veronmaksajat.fi

Kahdeksan tehokasta keinoa sabotoida omaa uraansa

Taina Latvala
Taina Latvala

Kirjan Pitoa

Kirjailija Taina Latvala on 80-luvulla syntyneen sukupolvensa vahva ääni. Hänen esikoisteoksensa Arvostelukappale sai Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2007. Latvalan tuorein teos on nimeltään Torinon enkeli (2021). Seuraa Twitterissä @LatvalaTaina

Jokainen meistä haluaisi menestyä ja kehittyä työssään – todennäköisesti myös sinä. Haluaisit saada kiitosta ja tunnustusta, toteuttaa itseäsi ja unelmiasi. Tuntea, että työlläsi on merkitystä.

Ai niin, ja olisihan ihan kivaa myös tienata hyvin.

Saatat kuitenkin kokea, että urasi polkee paikoillaan kuin mutavelliin jämähtänyt vanha Lada, samalla kun muut kiitävät moottoritietä eteenpäin Porschen nopeudella.

Välillä sinun tekisi mieli syyttää tilanteestasi ulkoisia olosuhteita: hankalaa pomoa, huonoa tuuria, jähmeää firmaa, jossa mikään ei muutu. Mutta kun asiaa katsoo tarkemmin, voit ehkä huomata, että omassakin ajattelutavassasi, toiminnassasi (tai toiminnan puutteessa) saattaa olla jotakin korjattavaa.

Listasin tähän kahdeksan toimintatapaa, jotka voivat häiritä tai hidastaa oman työelämän ja uran kehittymistä.

1. Elät ”sitten kun” -mentaliteetilla

Tämä on hyvin yleinen ajattelumalli. ”Sit ku” -ihmiset yleensä pelkäävät muutosta. Moni tyytyy vanhaan ja tylsään, koska ei uskalla hypätä uuteen.

Toisinaan sitkuttelu johtuu puhtaasta laiskuudesta.

Minä esimerkiksi olen miettinyt jo kymmenisen vuotta, että minun pitäisi luoda itselleni kotisivut. Olen kuitenkin epäillyt omia teknisiä kykyjäni, enkä toisaalta ole jaksanut kunnolla selvittää, kuka kotisivut voisi tehdä puolestani. (Ja millä hinnalla.)

Olen ajatellut, että hoidan asian sitten, kun uusi kirja ilmestyy. Sitten, kun minusta otetaan tuoreet kirjailijakuvat. Sitten, kun minulla on enemmän energiaa.

No, nyt on jo aika monta kirjaa ilmestynyt, enkä vieläkään ole saanut kotisivuja pystyyn.

(Sitä paitsi: ovatko kotisivut jo ihan mennyttä maailmaa? Pitäisikö sittenkin mennä TikTokiin?)

2. Et pidä uraasi kovin tärkeänä

Olet vuosikausia uskotellut itsellesi, ettei työ oikeastaan ole sinulle niin kovin merkityksellistä. On tärkeämpiäkin asioita: rakkaus, perhe, hotjooga, akvarellimaalaus, kutominen. Oboen soittaminen. Samoileminen luonnossa. Retket meren rantaan. Emily in Paris -sarjan kolmannen kauden katsominen.

Totta, nämä ovat tärkeitä asioita. Muista kuitenkin, että useimmat ihmiset – luultavasti sinäkin – viettävät töissä kahdeksan tuntia päivässä. Kahdeksan tuntia!

Mitä se tekee vuodessa? Tai kokonaisen työuran aikana?

Kannattaa siis miettiä, miten ja millaisessa seurassa aiot nuo arvokkaat tunnit viettää.

3. Olet liian vaatimaton

Kenties jo muutaman vuoden ajan olet toivonut palkankorotusta, ylennystä tai toista, haastavampaa työtehtävää, mutta kehityskeskusteluissa et saa suutasi auki. Et vain kehtaa sanoa, mitä haluat, vaan tyydyt armeliaasti vähempään.

Kotona valitat läheisillesi, että työpaikallasi sinulle ei suoda mahdollisuuksia, vaikka sinua parempaa työntekijää saa täikammalla hakea.

Kuulostaako tutulta?

4. Et usko omiin kykyihisi

Sinulla on loistavia ideoita, mutta et oikein luota niihin. Pelkäät torjutuksi tulemista, naurunalaiseksi joutumista, sitä, että joku korkea-arvoinen, hieno ihminen ei edes vastaa sähköpostiisi.

Varmaan arvaat, että nämä ovat myös omia pelkojani.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että ideat ja visiot on tarkoitettu toteutettaviksi, mieluiten pian. Menestyskirjailija Rhonda Byrne siteeraa suositussa Salaisuus-teoksessaan (suom. Kaisa Luntinen) markkinointiasiantuntija Joe Vitalea, joka kannustaa ihmisiä toimintaan:

”Älä epäröi. Älä jahkaile. Kun saat tilaisuuden, kun saat virikkeen, kun saat sisäisen sysäyksen toimia, toimi.”

5. Vertaat itseäsi muihin

Tämä on varma tie henkiseen pahoinvointiin. AINA löytyy joku, joka on sinua parempi. Lahjakkaampi. Menestyvämpi. Näin se vain on.

Itse havahduin tähän raakaan totuuteen 19-vuotiaana yliopisto-opiskelijana. Lapuan lukion luokkahuoneissa olin tottunut siihen, että sain loistaa liitutaululla kympin tyttönä, mutta kun muutin Helsinkiin opiskelemaan germaanista filologiaa, huomasin pian, etten ollutkaan vuosikurssini paras. Aika monet opiskelukaverit puhuivat saksaa sujuvammmin kuin minä, he olivat ehkä viettäneet vuoden vaihto-oppilaina Saksassa tai olivat muuten vain rohkeampia ja taitavampia keskustelijoita.

Oli aika päästää irti ”kympin likan” laahuksesta.

Arvaa, onnistuinko.

6. Pidät uraasi itsestäänselvyytenä

Tähän syyllistyvät monesti ne, jotka ovat jopa liiankin itsevarmoja ja itseensä tyytyväisiä. He paistattelevat vuosia omassa erinomaisuudessaan eivätkä huomaa, että heidänkin pitäisi päivittää taitojaan ja nähdä vaivaa kehittyäkseen.

Jonakin päivänä he äkkiä havahtuvat siihen, että joku nuori, lahjakas, vastavalmistunut kollega ylittää heidät erinomaisuudessa ja kiitää ohi nopeasti kuin luotijuna.

On aika nostaa jalat pöydältä ja opetella käyttämään PowerPointia.

7. Kuuntelet muiden neuvoja etkä omaa sydäntäsi

Kerran minulle soitettiin ja tarjottiin työtä, joka ei herättänyt minussa kovin suurta innostusta. Otin kuitenkin työn vastaan, koska palkka oli ihan hyvä, pesti kuulosti hienolta, ja monet kannustivat minua tarttumaan tilaisuuteen. Sitä paitsi: harvoja kotoa haetaan!

Lopputulos oli, että työskentelin muutamia kuukausia paikassa, joka oli tavallaan ihan kiva mutta ei kuitenkaan tuntunut minun jutultani. Silloin opin, että olisi kannattanut kuunnella omaa intuitiota eikä muiden mielipiteitä.

8. Suhtaudut itseesi liian vakavasti

Olet ehkä kunnianhimoinen perfektionisti mutta mahdollisesti myös totinen suorittaja. Puskiessasi eteenpäin olet unohtanut huumorin ja luovuuden etkä uskalla enää heittäytyä etkä höpsötellä. Pysyttelet mukavuusalueellasi etkä milloinkaan kurkottele kuuta.

Ja samanaikaisesti ne kollegat, jotka tuntuvat suhtautuvan asioihin raivostuttavan rennosti, kukoistavat aivan omissa sfääreissään.

Tunnettu kirjailija Elizabeth Gilbert kannustaa luovuudesta kertovassa kirjassaan Big Magic - Uskalla elää luovasti (suom. Laura Beck) unohtamaan täydellisyyden tavoittelun ja ryhtymään ”ahkeraksi huithapeliksi”.

”Tee sitä mitä mieluiten teet, ja tee se yhtä lailla vakavasti ja kevyesti. Silloin ainakin tiedät yrittäneesi ja toimineesi jalosti, oli tulos millainen tahansa.”

Rhonda Byrne puolestaan muistuttaa The Secret - Voima -nimisessä elämäntaito-oppaassaan (suom. Eija Kämäräinen) siitä, miten suuri merkitys leikillä ja mielikuvituksella on myös aikuisten ihmisten maailmassa:

”Kun leikit, tunnet olosi hyväksi – ja elämääsi ilmaantuu lisää hyviä asioita.”

Tämä neuvo olisi hyvä muistaa myös työpaikoilla.

***

Lopuksi haluan muistuttaa, että mikäli pohdit omaa urakehitystäsi ja toimintaasi näiden kahdeksan kohdan avulla, ei kannata olla itselleen liian ankara.

Me kaikki olemme vain ihmisiä, eikä kukaan meistä ole täydellinen – ei edes se kympin tyttö, joka aina viittasi ja vastasi oikein lukion saksan tunneilla.

Auf Wiedersehen! 

Taina Latvala

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kahdeksan ynnä neljä?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit