veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Ferdinand von Wright oli loistava lintumaalari

5.9.2016

Ferdinand von Wrightiä (1822-1906) pidetään suomalaisen lintutaiteen mestarina. Eikä syyttä. Hänen tuotantonsa edustaa suomalaisen kultakauden taiteen parhaimmistoa.

Ferdinandin nimeen yhdistetään yleensä hänen vanhemmat taiteilijaveljensä Magnus ja Wilhelm, jotka molemmat maalasivat myös lintumaalauksia. Wilhelmin työ kuvittajana Tukholmassa sai Ferdinandin lähtemään sinne itsekin vuonna 1837. Hän toimi veljensä sijaisena Ruotsin taideakatemiassa. Tämän jälkeen Ferdinand von Wright opiskeli myös itse samassa koulussa ennen kuin hän palasi takaisin Suomeen. Taiteilija aloitti uransa graafisena kuvittajana, mutta alkoi sen jälkeen tuottaa teoksiaan enimmäkseen maalaustekniikalla.

Ferdinand von Wright: Taistelevat metsot, 1886, öljy kankaalle, 124,0 x 188,5 cm. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria/Yehia Eweis.

Vuonna 1858 Ferdinand von Wright teki opintomatkan Düsseldorfiin ja Dresdeniin ja sai paljon vaikutteita kuuluisalta düsseldorfilaiselta koulukunnalta. Suomeen palattuaan hän maalasi arvostetun Robert Wilhelm Ekmanin opastuksella vuosina 1887-1889.

Ferdinand von Wright maalasi lintuaiheiden lisäksi maisemia ja muotokuvia. Hän oli hyvin tuottelias ja maalasi paljon ateljeessaan Haminanlahdella perheensä tiluksilla. Hän maalasi myös esimerkiksi Kristus ristillä -alttarimaalauksen vuonna 1858 Maaningan kirkkoon.

Vuonna 1884 Ferdinand von Wright halvaantui ja kärsi reumatismista, mutta jatkoi maalaamista ja teki tuona aikana muun muassa hänen legendaarisimman maalauksensa Taistelevat metsot (1886).

Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot on ehkä Suomen kopioiduin teos. Näillä kopioilla on oma arvostuksensa ja esimerkiksi mainostoimisto Bob Helsinki kerää Taistelevat metsot -kopioita. Kiinnostavaa on myös, että taiteilija itse kopioi muita taiteilijoita harjoitustöinään, mikä oli normaalia tuon ajan taideopetuksessa.

Vaikka Ferdinand von Wright on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvostetuimpia taiteilijoita, kohdistui häneenkin omana aikanaan kritiikkiä. Häntä moitittiin muun muassa liian vanhanaikaisen taiteen tekemisestä. Kritiikin seurauksena taiteilija masentui.  

Ferdinand von Wright kutsuttiin Taideyhdistyksen kunniajäseneksi vuonna 1882. Vuonna 1885 hän sai valtion taiteilijaeläkkeen, 1 600 silloista markkaa. Hänen talouttaan tosin auttoivat monet tilaustyöt. Ferdinand von Wrightin manttelinperijänä pidetty Matti Karppanen toimi von Wrightin avustajana tämän uran loppupuolella. Taiteilija eli poikamiehenä koko elämänsä ajan.

Tarkista aitous ennen ostoa

Ferdinand von Wrightin maalauksia on harvakseltaan myynnissä taidemarkkinoilla. Tämä johtuu siitä, että ani harva myy hänen teoksensa, jos sellaisen on saanut hankittua. Taiteilijan maalaus kruunaa suomalaisen taiteen kokoelman. Koska von Wrightin maalaukset ovat erittäin haluttuja, liittyy teoksiin myös väärennösriski. Siksi suosittelen, että teoksen aitous tarkistetaan ennen ostoa esimerkiksi ottamalla yhteyttä Ateneumiin, yksityiskonservaattoriin ja muutamaan taidekauppiaaseen.

Tällä hetkellä Ferdinand von Wrightin maalausten hinnat liikkuvat 10 000–80 000 euron välimaastossa riippuen aiheesta, toteutuksesta, koosta ja teoksen provenienssista (alkuperä). Esimerkiksi Riekkoparvi rantametsässä vuodelta 1897 huutokaupattiin Bukowskilla noin 75 000 eurolla, vaikka teoksen lähtöhinta pyöri 30 000–40 000 eurossa. Taiteilijan ykkösmaalaukset ovat kuitenkin huomattavasti kalliimpia.

Taiteilija teki myös vesiväritöitä, piirustuksia ja grafiikkaa. Näiden toiden hinnat liikkuvat muutamissa sadoissa euroissa, kuitenkin alle tuhannessa eurossa.

Ferdinand von Wright signeerasi yleensä maalauksensa.

Pauliina Laitinen-Littorin

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti