veronmaksajat.fi

KOTI

Kysely: Lapsen täysi-ikäistyminen herättää vanhemmissa ylpeyttä – neljännes vanhemmista huolissaan itsenäistymisestä

Kysely: Lapsen täysi-ikäistyminen herättää vanhemmissa ylpeyttä – neljännes vanhemmista huolissaan itsenäistymisestä
30.1.2023

Tänä vuonna yli 58 300 suomalaisnuorta täyttää 18 vuotta. Tuoreen kyselyn mukaan vanhemmista 64 prosenttia kokee ylpeyttä nuoren täysi-ikäistymisestä, mutta neljännes on tilanteesta huolissaan.

Nuoren täysi-ikäistyminen on odotettu ja merkittävä hetki nuorille ja heidän perheilleen. Sen myötä nuorelle siirtyy vastuita ja velvollisuuksia, joita aiemmin on kantanut perheen huoltaja.

Tuore kyselytutkimus selvitti, että reilusti yli puolet huoltajista on ennen kaikkea ylpeitä täysi-ikäistyvistään, mutta samaan aikaan yli puolet heistä kokee tilanteen haikeana.

Jopa neljännes vastaajista kertoo lisäksi olevansa huolestunut muutoksesta. Huoltajat uskovat monien itsenäistymiseen, taloudenpitoon ja elämänhallintaan liittyvien asioiden haastavan nuoria.

Näissä asioissa vanhemmat arvioivat nuoren tarvitsevan tukea

  • sähkösopimuksen tekeminen, 77 %,
  • kotivakuutuksen ottaminen, 76 %,
  • asuntolainan hakeminen, 75 %
  • veroasioiden hoitamisessa, 72 %
  • asumis- tai opiskelutukien hakeminen, 63 %.

Näissä asioissa vanhemmat arvioivat nuoren tarvitsevan vähemmän tukea:

  • passin hakeminen, 41 %,
  • kodin kunnossapito, 43 %.

Huoltajista lähes kaikki uskovat nuorten käyttäytyvän vastuullisesti niin verkossa (90 %), liikenteessä (89 %) kuin alkoholin käytön kanssakin (84 %).

Lähes kaikki huoltajat kertovat keskustelleensa nuorten kanssa täysi-ikäistymiseen liittyvistä asioista. Erittäin paljon keskustelua on käynyt 22 prosenttia vastaajista ja jonkun verran 54 prosenttia vastaajista. Uusia asioita opettelevalle nuorelle huoltaja onkin tärkeä tukija, jonka vuoksi kodin keskusteluyhteyttä kannattaa pitää yllä.

Muutos herättää perheissä myös monenlaisia tunteita. Yhtä arvokasta keskustelu ja sen jatkuminen ovatkin tilanteessa haikeutta kokeville huoltajille, joista neljännes kertoo olevansa huolissaan roolinsa pienenemisestä lapsen elämässä ja viidennes siitä, etteivät he enää tiedä mitä lapsen elämässä tapahtuu.  

Kysely toteutettiin loppuvuodesta 2022 ja siihen vastasi 1 000 vuonna 2023 vuonna 18 vuotta täyttävien nuorten huoltajaa. Kysely on osa Digi- ja väestötietoviraston, Verohallinnon, poliisin, Kelan, Ohjaamoiden ja Traficomin yhteistä kampanjaa, jolla tuetaan aikuistuvia nuoria ja heidän perheitään itsenäisen asioinnin alkuun.  vuonna 2023 vuonna 18 vuotta täyttävien nuorten huoltajille. 

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti