veronmaksajat.fi

KOTI

Piha kauniiksi – istuta helppoja ja kotimaisia perinnekasveja

Piha kauniiksi – istuta helppoja ja kotimaisia perinnekasveja
19.8.2022

Syksy on mainiota aikaa istuttaa kauniita kotimaisia kesveja, jotka kukkivat pihallasi kesästä toiseen. Perinnekasvit ovat myös taloudellinen valinta, sillä ne kestävät Suomen vaihtelevia sääoloja. Eikö olisi mukavaa, että piha olisi omannäköinen ja myös luonnon kannalta sopusointuinen?

1. Hyötyä ja säästöä

Asuitpa pien- tai kerrostalossa, pihakasvit vaikuttavat hyvinvointiisi. Vehreä piha auttaa torjumaan lapsen allergioita ja ylivilkkautta ja rauhoittaa aikuisen stressiä. Ravinnonsaantimme on riippuvainen luonnon kiertokulusta. Siksi maan alla ja päällä elävien pieneliöiden hyvinvointi on meille tärkeää. Monimuotoiset kotipihat muodostavat verkoston, jossa hyödylliset pörriäiset lisääntyvät ja siirtyvät paikasta toiseen.

Kestävien perinnekukkien ja -pensaiden hankkiminen pihaan ei ole kalliimpaa kuin puutarhaliikkeen standardiviherpaketin ostaminen. Ajan mittaan suomalaiset perinnekasvit ovat jopa edullisempia, koska ne ovat kestäviä ja pärjäävät vähemmällä hoidolla. Esimerkiksi isossa taloyhtiössä tämä tuo säästöjä. 

2. Valoa vai varjoa?

Aloita suunnittelu tutkimalla pihaasi. Missä on valoa, missä varjoa? Kuinka syvä on kasvualusta? Onko maa pehmeää ja ravinteikasta, vai onko istutuspaikkana kuiva rinne? Valitse kasvit, jotka menestyvät juuri sinun pihallasi. Tutustu eri lajikkeisiin vaikkapa Maatiainen ry:n tai Hyötykasviyhdistyksen verkkosivuilla.

Paahteisen rinteen kasveja ovat esimerkiksi

  • mäkimeirami
  • kultapiisku
  • iisoppi,
  • ahdekaunokki
  • päivänkakkara
  • kangasajuruoho
  • ja monet matalat maksaruoholajit. 

Muhevammille paikoille sopivat hyvin muun muassa

  • ketoneilikka
  • mäkitervakko
  • rantatädyke
  • rantakukka
  • syysasteri
  • harmaa- ja myskimalva
  • syysleimu
  • rohtosuopayrtti
  • jalopähkämö
  • isotähtiputki
  • punalatva
  • lehtosinilatva
  • lehtoängelmä. 

3. Paljon kukkia

Istuta paljon erilaisia, eri aikaan kukkivia kasveja. Saat nauttia väreistä koko kesän ja samalla siitepölyä ja mettä riittää hyönteisille. Kukkivista koristepuista ja -pensaista saat kauniin ryhmän. Kevään kukkijat riippapaju ja riipparaita mahtuvat hyvin pienellekin pihalle. Kuusamapensaat houkuttelevat hyönteisiä kukinnoillaan ja lintuja marjoillaan. Hyönteiset pitävät myös kiiltotuhkapensaista, jasmikkeista ja aitalikusterista. 

4. Lannoita luonnollisesti

Kerää sadevettä kasteluun. Kompostoi kasvijäte ja paranna maaperää kompostimullalla. Suosi multaa, jota ei ole kyllästetty kemiallisilla lannoitteilla. Maaperän hyötymikrobit eivät viihdy keinotekoisesti muokatussa ympäristössä. Kokeile viherkompostoitua multaa, biohiiltä, sienirihmastoa ja luonnonlannoitteita. 

 5. Ei torjunta-aineille

Luontopihan tuholaistorjujia ovat linnut, petohyönteiset kuten leppäpirkot ja puutarhuri itse. Glyfosaatti ja muut kemialliset torjunta-aineet ovat haitallisia pihan kaikille kasveille ja eliöille. Mäntyneste, suola tai astianpesuaine eivät myöskään sovellu torjunta-aineena käytettäviksi.

Kylvä houkutuskasveja kuten kiinankaalia, kehäkukkaa, auringonkukkaa, samettikukkaa ja rypsiä. Anna nokkosen kasvaa. Nämä kasvit häätävät tuholaisia pois ja vetävät hyödyllisiä ötököitä pihaan. Kerää isot tuholaiset käsin ja suihkuttele pienemmät pois puhtaalla, lämpimällä vedellä.  

6. Kierrätä ja pelasta

Pihan kivetyksiin, kukkalaatikoihin ja terassiin sopivat luontoystävälliset materiaalit. Valitse FSC-sertifioitua puutavaraa, niin tuet ympäristöä ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa metsätaloutta. Kierrätä pihakiviä ja -kalusteita, viljelylaatikoita ja ruukkuja.

Ota talteen harvinaisia vanhoja kasveja purkutyömailta tai tuttavilta. Jos pihassasi kasvaa harvinaisia perinnekasveja, ilmoita ne Luonnonvarakeskukselle osoitteeseen www.luke.fi/ilmoitakasvi 

Neuvot antoi puutarhaterapian asiantuntija ja pitkäaikainen luontopihaharrastaja Pirjo Itkonen.

 Teksti: Satu Alavalkama

Kuva: Pirjo Itkonen, neitoperhonen syysleimuissa

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti