Tänä kevättalvena ainakin Linkedin-kuplassani on keskusteltu ennätyspaljon ikäsyrjinnästä. Keskustelu kimposi yrittäjä Reetta Rajalan jakamasta tosielämän kokemuksesta. Rajala kertoi headhunterista, joka oli soittanut ja kysynyt, tuntisiko hän asiakkaalle sopivaa toimitusjohtajaa. Kuulemma Rajala olisi itsekin voinut olla sopiva, mutta 57-vuotiaana hän oli jo ”liian vanha”.
Julkaisu sai nopeasti satojatuhansia näyttökertoja ja tuhansittain reaktioita.
Aiheesta kirjoitettiin tämän jälkeen myös somen ulkopuolella, esimerkiksi Talouselämän vieraskolumnissa, artikkelissa ja haastattelussa. Suomen Yrittäjien juttu summasi:
”Yrittäjä Reetta Rajalan tapaus paljastaa edelleen vallalla olevan ikärasismin.”
SEKSISMI, RASISMI, AGEISMI – ELI IKÄRASISMI?
Pohdin pitkään voinko ja haluanko kirjoittaa tätä blogikirjoitusta. Minähän olen aiemmin tässä blogissa kirjoittanut siitä, että vaikenemisen ilmiö vaikeuttaa yhteiskunnallista keskustelua ja edistystä. Yksi syy vaikenemiseen on pelko siitä, että joku huutaa: väärä käsite, väärin sanottu!
Olen kouluttanut ja kirjoittanut siitä, että virheitä ei pidä pelätä, sillä uuden oppiminen on prosessi, joka vaatii virheitä. Olen keskustellut podcast-studiossa siitä, että yhdenvertaisuusteemat ja antirasismi vaatii uuden oppimista meiltä kaikilta.
Nytkö minä aion kuitenkin kirjoittaa, että ikärasismi on väärin sanottu?
Konsultoin Tilastokeskuksen erikoistutkijaa Marjut Pietiläistä, joka on tutkinut muun muassa ikä- ja sukupuolisyrjintää työssä. Pietiläinen vahvistaa: ikärasismi ei ole tutkimukseen tai lainsäädäntöön perustuva käsite. Oikea suomenkielinen käsite ikään perustuvalle syrjinnälle on ikäsyrjintä. Ikäsyrjinnän lisäksi tutkimuskirjallisuudessa käytetään käsitettä ageismi, jolla tarkoitetaan piilevää syrjintää ja ennakkoluuloisia asenteita.
Pietiläisen rohkaisemana päätin kirjoittaa, koska emmehän voi oppia, jos kukaan ei uskalla korjata. Tarkoituksena ei ole häpäistä ketään ikärasismi-käsitettä käyttänyttä, vaan parantaa tulevia yhteiskunnallisia keskusteluja lisäämällä ymmärrystä syrjinnän eri muodoista.
SYRJINTÄPERUSTEET ON MÄÄRITELTY LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ
Suomen lainsäädännössä määritellään työelämässä kielletyt syrjintäperusteet. Niitä ovat sukupuoli, ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu, seksuaalinen suuntautuminen ja muu henkilöön liittyvä syy.
Rasismi taas on ajatusmalli, jossa ihmisryhmiä määritellään alempiarvoiseksi esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella. Ei siis iän perusteella.
Rasismi on yksi syrjinnän muoto, ikäsyrjintä on toinen. Toki on tilanteita, joissa ihmistä voidaan syrjiä sekä iän että ihonvärin perusteella, mutta tällöinkään kyseessä ei ole ikärasismi vaan moniperusteinen syrjintä.
Viime kesänä käytiin erityisen paljon yhteiskunnallista keskustelua rasismista suomalaisessa yhteiskunnassa. Ehkä tämä selittää ikärasismi-sanan käyttöä: rasismi on ollut valmiiksi huulilla. Mutta on sanapari ollut käytössä puheissa ja tiedotteissa jo ennen kesän rasismikohuakin.
Ikään perustuvasta syrjinnästä on syytäkin puhua, sillä se on tutkitusti hyvin yleistä. Aivan kuten rasismikin.
IKÄ ON YLEISIMPIÄ TYÖSYRJINNÄN PERUSTEITA
Ikäsyrjintää tutkitaan sekä nuoren että vanhan iän näkökulmista. Tavoitteena syrjimätön työelämä -tutkimushankkeessa kartoitimme ikään perustuvan syrjinnän yleisyyttä eri tutkimusaineistoja kooten.
Eurobarometrissa lähes kaksi kolmasosaa suomalaisvastaajista (63 %) arvioi, että työnhakutilanteessa liian nuori tai liian vanha ikä voi asettaa hakijan heikompaan asemaan, kun kahdella hakijalla on yhtäläiset taidot ja pätevyys. Elinkeinoelämän keskusliiton kyselytutkimuksessa lähes joka viides (18 %) kertoi kokeneensa ikäsyrjintää työtä hakiessa. Eniten ikäsyrjintää työnantajan taholta kokivat yli 55-vuotiaat työnhakijat.
Summatakseni: kiitos kaikki, jotka olette keskustelleet ja kirjoittaneet ikäsyrjinnästä ja jakaneet kokemuksianne suomalaisen työelämän räikeästä epäkohdasta. Kuten itsekin olen kolumnistina havainnut, arjen esimerkit pysäyttävät ja koskettavat meitä voimakkaammin kuin pelkkä tutkimusdata. Tämän tutkijan kirjoituksen tarkoituksena ei ole asettua sormea heristävänä yläpuolelle, vaan lisätä eväitämme jatkaa keskustelua täsmällisesti oikeasta asiasta.
Suoran puheen rinnalle tarvitaan tekoja. Esimerkiksi Helsingin kaupungin anonyymin rekrytoinnin kokeilu osoitti, että nimetön työnhaku lisäsi yli 55-vuotiaiden hakijoiden todennäköisyyttä tulla haastatelluksi 5,8 prosenttiyksiköllä ja palkkauksen todennäköisyyttä yli 4,5 prosenttiyksiköllä.
Keinoja löytyy, jos tahtoa on.
Shadia Rask
Kommentoi