veronmaksajat.fi

Veropäivän woltti – mitä jättikaupasta jää Suomeen?

Kati Malinen

PYKÄLÄSTÄ MITTAA

Kati Malinen on Veronmaksajain Keskusliiton lakiasiainjohtaja. Seuraa Twitterissä @malinen_kati

Vuoden 2020 vero- ja tulotietojen riepottelu jäi tänä vuonna sivuosaan, kun yhdysvaltalainen DoorDash julkisti 9. marraskuuta ostavansa ruokalähettiyritys Woltin huikealla 7 miljardin euron hinnalla. Woltista kerrottiin, että kaupasta kertyisi veroja Suomeen arviolta 600 miljoonan euron edestä. Verkon keskustelupalstat täyttyivät spekuloinneista, mihin arvio perustuu ja milloin verotulot kertyvät.

Woltilla oli yrityskaupassa apuna seitsemän verokonsultin joukkue, joten veroseuraamukset järjestelyn eri osapuolille on varmasti tutkittu huolella. Me muut voimme vain arvailla, millaisia kiemuroita asiaan mahdollisesti liittyy. Pöyhitäänpä niistä muutamia.

***

Moni pohti, tarvitseeko kaupasta maksaa veroja Suomeen  –  toteutetaanhan se tiedotteen mukaan osakevaihtona. Oikeilla jäljillä. Jos ostajayhtiöllä on kotipaikka Suomessa tai EU/ETA-valtiossa, voi osakevaihdon toteuttaa ilman välittömiä veroja. Veroja maksettaisiin vasta, kun vaihdossa saadut osakkeet myydään. Koska Woltin osakkeet kuitenkin hankkii yhdysvaltalainen yhtiö, ei osakevaihtoon liittyvä verottomuus näyttäisi olevan mahdollinen.

Ilmassa lenteli ristiriitaisia oletuksia myös siitä, milloin luvatut verotuotot Suomeen kertyvät eli minkä vuoden verotuksessa kaupat realisoituvat voitoksi. Osakkeiden myyntivoitto verotetaan lähtökohtaisesti sen vuoden tulona, jolloin sitova lopullinen kauppakirja tehdään. Kauppahinnan maksuajankohdalla tai vaikka omistusoikeuden siirtymisellä ei yleensä ole merkitystä.

Tyypillisesti isommat yrityskaupat toteutetaan kuitenkin monivaiheisena prosessina. Osakekaupan lopullisen hyväksymisen ehtona voi myös olla esimerkiksi jonkin viranomaisen tai myyjäyhtiön yhtiökokouksen hyväksyntä kaupalle. Näissä tilanteissa ei aina ole selvää, milloin syntyy sitova sopimus. Woltin julkisuuteen kertomien tietojen perusteella näyttää siltä, etteivät kaikki verot realisoidu ainakaan vuonna 2021.

***

Kysymyksiä herätti myös se, mikä on osakkeiden myyntihinta verotuksessa, kun osakkeista ei saada vastineeksi rahaa. Jos myytävät osakkeet luovutetaan toisen yhtiön pörssinoteeraattuja osakkeita vastaan, katsotaan luovutushinnaksi lähtökohtaisesti näiden vastikeosakkeiden pörssinoteerauksen mukainen arvo sitovan sopimuksen syntymishetkellä. Myyntivoitot lasketaan lähtökohtaisesti tämän arvon mukaan. Myyntivoitto on yksityishenkilölle pääomatuloa.

Woltin osakepotin kokonaismyyntihinta on 7 miljardia euroa, mutta Suomeen kertyy veroja vain suomalaisten myyjien voitoista. Ne Woltin omistajat, jotka asuvat muualla ja ovat rajoitetusti verovelvollisia, eivät joudu maksamaan myyntivoitoistaan veroja Suomeen.

***

Koko ilmoitettu 600 miljoonan verotuotto ei kerry myyntivoitoista. Osakkeiden kauppaan ja vaihtoon liittyy Suomessa myös varainsiirtoverotus. Varainsiirtovero pitää tällaisissa kansainvälisissä osakekaupoissa maksaa, jos myyjä on Suomessa yleisesti verovelvollinen. Jos sekä ostaja että myyjä ovat rajoitetusti verovelvollisia, ei varainsiirtoveroa makseta.

Ulkomaisten omistajien keskinäisistä Wolt-kaupoista ei siis lähtökohtaisesti kerry Suomeen tuottoja varainsiirtoverona. Kuvioon liittyy myös optiojärjestely, jonka Wolt kertoo kerryttävän ison osan luvatusta veropotista ansiotuloverona useamman vuoden kuluessa.

Parin seuraavan vuoden verotietojen yhteydessä saanemme tarkemman käsityksen, kuinka suuren siivun Suomi nappaa ja milloin sitä pääsee syömään. Kunpa näitä kakkuja jaettaisiin Suomessa useammin!

Kati Malinen

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan yhdeksän ynnä yhdeksän?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit