veronmaksajat.fi

On turha piiloutua tyhjän työhyvinvointi­puheen taakse

Liisa Hanén
Liisa Hanén

Liisa Hanén on intohimoinen yksin- ja mikroyrittäjien sekä muutoksessa olevan työelämän puolestapuhuja. Hän on vauhdilla kasvavan Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n puheenjohtaja. Seuraa Twitterissä @liisahanen.

Mitä heikommin ihmiset työelämässä jaksavat, mitä surkeampia tilastoja saamme mielenterveydestä ja työssä jaksamisesta, sitä enemmän meille tarjoillaan työhyvinvointijargonia.

Media, somekanavat, podcastit ja loppumattomat työelämän kehittämisohjelmat hokevat meille liturgiaa, jota on lähes mahdotonta ymmärtää. Vaaditaan ”empaattisen johtajan kohtaavia ja vuorovaikutteisia läsnäolotaitoja” sekä ”sisäisten voimavarojen kokonaisvaltaista aktivointia” ja ”työyhteisön psyykkisen ymmärryksen kognitiivista ja orgaanista kehittämistä”.     

Työterveyshuolto ei riitä enää, vaan jokaisella työyhteisöllä pitää olla vuorovaikutteinen voimaantuminen strategian keskiössä ja sisäisen, ulkoisen, psykososiaalisen ja eettisen työkykykuormituksen erilaiset mittaristot. Työpaikalta täytyy löytyä pehmeiden arvojen työkalupakeilla aseistettu työhyvinvointikoordinaattori.

Kyllä työyhteisöissä ja työpaikoilla koitetaan vilpittömästi panostaa työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Mutta muumilaastari nyt valitettavasti on vain muumilaastari, vaikka se olisi kiva, nätin värinen ja tuoksuisi mansikalta: haava on silti haava.

Olemme tilanteessa, jossa käytämme yhteiskunnassa ja yrityksissä satoja miljoonia euroja vuosittain muumilaastariin, mutta olemme silti huonoja hoitamaan haavaa tai edes puhumaan siitä.

Vuosia sitten olin eräässä tiimipäivässä. Työyhteisömme oli uupunut, ja meille oli luvattu kokonainen päivä rakentavaa yhdessäoloa tiimin kanssa, jonka piti auttaa motivaatioon.

Huojuimme käsi kädessä kuvaannollisella sumuisen epävarmuuden sillalla, lauloimme epävireisesti ja keksimme sen jälkeen hassuja adjektiiveja kollegoistamme. En kokenut voimaantuvani tai motivoituvani. Halusin työltäni ennustettavuutta ja lisää vastuuta, en päiväkotileikkejä. Myöhemmin jätin työni ja ryhdyin yrittäjäksi.

Työterveyslaitoksen juuri julkaistu raportti Työn Suomi (TTL, maaliskuu 2024) kertoo, että yrittäjät kokevat työnsä palkansaajia keskimäärin merkityksellisempänä. Raportista selviää myös, että harva yrittäjä voi saada tukea esihenkilöltä tai vastaavalta taholta tai kollegoilta, mutta työn tekemisen itsenäisyys palkitsee. Tämä on loogista, kun otamme huomioon, että suurin osa yrittäjistä Suomessa on yksinyrittäjiä. Ilman perinteistä työyhteisön tukeakin yrittäjyys koetaan useimmiten mielekkääksi ja yrittäjät luovat omia tukiyhteisöjään.

Tiedustellessani palkkatyöt jättävältä henkilöltä motivaatiota yrittäjäksi ryhtymiseen, vastaus on hyvin harvoin raha. Useimmiten päinvastoin. Moni jättää varman palkkatyön ja vaihtaa sen euroilla ja sosiaaliturvalla mitattuna heikompaan yrittäjän asemaan. Mutta oman potentiaalin toteuttaminen ja työn tekemisen itsenäisyys on tärkeämpää.

Jokainen haluaa työltään mielekkyyttä jaksaakseen kuormitusta. Raha voi olla riittävä motivaattori, mutta useimmiten tarvitsemme tunnetta siitä, että työllä on näkyvää merkitystä ympäröivään yhteiskuntaan, voimme itse vaikuttaa siihen ja että joku arvostaa työtämme. Toisille palkankorotus ja kohtuulliset edut riittävät merkiksi arvostuksesta, mutta useimmille eivät. Etenkään nuoremmille.

Nuorille ja nuorille aikuisille on entistä vaikeampi vakuuttaa tavallisen työn merkityksellisyyttä, kun sosiaalisesta mediasta saa arvostusta ja näkyvyyttä omassa tärkeässä viiteryhmässä paljon nopeammin ja helpommin. Työn täytyisi tuottaa samanlaisia mielihyvän ja onnistumisen tunteita joka päivä, vaikka se on lähes mahdotonta, etenkin tavallista perustyötä näkyvästi aliarvostavassa palveluyhteiskunnassa tai monimutkaisessa tietotyössä.

Empatiakursseilla kuorrutetut esihenkilöt ja työyhteisön psykososiaalisten suhteiden toimivuusmittarit ovat vain muumilaastareita, jos oma työ ei palkitse, kuormittaa liikaa, sairastuttaa tai työn arvot ovat ristiriidassa omien arvojen kanssa.

Kun jokin asia on vaikea, me ihmiset usein yritämme etäännyttää sen. Työhyvinvointia ei voi kuitenkaan ulkoistaa. Jargonilla on paikkansa, jos se tekee näkyväksi jonkin ongelman, ei muuten. Suollamme pinnallisia työhyvinvoinnin strategiamuistioita ja ohjekirjasia, joita ei lue juuri kukaan, sen sijaan, että etsisimme ensisijaisesti käytännön ratkaisuja työpaikoilla.

Taikasauvaa ei ole. Työhyvinvointia täytyy toteuttaa arjessa. Tarvitsemme yksinkertaisesti enemmän rehellistä puhetta työpaikoilla työhyvinvoinnista, uupumisesta ja mikä ketäkin motivoi. Tarvitsemme enemmän päivittäistä kiitosta tehdystä työstä. Luottamusta siihen, että ihmiset ihan itse tietävät, mikä heille toimii ja mikä ei. Vastuun ottamista ja jakamista.

Ei työn tarvitse olla aina kivaa, mutta merkitys sillä täytyy olla.   

Liisa Hanén

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan neljä ynnä kolme?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit