veronmaksajat.fi

KOTI

Paljuvahingosta mojova lasku – näin vältät kalliit harmit mökkireissulla

Paljuvahingosta mojova lasku – näin vältät kalliit harmit mökkireissulla
29.12.2022

Tyypillisimmät paljuvahingot aiheutuvat käyttäjän huolimattomuudesta ja käyttövirheistä, joita vakuutus ei korvaa. Itse aiheutettu vahinko saattaa olla kallis, sillä paljuvahingoista koituu tyypillisesti tuhansien, jopa yli 10 000 euron suuruinen omaisuusvahinko.

Paljun huolimaton käyttö voi päättyä isoon laskuun. Paljujen vahinkoilmoituksista korvataan vain alle puolet, koska liki 60 prosentissa vahingonkorvaushakemuksissa paljuvahinko on Pohjola Vakuutuksen mukaan aiheutettu itse omalla välinpitämättömyydellä tai käyttöohjeiden vastaisella toiminnalla.

Talvikaudella paljuvahinkoja tapahtuu eniten joulukuussa, kun taas kesällä vahingot ajoittuvat kesä- ja heinäkuulle.

Pohjola Vakuutuksen mukaan valtaosa kylpytynnyreiden vahinkotapauksista olisi vältettävissä.

”Usein vahinkotapauksissa paljun käyttäjä on ollut kertakaikkisen huolimaton, ja vahinko on siten itse aiheutettu, eikä varsinaisesti ennalta-arvaamaton vahinko”, kertoo Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala tiedotteessa.

Paljuvahinkojen suuruusluokka vaihtelee muutamasta tuhannesta eurosta jopa yli 10 000 euroon. Vuokrahuoneistoissa ja vuokrattavissa paljuissa vastuu omaisuuden vakuuttamisesta on vuokraavalla taholla.

Tällöin tulee kääntyä paljun vuokranneen yrityksen puoleen ja selvittää, ovatko he vakuuttaneet omaisuutensa.

Kärähdykset, vuodot ja jäätymiset koituvat paljujen kohtaloksi

Paljujen tyypillisin käyttövirhe, jota vakuutus ei korvaa, on paljun lämmittäminen tyhjänä tai riittämättömällä vesimäärällä. Tällöin paljun kamiina saattaa palaa puhki. Puulämmitteisen paljun kamiina voi kipinöidä lähiympäristöön, minkä takia paljun lämmitystä tulisi aina valvoa.

”Hyvä nyrkkisääntö on aloittaa aina tarkistamalla, että paljun tulpat ovat kiinni. Se pitää tehdä ennen kuin paljua lähdetään täyttämään vedellä. Paljun kamiinaa ei koskaan tule sytyttää ennen kuin paljussa on riittävä määrä vettä. Käyttöohjeeseen tulee tutustua ennen paljun käyttöä”, Kujala sanoo.

Jäätymisestä johtuvat vahingot ovat tyypillisiä talvikaudella, kun paljun tyhjennys jää kesken tai unohtuu.

Talvella palju tulee kuivata huolellisesti ja varmistaa, ettei paljualtaaseen tai putkistoon jää vettä, joka voi jäätyessään aiheuttaa halkeamia.

Paljut voivat myös kadota. Pohjola Vakuutuksen tiedossa on lukuisia tapauksia, joissa tulvavesi tai myrsky on vienyt paljun pihapiiristä mukanaan. Palju tulisikin sijoittaa tulvaherkällä alueella siten, ettei tulva vahingoita tai vie paljua. Tulvavahinkoja korvataan rajoitetusti.

”Niin oudolta kuin paljun katoaminen kuulostaakin, niin näitä tapahtuu ajoittain. Esimerkiksi tulvaherkällä alueella rannan tuntumaan sijoitettu palju voi lähteä nousevan veden mukana omille teilleen”, Kujala sanoo.

Kylpytynnyri on lukuisten puhelimien viimeinen etappi

Palju on yllättävän usein myös puhelimen viimeinen etappi. Yleisin paljuvahinkojen yhteydessä tavaroihin liittyvä omaisuusvahinko on paljuun tippunut puhelin, joka on mennyt tilanteessa rikki.

”Elektroniset laitteet pitäisi suosiolla jättää pois, kun paljuun kivutaan. Vedenkestävä puhelinkaan ei välttämättä kestä upotusta tai lämpötilavaihteluiden ja kosteuden luomaa ristirasitetta”, Kujala sanoo.

Paljuun tippunut puhelin on kuitenkin perinteisesti vakuutuksen piiriin kuuluva omaisuusvahinko.

Muita korvattavia paljuvahinkoja ovat esimerkiksi kylpytynnyrin yllättävästä vuodosta aiheutunut vesivahinko tai myrskytuulessa kiinteistöä kohti lentänyt paljun kansi, josta on aiheutunut omaisuusvahinkoa. Myrskyn kaatamat puut ja lennättämät tavarat voivat rikkoa paljun.

Pohjola Vakuutukselle on tehty myös vahinkoilmoituksia esimerkiksi lintujen vaurioittamista paljuista.

Minna Petäinen 

Rahat, verot, työ & eläke, koti