Eläkejärjestelmää on ihan pakko uudistaa, edes vähän kerrallaan

Suomalaista eläkejärjestelmää on kritisoitu oikealta ja vasemmalta vuosien varrella. Joskus kritiikki on ollut perusteltua, joskus taas ei. 

Eläkejärjestelmä on hankala olio, koska sen rakenteellinen uudistaminen on vaikeaa. Tällä vuosituhannella on kyllä tehty merkittäviä eläkeuudistuksia, mutta eläkejärjestelmän “syvät rakenteet” ovat (tarkoituksellisesti) pysyneet pitkälti ennallaan ja eniten huomiota saaneet muutokset ovat olleet parametrimuutoksia. Keskeisimmät periaatteet, kuten etuusperustaisuus ja osittainen rahastointi, ovat pysyneet jokseenkin ennallaan. 

Sivuhuomiona todettakoon, että yksi eläkejärjestelmän perusprinsiippi on ollut “ansioiden mukaan”, jolla alun perin viitattiin ansiotyöstä karttuvaan eläkkeeseen. Vuosien saatossa tämä periaate on inflatoitunut, ja nykyään eläkettä karttuu niin opiskelusta, työttömyydestä kuin lastenhoidostakin. Jännä yksityiskohta on, että vanhempainpäivärahasta eläkettä karttuu enemmän kuin vanhempainpäivärahan perusteena olevasta palkasta karttuisi. 

Seuraavassa käytän jonkin verran eläkeslangia. Keräsin loppuun lyhyet selitykset käytetyistä termeistä, mikäli se ei ole ihan tuttua 

Mikä nykyjärjestelmässä rassaa?

Paljon puhutaan eläkejärjestelmän huonosta tuotosta ja korkeasta eläkevakuutusmaksusta. Monet näkevät eläkejärjestelmän pakkosäästämisenä, josta saa huonon reaalituoton sijoitukselleen eli eläkemaksulle.

Eläketurvakeskuksen (ETK) laskelmien mukaan eläkemaksujen reaalinen sisäinen tuotto on alle kaksi prosenttia 1970 jälkeen syntyneille. Ajan mittaan se on pieni tuotto, varsinkin jos vertailukohtana pidetään rahoitusmarkkinoiden jonkinlaista keskimääräistä tuottoa. 

Kritiikkiä esitetään ainakin kahdesta syystä. Ensinnä suomalainen eläkejärjestelmä on pääosin jakojärjestelmä, eli ylivoimaisesti suurin osa palkansaajien eläkemaksusta kanavoidaan suoraan eläkeläisille. Eläkemaksusta rahastoidaan vain noin 15 prosenttia. Tämä on kallista, koska näin rahastoivan järjestelmän korkoa korolle -efektiä ei kyetä hyödyntämään.  

Eläkejärjestelmän perustaminen jakojärjestelmäpohjalle on 1960-luvun näkökulmasta ymmärrettävää. Vuosien saatossa ja pääomamarkkinoiden avautuessa järjestelmää olisi kuitenkin pitänyt kehittää rahastoivaan suuntaan. 

Viimeistään 1990-luvulla olisi pitänyt herätä, kun Suomen vaikea demografinen kehitys oli jo varsin hyvin tiedossa. Näin ei tehty, joten käsissämme on noin 25 prosentin eläkemaksu, matala syntyvyys ja edelleen vanheneva väestö. 

Toinen syy eläkejärjestelmäkritiikille on järjestelmän legitimiteetti eli oikeutus. Ihmisten palkasta viedään 25 prosenttia järjestelmän mustaan aukkoon, ja joskus hamassa tulevaisuudessa pääomaa maksetaan tipoittain takaisin huonolla korolla. Ihmisillä ei ole toimijuutta järjestelmässä, jota pyörittävät työmarkkinajärjestöt. 

Kaiken lisäksi eläkejärjestelmä on vakuutus pitkän iän varalle, eli perintöä ei siitä jälkipolville jää, ja ainut tapa yrittää kasvattaa oman eläkemaksun tuottoa on elää mahdollisimman pitkään. 

Monissa rahastoivan järjestelmän maissa eläkepääomaa pystyy nostamaan ennakollisesti, joko osittain tai kokonaan. Näin pystyy itse paremmin säätelemään omaa kulutustaan yli elinkaaren. 

Jopa Ruotsissa eläkevaroja pystyy vähäisissä määrin sijoittamaan itse. Vaikka vaikutus lopulliseen eläkkeeseen ei kenties ole suuren suuri, se tuo vakuutetuille toimijuutta ja sitä kautta järjestelmälle legitimiteettiä. 

Uudistamisen kestämätön vaikeus

Jos eläkejärjestelmä perustettaisiin nyt, ainakin itse tekisin siitä melko erilaisen nykyiseen verrattuna. Ei ole mitenkään ilmiselvää, että etuusperustainen jakojärjestelmä olisi optimaalinen malli. Päinvastoin maksuperustainen ja lähes kokonaan rahastoiva järjestelmä olisi monesta näkökulmasta katsoen houkuttelevampi. 

Mutta.  

Kuinka nykyjärjestelmästä olisi mahdollista siirtyä uuteen ja uljaaseen järjestelmään, ja ottaa samalla huomioon jo karttuneet eläkkeet? Nykyiset eläkevastuut ovat 700–1 000 miljardia euroa käytetystä diskonttokorosta riippuen. Eläkkeitä on rahastoitu “vain” noin 240 miljardia euroa. 

Suomessa on vahva omaisuudensuoja ja hyvä niin. Se kattaa myös karttuneen eläkkeen. Jokaisen eläkeuudistuksia visioivan tulisi heti alkuun pohtia, kuinka siirtymä vanhasta uuteen tehtäisiin kunnioittaen olemassa olevia eläkevastuita.

Kuka tahansa pystyy kehittämään hienoja eläkejärjestelmiä puhtaalta pöydältä, mutta tuhannen taalan kysymys on, kuinka vanha järjestelmä sulautetaan uuteen kustannustehokkaasti. 

Jos esimerkiksi siirryttäisiin täysin rahastoivaan ja maksuperustaiseen järjestelmään, tarkoittaisi se, että palkansaajien pitäisi alkuvaiheessa, eli käytännössä kymmenien vuosien ajan, kartuttaa sekä omat maksuperäiset eläkkeensä että kattaa vanhat jo kartutetut eläkkeet, mikä puolestaan johtaisi merkittävästi aiempaa korkeampaan eläkemaksuun. Harva eläkeuudistusta ehdottava haluaisi tätä. Päinvastoin usein motivaatio eläkeuudistukselle tulee nimenomaan halusta laskea eläkemaksua. 

Esimerkiksi yrittäjien eläkejärjestelmä YEL on puhdas jakojärjestelmä, joka kohtaa ajoittain kovaa kritiikkiä yrittäjiltä. On ehdotettu, että siitä tehtäisiin täysin rahastoiva järjestelmä – sinänsä kannatettava hanke. Mutta kuinka noin 50 vuoden siirtymäaika rahoitettaisiin menemättä kauheasti valtion lompakolle? 

Yleensä tästä keskeisimmästä uudistuksen kompastuskivestä ei juuri puhuta, vaikka ilman siirtymäajan rahoituksen ratkaisua on turha visioida kauheasti pidemmälle. 

Lopuksi 

Vaikka eläkejärjestelmän perinpohjainen uudistaminen on vaikeaa, on pienempiä uudistuksia vallan hyvin mahdollista lanseerata – näin on toki tehty ennenkin ja tullaan tekemään tulevaisuudessakin. 

Itse haluaisin nähdä kaksi tässä kirjoituksessa sivuttuja uudistusta.

Ensinnäkin vakuutettujen parempi mahdollisuus vaikuttaa omien eläkemaksujen tuottoon olisi kohtalaisella vaivalla toteutettavissa. Sen sijaan että eläkemaksun rahastoitu osa kanavoituisi eläkerahastoille, voisi se yhtä hyvin kanavoitua portaaliin, jossa vakuutettu itse voisi vaikuttaa (tietyin reunaehdoin) sijoituksen kohdistamiseen (ks. Ruotsin malli).

Näin ihmisten toimijuus järjestelmässä lisääntyisi – eläkemaksujen keskimääräisestä tuotosta en menisi takuuseen. Helposti olisi myös toteutettavissa default-vaihtoehto, jos henkilö ei haluaisi sijoituspäätöstä tehdä.

Toiseksi järjestelmän rahastointiastetta olisi syytä yrittää nostaa. Tämä liittyy sekä laitosten ottamaan riskiin että eläkemaksun rakenteeseen. Käytännössä tämä johtaisi eläkemaksutason lievään nousuun, jotta rahastoja voitaisiin kerryttää entistä enemmän varoja. Maksutason nousua voisi pehmentää esimerkiksi karsimalla palkattomista ajoista karttuvaa eläkettä. 

Tässä kirjoituksessa käsitellyt asiat saattavat olla hyvinkin ajankohtaisia. Hallitusohjelman mukaan:

“Hallitus valmistelee työeläkepolitiikkaa koskevat asiat keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa kolmikantaisesti. Hallitus pyytää järjestöjä neuvottelemaan yhdessä hallituksen kanssa ja esittämään tarpeelliset toimet edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Hallitus sitoutuu tekemään tarvittavat päätökset tavoitteen saavuttamiseksi, mikäli järjestöt eivät yhdessä hallituksen kanssa löydä yhteisymmärrystä muutoksista tammikuuhun 2025 mennessä.” 

Jäämme odottamaan mitä kolmikantainen työryhmä, tai perälautana istuva hallitus ehdottaa eläkejärjestelmän kehittämiseksi.

Mauri Kotamäki 

Sanastoa

Etuusperustaisuus (defined benefit, DB): Eläkejärjestelmä lupaa vakuutetulle tietyn eläkkeen määrän. Eläke ei jousta, vaikka järjestelmän talous ajautuisi epätasapainoon, vaan lähtökohtaisesti korotetaan eläkemaksuja.

Maksuperustaisuus (defined contribution, DC): Järjestelmä, jossa vakuutettu maksaa tietyn määrän eläkemaksuja ja niiden perusteella määräytyy eläkkeen suuruus. Eläkkeen taso ei siis ole ennalta määrätty kuten etuusperusteisessa järjestelmässä, vaan se riippuu maksettujen eläkemaksujen tuotosta. 

Jakojärjestelmä (pay-as-you-go scheme, PAYG): Eläkemaksut ohjataan suoraan vakuutetuilta eläkkeiden maksuun. Järjestelmän suurin riski liittyy ikärakenteen muutoksiin ja eläkemaksun taso sopeutuu eläkemenojen muutoksiin. 

Rahastoiva järjestelmä (funded scheme): Eläkkeen taso määräytyy rahastojen tuoton perusteella. Järjestelmän suurin riski liittyy rahastojen markkinariskiin. Eläkemaksu pysyy lähtökohtaisesti vakiona, mutta eläkkeen määrä sopeutuu rahastojen tuoton mukaan. 

Diskonttokorko: Korkotaso, jolla diskontataan tulevaisuuden rahavirrat nykyhetkeen. Tulevaisuuden euro on vähemmän arvokas kuin nykyeuro rahan vaihtoehtoiskustannuksen takia.