veronmaksajat.fi

Meidän on päivitettävä kapea näkemyksemme työmarkkinoista nykypäivään

Liisa Hanén
Liisa Hanén

Liisa Hanén on intohimoinen yksin- ja mikroyrittäjien sekä muutoksessa olevan työelämän puolestapuhuja. Hän on vauhdilla kasvavan Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n puheenjohtaja. Seuraa Twitterissä @liisahanen.

Elämme työelämän ja työmarkkinoiden rinnakkaistodellisuudessa, eikä enää voi puhua marginaali-ilmiöstä. Nykypäivän työmarkkinat eivät ole vain työnantajien ja työntekijöiden perinteiset markkinat, vaan enemmän kuin galaksien välinen kauppatori, jossa jopa ilman yhteistä kieltä työpanoksia ostetaan ja myydään jatkuvasti vaihtelevin ehdoin.

Suomalainen työmarkkinajärjestelmä on perinteisesti tarkoittanut, että työntekijöiden ammattiliitot ja työnantajien omat liitot ja järjestöt sopivat niin sanotut työelämän pelisäännöt, eli työehdot ja myös pitkälti työlainsäädännön, yhdessä.

Tämä on ollut merkittävää ja tarpeellista, perustunut ajatukseen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta sekä siihen, että yhteiskuntaa on toimivinta ja tasapainoisinta kehittää yhdessä työnantajien ja työntekijöiden kanssa.

Mutta entä kun nykypäivän suomalaisen työmarkkinajärjestelmän ulkopuolella on lähemmäs 200 000 erilaista elinkeinonharjoittajaa, ammatinharjoittajaa, yksinyrittäjää, alustatalouden yrittäjää ja freelanceria? Jos kaikki erilaiset yrittäjyyden muodot kevytyrittäjistä pieniin mikroyrittäjiin lasketaan mukaan, nousee määrä reippaasti yli 250 000 henkilön.

Työntekemisen tavat sekä myös yrittäjyyden eri muodot ovat muuttuneet valtavasti sitten ensimmäisen maailmansodan ja Versailles’n rauhansopimuksen ajoista, jonne useimmat sijoittavat työmarkkinajärjestelmän ja kolmikantamallin synnyn, kun Kansainvälinen työjärjestö ILO perustettiin.

Viimeistään ILOn roolin vahvistuminen YK:ssa 1946 sinetöi neuvottelukulttuurin ja samalla myös ajatusmallin siitä, että työmarkkinoiden tasapaino vaatii aina kaksi erimielistä, ja mielellään yhtä vahvaa, osapuolta.  

Ei ole kovin paljon liioiteltua sanoa, että ajatusmallimme työntekemisestä ja työnantajuudesta ovat jääneet noihin aikoihin. Vaikka puhumme modernisti hybridityöstä, etätyöstä, alihankinta- tai nollatuntisopimuksista, ei tarvitse kuin katsoa hallitusohjelmaa ja valtiovarainministeriön viimeisimpiä tiedotteita, niin huomaa, että perinteinen ideaali suurista työnantajayrityksistä ja kokopäiväisistä palkkatyöntekijöistä elää edelleen aivan yhtä vahvana, kuin vuosikymmeniä aiemminkin.

Kun talouskasvua toivoessa tavoitellaan epätoivoisesti lisää isoja työnantajayrityksiä sekä niihin kokopäiväistä palkkatyötä tekeviä työntekijöitä, ovat uudet globaalin työelämän muodot vain hukattujen mahdollisuuksien matolaatikko, jonka kantta kukaan ei uskalla nostaa, vaikka kaikki tietävät, että jonkun olisi pakko.

On helpompaa riidellä vanhojen vastakkainasetteluiden hengessä ja koittaa vahvistaa omia asemia tutulla työmarkkinapuheella, vaikka kasvava itsensätyöllistäjien tai epätyypillisistä työsuhteista toiseen liikkuva tuhansien ihmisten joukko jää näiden keskustelujen ulkopuolelle ja elää toisessa galaksissa.

Yrittäjyyden ja palkkatyön rajamailla, tai molempia yhdistäen, kulkee joka päivä entistä suurempi määrä ihmisiä, joita eivät perinteiset työehtomallit, työlainsäädännön määritelmät tai sosiaaliturvan tulkinnat koske, rajoita tai suojele.

Riippuu sekä näkökulmasta että siitä, missä kohtaa uusi ja vanha törmäävät, onko kokemus antoisa ja toimiva vaiko täysin epäoikeudenmukainen. Yritysjohdon konsultointia palkkatyön ohessa myyvä viestintäjohtaja, tai reppureissaava alustatyön diginomadi eivät ehkä ole huolissaan sosiaaliturvastaan, mutta ilman vapaapäiviä, ylityökorvauksia ja työterveyshuoltoa julkiselta ulkoistettu sote-alan ammatinharjoittaja kokee varmasti toisin.

Tämän porukan identiteettiä ei ole juuri tutkittu tai yritetty edes hahmottaa, koska kyseessä ei ole yhtenäinen joukko, joka menee joko yrittäjämuottiin tai palkansaajamalliin. Laatikosta kurkistaa niin metatyötä tekeviä kesätyöntekijöitä, ohjelmistokehityksen asiantuntijoita, perhepäivähoitajia, kääntäjiä, projektinhallinnan ammattilaisia, ruokalähettejä, somevaikuttajia, verkkokauppiaita, kuvataiteilijoita kuin sähköasentajia, osuuskunnista osakeyhtiöihin, laskutuspalveluista alihankintasopimuksiin.

Heitä ei puhutella sen enempää ajankohtaisohjelmissa, puolueohjelmissa kuin radio-ohjelmissa. Se on kuitenkin varmaa, etteivät he koe omakseen mustavalkoista vastakkainasetteluiden työmarkkinapuhetta, vaan kokevat sen auttamatta vanhanaikaiseksi.

Historia on aina osoittanut, että muutosta ei voi estää. Meidän on välttämätöntä hyväksyä muuttuneet työmarkkinat ja päivitettävä kapea näkemyksemme niistä nykypäivään. Kahtiajako työntekijöihin ja yrittäjiin ei toimi enää, ja kolmikannankin ulkopuolelle jää jo satojatuhansia ihmisiä.

On nostettava matolaatikon kansi ja puhuttava rohkeasti niin työlainsäädännön, työehtosopimuskäytäntöjen, sosiaaliturvan kuin jopa kilpailuoikeuden tarpeellisista muutoksista.

Liisa Hanén

Kommentit (1)
 
  • Jukka 9.2.2024 15.05
     
    Pannanpa pieni provokaatio, asiasta tai sen vierestä:

    Miksi yrittäjä, varsinkin mikroyrittäjä, palkkaa (jos tätä olisi poliittisesti luvallista kysellä ja tilastoida) mieluummin miehen kuin naisen?
    Syyt tai ainekin perustelut ovat toki pitkälti tabuja, mutta yritetään avata niistä se, josta sai puhua ainakin vielä 90-luvulla.
    Puhutaan lapsista, ei muusta.

    Naiset ovat raskaana, synnyttävät lapsia ja vieläpä hoitavat heitä. Siihen heillä on biologinen pakkokin ja jos sitä sanaa ei saa sanoa(sukupuoli ei kuulema ole biologiaa vaan tahtotila), sanotaan sitten, että asia on otettu huomioon ja ainakin Suomessa kompensoitu hyvin anteliailla sosiaalieduilla. Hyvä niin - vaikka toki ne edutkin aika pitkälti maksaa juuri se mikrotyönantaja eli suomeksi yhdenmiehen(kategoria, ei sukupuoli) tai perheyritys.

    Tästä voisi jo päätellä, että yhteiskunta kyllä arvostaa naisen panosta, mutta ei maksa siitä paljon mitään vaan vaatii yrittäjää maksamaan. Enin osa yrittäjistä on miehiä (poliittisesti "Kok" ja "Perus") ja enin osa julkistyöpaikkojen haltijoista - samoin kuin SDP:n ja vihervasemmiston äänestäjistä - on naisia. Tämä on tietenkin pelkkä tilastototuus tai sitten tarkoituksellinen poliittisen tahdon ilmaus jota ilmaisemassa oli mm tämän hallituksen edeltäjä, keulanaisena nykyinen kansainvälinen seurapiirijulkkis ja monimiljonääri.

    Tästä "biologisesta dysforiasta" joka tapauksessa seuraa, että nainen, siis synnyttämiseen kykenevä tahtotilan gestationaalinen manifestaatio, on varsin kauan pois työelämästä ja siten jää paitsi niin työkokemusta kuin työn kartuttamaa eläkettäkin(tosin tätäkin kompensoidaan ja hyvä niin). Hakaniemen äijäkööri ei halua kuulla puhuttavankaan siitä, että naisen alempi työkokemus ja töissä poissaolot sekä niiden seurauksena alempi palkkataso pitäisi jotenkin kompensoida miesvaltaisten alojen kuten metallin, metsän ja kuljetuksen "solidaarisella" vastaantulolla eli suomeksi miesten palkkojen kategorisella alentamisella naisten tasolle.

    Ilmoita asiaton viesti

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kuusi ynnä yhdeksän?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit