ja Johan Knutson

Kuvataiteen kuuma lista kevät 2019: Kärjessä Heikki Marila, Leena Luostarinen ja Johan Knutson
7.3.2019

Nykytaiteilijoiden ykkösnimi kuvataiteen kuumalla listalla on tyylinsä jälleen kerran uudistanut kuvataiteilija Heikki Marila. Edesmenneiden taiteilijoiden kärjessä on taidemaalari Leena Luostarinen, jonka kissapedot olivat käsite jo 1980-luvulla. Klassikoiden ykkönen on romanttisista merimaisemistaan tunnettu taidemaalari Johan Knutson.

Keräilijät ja taidesijoittajat ovat tällä hetkellä erityisen kiinnostuneita asemansa vakiinnuttaneista nykytaiteilijoista.

”Listalla ensimmäiseksi sijoittunut Heikki Marila on ollut kärjen tuntumassa useamman kerran. Listalla toisena ja kolmantena ovat arvostetut taidemaalarit Henry Wuorila-Stenberg ja Johanna Ehrnrooth”, Taloustaidon taideasiantuntija Pauliina Littorin kertoo.

Edesmenneiden taiteilijoiden listalla on tunnettuja nimiä. Leena Luostarisen rinnalla ovat taidemaalari ja graafikko Jaakko Somersalo ja taidemaalari Erik Enroth.

”Klassikkotaiteilijoiden kärjessä ovat Johan Knutsonin lisäksi A. W. Finch ja Sulho Sipilä. Kolmikon teokset olivat sijoituskohteita viimeksi 1980-luvun taidebuumiin aikaan.”

Kuvataiteen kuuma lista kevät 2019 perustuu tiedusteluihin, joita Pauliina Littorinille on tehty eri taiteilijoiden tuotannoista viimeisen puolen vuoden aikana. ”Lista ei perustu omiin taidemieltymyksiini.”

Heikki Marila tuntee taiteen trendit

Asemansa vakiinnuttaneet nykytaiteilijat taiteilijat ovat nyt kysyttyjä. ”Tiedusteluja on tullut erityisesti Heikki Marilasta. Tämä on kiinnostavaa, sillä hänen tyylinsä on muuttunut aiemmasta.”

Marilan uusi tyyli edustaa kansainvälisillä taideareenoilla juuri nyt ajankohtaisinta 1700-luvun rokokoota lainaavaa suuntausta, joka on post-tyyleistä ehdottomasti trendikkäin.

Heikki Marila: From the Series B19. 2018. Öljy kankaalle. 250 cm x 200 cm. Kuva Galerie Forsblom. © Kuvasto 2019

”Vain harvat suomalaiset taiteilijat ovat itse asiassa pystynyt uusiutumaan yhtä radikaalisti ja samalla säilyttämään oman ihailijakuntaansa kuten Marila”, Pauliina Littorin arvioi.

Heikki Marila voitti vuonna 2011 Cargenie Award -taidekilpailun 1600-luvun hollantilaistyylisillä kukkamaalauksillaan.

”Nyt Marila on astunut taidehistoriassa astetta lähemmäksi nykypäivää, vaikka hän maalaa edelleen vaikuttavilla impastoillaan. Tällä kertaa Marilan väripaletti on muuttunut tummansävyisestä pastelliksi, ja uusissa teoksissa taiteilija kuvaa kirkkojen kattomaalauksista tuttuja pilviä ja kerubeja, mutta abstraktilla tyylillä.”

Henry Wuorila-Stenberg: Kotoa lähtö. 1993. 95 cm x 126 cm. Öljy kankaalle. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen. © Kuvasto 2019.

Listalla toisena ja kolmantena olevat Henry Wuorila-Stenberg ja Johanna Ehrnrooth ovat pitkän linjan suosittuja ja arvostettuja taiteilijoita. Molemmat ovat pysyneet vahvojen värien käyttäjinä, mutta aiheet ovat yhä kohdentuneempia.

”Nykytaide uudistuu jatkuvasti ja alati tulee uusia tekijöitä. Yleensä keräilijät innostuvat oitis uusista nuorista taiteilijoista ja heidän tuoreista tulkinnoistaan. Siksi on hienoa, että vanhat rakastetut nykytaiteilijat kiinnostavat ja heidän tuotannostaan tulee säännöllisesti tiedusteluja”, Pauliina Littorin toteaa.  

 Johanna Ehrnrooth: Grimmin hetki. 2013. Öljy kankaalle. 170 cm x 360 cm. Kuva: Galerie Forsblom.

Pauliina Littorin muistuttaa taidemarkkinoiden vahvasta lainalaisuudesta. ”Kerran rakastettu taiteilija on aina rakastettu taiteilija. Taiteilija voi luottaa omiin uskollisiin ihailijoihinsa, vaikka hän ei pitäisikään näyttelyjä säännöllisesti tai olisi muuten ajankohtainen.” 

TOP 20 Nykytaiteilijat

1. Heikki Marila 
2. Henry Wuorila-Stenberg  
3. Johanna Ehrnrooth 
4. Karoliina Hellberg
5. Riitta Nelimarkka 

6. Kati Immonen 
7. Alvar Gullichsen 
8. Juhani Linnovaara 
9. Tamara Piilola
10. Kim Simonsson 

11. Ola Kolehmainen 
12. Elina Försti
13. Jari Järnström 
14. Marjatta Tapiola
15. Sofia Kukkonen

16. Pekka Parviainen
17. Kia Taegen
18. Maria Wolfram
19. Kristina Isaksson
20. Kimi Pakarinen

Leena Luostarisen kissapedot ovat taidesijoittajan valinta

Leena Luostarisen kissapedoista tuli käsite jo 1980-luvun taidebuumin aikana, ja hän on jälleen ajankohtainen taiteilija.

”Keräilijät ovat kiinnostuneita hänen teoksistaan nimenomaan sijoituskohteina. Oikeastaan tämä ei edes yllätä, sillä taidesijoittajia eniten kiinnostavat klassikkoteokset pysyvät toistaiseksi kokoelmissa, ja taidesijoituspääoma etsii kuumeisesti ajan testin läpikäyneitä taidesijoituskohteita. Hyvät Leena Luostarisen kissapetomaalaukset ovat sellaisia”, Pauliina Littorin toteaa. 
 Leena Luostarinen: Leobardi III. 1981. 99,5 cm x 144,5 cm. Öljy kankaalle. Kuva: Kansallisgalleria / Jukka Romu. © Kuvasto 2019.

Jaakko Somersalon informalistinen tyyli on myös alkanut kiinnostaa monia viime aikoina. Hän kuoli suhteellisen nuorena 1960-luvulla, ja tuotanto jäi siksi vähän pienemmäksi, mutta tyyli on ajankohtainen.

Erik Enroth on puolestaan ajankohtainen puolisonsa Sara Hildénin ansiosta. Hildénin elämänkerta julkaistiin viime vuonna, ja tämä todennäköisesti lisäsi kiinnostusta Enrothin teoksia kohtaan. Enrothin teoksia on myös tullut enemmän myyntiin markkinoille, mikä on lisännyt tiedusteluja.

Erik Enroth: Autoromua. 1969. 121,5 cm x 186 cm. Öljy kovalevylle. Sakari Viika. © Kuvasto 2019.

Tunnetut nimet hallitsevat 1900-luvulla syntyneiden taiteilijoiden listaa. ”Listalta huomaa, että 1950- ja 1960-lukujen taide on suosittuja, ja keräilijöiden kiinnostus kasvaa edelleen, vaikka innostus näitä vuosikymmeniä kohtaan on kestänyt jo useita vuosia. Ilmeisesti korkein innostuspiikki on vasta tulossa, ja tämä nostaa myös tulevia hintoja.”

TOP 20 Edesmenneet taiteilijat

1. Leena Luostarinen 
2. Jaakko Somersalo 
3. Erik Enroth
4. Reidar Särestöniemi
5. Ina Colliander

6. Unto Kaipainen
7. Raimo Kanerva
8. Kimmo Kaivanto 
9. Alpo Jaakola
10. Ahti Lavonen

11. Ole Kandelin
12. Olavi Hurmerinta
13. Pentti Kaskipuro
14. Elga Sesemann
15. Henrik Tikkanen

16. Håkan Brunberg
17. Göran Augustson
18. Arvid Broms
19. Max Salmi
20. Matti Haupt 

Johan Knutson, A. W. Finch ja Sulho Sipilä jälleen nousussa

Klassikkotaiteilijoiden listan kärkeen on tullut uusia nimiä, vaikka he ovatkin vanhoja tunnettuja klassikkotaiteilijoita.

”Listalla ensimmäisinä olevat Knutson, Finch ja Sipilä ovat kaikki mielenkiintoisia taiteilijoita, ja 1980-luvun taidebuumin aikaan heidän teoksiaan pidettiin sijoituskohteina. Tämän jälkeen he eivät ole nousseet kotimaisen taidesijoittamisen klassikkotaiteen kärkinimiksi, joten on kiinnostavaa, että viime aikoina viehätys on alkanut palata.”

Johan Knutson: Rantamaisema. 1870-luku. Öljy kankaalle, kiinnitetty pahville. Kuva: Kansallisgalleria / Kirsi Halkola

”Suosioon vaikuttaa todennäköisesti ennen kaikkea se, että klassikkojen kovin kärki ei ole vielä lähtenyt liikkeelle taidemarkkinoilla, vaikka muutosvärinää on jo ilmassa”, Pauliina Littorin sanoo.

Johan Knutson maalasi etenkin romanttisia merimaisemia. A. W. Finch maalasi puolestaan luontoa pointillismi-tyylillä (täplämaalaus). Molempia yhdistää se, että he ovat syntyneet ulkomailla, muuttaneet Suomeen ja etabloituneet suomalaiseen taidemaailmaan. Sulho Sipilä taas on erityylinen taiteilija: modernisti, kubisti ja vahvojen värien käyttäjä. Sipiläkin maalasi maisemia, mutta aiheensa hän sai kaupungeista.

Alfred William Finch: Hedelmäpuutarha La Louvièrestä. 1890. 54,0 cm x 67,0 cm. Öljy kankaalle. Antellin kokoelmat. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

”Näiden kolmen hienostuneen taiteilijan teoksia näkee valistuneissa taidekokoelmissa, vaikka signeeraukset eivät edustaisikaan kalleinta kärkeä.”

Tällä kertaa listalla ei ole mukana muita kalleimpia suomalaisia sijoitusnimiä kuin Eero Järnefelt ja Hugo Simberg. ”Tiedustelut ovat koskeneet pääasiassa kevyempiä tekniikoita. On hyvä, että nimet säilyvät tasaisesti kiinnostavina.” 

”Muiden klassikkolistalla olevien taiteilijoiden teoksia on alkanut ilmestyä yksityisistä kokoelmista hiljaiseen myyntiin ja jonkin verran myös julkisille taidemarkkinoille”, Pauliina Littorin sanoo.

TOP 20 KLASSIKOT 

1. Johan Knutson 
2. Alfred William Finch 
3. Sulho Sipilä
4. Hugo Backmansson 
5. Lennart Segerstråle                         

6. Hugo Simberg
7. Fredrik Ahlstedt
8. Sigrid Schauman
9. Tyko Sallinen
10. Eero Järnefelt

11. Helmi Biese
12. Louis Sparre
13. Ragnar Ekelund
14. Edvard Westman
15. Marcus Collin

16. Thorsten Vaenerberg
17. Ilmari Aalto
18. Mikko Carlstedt
19. Aarne Alanko
20. Olavi Ahlgren   

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti