Olen viime aikoina alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota ihmisten vaatteisiin. Ne tuntuvat olevan hyvin erilaisia kuin omani. Niille näyttäisi olevan yhteistä se, että samantyyppisiä asuja käytettiin joskus 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, silloin kun minä olin nuori.
Nyttemmin vanhoista tyyleistä on tullut uudestaan trendikkäitä, mikä onkin muotivirtauksille tyypillistä.
Näin hiljattain kaupungilla esimerkiksi nuoren naisen, joka oli pukeutunut mustiin pyöräilyshortseihin ja valkoiseen T-paitaan. Eikä hän siis käsittääkseni ollut lenkillä.
Asu näytti tyylikkäältä ja kauniilta hänen yllään.
Mutta jos minä hankkisin nyt pyöräilyshortsit – minkä tahansa väriset – ja pukisin ne ylleni kaupunkikävelylle, lopputulos ei välttämättä olisikaan niin mairitteleva. Tämä johtunee siitä, että olen jo ehtinyt siihen ikään, jossa ihan kaikenlaisten shortsien käyttäminen vaatii rohkeutta.
Lapsena toki pidin pyöräilyshortseja lukuisissa eri tilanteissa, leikin barbeilla huvimajassa tai kirmasin ulkona ystävien kanssa. Myöhemmin, lukio- ja opiskeluvuosina, suosin noita shortseja juoksulenkeillä. (Kyseinen vaate tuskin oli tuolloin enää muotia, mutta se ei haitannut, sillä hölkkäilin syrjäisillä poluilla).
Jo jonkin aikaa olen kiinnittänyt nykymuodissa huomiota myös kangashousuihin, joiden lahkeet levenevät alaspäin. Minun nuoruudessani niitä kutsuttiin trumpettihousuiksi, ja minäkin käytin aikoinaan sellaisia. Jossain vaiheessa ne ovat nyttemmin tehneet paluun katukuvaan, ja ne näyttävät ihan kivoilta.
Siis muiden päällä.
Yksi kipupisteeni ovat farkut. Kuljen yhä pillifarkuissa, vaikka nyt ovat käsittääkseni muodissa toisenlaiset housut, sellaiset rennot, jollaisia teinit käyttivät 1990-luvulla, yhdistettyinä permanentteihin ja sivuttain tupeerattuihin otsatukkiin.
Ja varmaan sellaisiin pukeutuivat noihin aikoihin monet muutkin tyypit. Eikös kyseisiä housuja nykyään sanotakin mutsifarkuiksi?
Minä en ole toistaiseksi sellaisia kokeillut, enkä usko, että minun tarvitseekaan. Arvaan jo, etteivät ne minulle sovi, vaikka mutsi olenkin.
Kuten huomaatte, en seuraa trendejä kovinkaan aktiivisesti – olen pikemminkin hiljainen havainnoitsija. Vaateostoksilla käyn melko harvoin. Viime aikoina pukeutumiseen liittyvät asiat ovat kuitenkin nousseet mieleeni yhä useammin. Taannoin huomasin, että myös eräs kollegani aprikoi pillifarkkudilemmaa somessa, joten aihe näyttää mietityttävän muitakin.
Itse olen jopa alkanut pohtia, näytänkö jotenkin vanhahtavalta tai negatiivisella tavalla tätimäiseltä, kun en ole hankkinut itselleni muodinmukaisia housuja.
Toivoisin, että olemuksestani henkivä yleisvaikutelma olisi mieluummin joko omaperäisen taiteellinen tai vaihtoehtoisesti kasuaalin sporttinen – ainakin sellaisina päivinä, joina joudun laittamaan päähäni lippalakin.
Lippistä käytän mielelläni etenkin silloin, kun en ole ehtinyt pesemään hiuksiani.
Muoti-ikoni Coco Chanel on sanonut viisaasti: ”Fashion changes, but style endures.” Chanelin mielestä muoti siis muuttuu, mutta tyyli säilyy. (Tämä englanninkielinen lainaus on bongattavissa muun muassa goodreads.com -sivustolta.)
Muotisuunnittelija Ralph Laurenilta on puolestaan peräisin seuraavanlainen sitaatti, jonka löysin graciousquotes.com-sivustolta:
”Personal style is about taking a risk, trying something unexpected, and having fun with fashion, but always being true to yourself.”
Ralph Lauren siis muistuttaa, että oma persoonallinen tyyli merkitsee riskin ottamista ja kokeilemista, hauskanpitoakin – mutta aina niin, että pysyy uskollisena itselleen.
Mutta miten luoda oma henkilökohtainen tyylinsä?
Tässä kohdassa kannattanee suunnata katse ranskalaisten naisten vaatekaappeihin. Hehän ovat kuuluisia ajattomasta eleganssistaan.
Amerikkalainen kirjailija Debra Ollivier kirjoittaa teoksessaan Entre Nous: A Woman's Guide to Finding Her Inner French Girl (2003) ranskalaisten naisten tyylikkyydestä ja toimintatavoista elämän eri osa-alueilla.
Ollivierin mukaan ranskattaren tyylitajun kulmakiviä ovat yksilöllisyys ja vahva itsetuntemus. Kirjailija toteaa, että ranskalainen nainen ei noudata trendejä vaan halutessaan ”taivuttaa trendiä” omien vahvuuksiensa mukaisesti. Ranskattarelle on tärkeää se, millainen olo hänellä on omissa vaatteissaan, eikä pelkästään se, miltä hän näyttää ne yllään.
Lisäksi ranskalainen leidi panostaa Ollivierin mukaan aina laatuun, ei määrään. Esimerkiksi yhtä täydellistä mustaa mekkoa voi käyttää monenlaisissa tilaisuuksissa, yhdistettynä erilaisiin asusteisiin, koruihin, takkeihin ja kenkiin.
Selvä. Nyt minusta alkaa tuntua siltä, että minun kannattaisi seuraavaksi siivota vaatekaappi.
Ja ehkä voisin myös yrittää muovata trendiä jollakin tavalla. Voisin vaikkapa yhdistää pillifarkkuihin niin mahtavat asusteet, ettei kukaan kiinnitä housuihin huomiota. Kenties paljetit voisivat toimia sopivana harhauttajana.
Sitä paitsi: ennen pitkää pillifarkutkin tulevat todennäköisesti muotiin uudestaan.
Taina Latvala
Kommentoi