Suomi on maailman onnellisin maa, mutta onnemme rakentuu kestämättömälle perustalle. Hyvinvointivaltiomme lepää alati kasvavan velkavuoren päällä. Suomen julkinen talous ei ole kestävällä pohjalla.
Erityisen huolestuttavaa on se, että viime vuosina ovat yleistyneet ideologiset asenteet, jotka vähättelevät tai kokonaan kiistävät ongelman. Ajatellaan, että voisimme elää vippilainojen huumassa ikuisesti ilman, että velka olisi mistään pois.
Edellisen kerran valtion tulot kattoivat menot vuonna 2008 eli 14 vuotta sitten. Sen jälkeen jokainen budjetti on päätetty jättää alijäämäiseksi.
Jatkuvaa velkaantumista ei voi oikeuttaa suhdannepolitiikalla. Talouden suhdannevaihteluita tasaavan keynesiläisen talouspolitiikan periaatteena on, että laskusuhdanteessa elvytetään ja noususuhdanteessa säästetään seuraava kriisiä varten. Suomessa velkaa on otettu satoi tai paistoi.
Jotta elvytysase ehdittäisiin ladata aina kriisien välissä, Suomen pitäisi kuroa umpeen kestävyysvaje. Valtiovarainministeriön tuoreen arvion mukaan julkisen sektorin kestävyysvaje on jo 9 miljardia euroa. Tuon verran siis menoja pitäisi leikata tai veroja kiristää, jotta velka ei kasvaisi pitkällä aikavälillä holtittomasti.
Velkaongelman vähättelijät ovat yrittäneet maalailla kuvaa, jossa velkaantumiselle ei ole vaihtoehtoja. Mukamas hyvinvoinnin ylläpito, ilmastonmuutoksen torjunta, energiakriisi ja populismin uhka vaatii velkaantumista.
Riittää kun katsoo muita pohjoismaisia hyvinvointivaltiota, jotka ovat kohdanneet samat kriisit kuin Suomi. Eivät muut Pohjoismaat ole velkaantuneet samalla tavalla. Ennen vuotta 2008 Suomikin hoiti valtionvelkaansa muiden Pohjoismaiden tavoin vastuullisesti. Velkapolitiikalle on vaihtoehtoja.
Tänä vuonna velkaantumisen kokonaiskuvaa on myös yritetty hämärtää hehkuttamalla kuluvan vuoden poikkeuksellista kehitystä. Velkasuhde laskee tilapäisesti, koska hintojen nousu on yllättänyt budjetin laatijat sekä paisuttanut euromääräistä bruttokansantuotetta ja verokertymää. Ensi vuonna velkaantuminen taas jatkuu.
Suomi saa yhä velkaa hyvillä ehdoilla, sillä markkinat luottavat siihen, että ennen pitkää suomalaiset tulevat tekemään tarvittavat sopeutukset valtion budjettiin. Luotottajia ei kiinnosta, kuinka pahasti leikkaukset tulevat iskemään hyvinvointiimme, kunhan maksamme velat takaisin. Pakon edessä me ne maksammekin, koska vaihtoehto olisi vielä surkeampi.
Velkakriisiin ajautunut maa joutuu joko luovuttamaan rahoittajilleen vallan sanella maan talouspolitiikkaa tai sitten rysäyttää menot tulojen tasalle ja elää suu säkkiä myöten. Asiantuntijat eivät varoita vaarasta turhaan.
Valtion 10-vuotisten velkakirjojen korko on noussut vuoden aikana nollasta 2,7 prosenttiin ja saattaa nousta yhä. Ensi vuodelle valtio on budjetoimassa korkokuluihin jo 1,3 miljardia euroa. Luku moninkertaistuu, kun vanhoja lainoja kuitataan uudella korkeakorkoisemmalla velalla.
Syyllisten etsiminen on helppoa ja hyödytöntä. Kaikki puolueet pienimpiä lukuun ottamatta ovat olleet hallitusvastuussa sen jälkeen, kun Suomen velkapolitiikka erkaantui muiden Pohjoismaiden polulta. Vasemmisto on tarinoinut lisämenoista tulevaisuusinvestointeja, jotka maksavat itsensä takaisin, ja oikeisto veronalennuksista piristysruiskeita, joka vauhdittavat taloutta niin, että verokertymä kasvaa. Ja velkaa on tullut aina vain lisää.
Jonkin aikaa vielä voimme ylläpitää korkeaa elintasoa velkarahalla ja esittää muille maille, kuinka hyvin meillä menee, mutta ennen pitkää kulissi kaatuu ja tulee velanmaksun aika.
Juha Itkonen
Velan ovat kuitenkin aiheuttaneet nimenomaan Kokoomuksen toimet, kun yhteiskunnan yläpuolella kelluvat eivät maksa veroja; eivät osallistu talkoisiin kuten ennenkään, ja tämä korostui Sipilän kokoomushallituksen aikana, jonka valtaan noustessa Jyri Häkämiehen suupielet venyivät takaraivolle asti ja Sipilän talkoopuheet eivät todellakaan koskeneet eikä edes kiinnostaneet tätä loisväkeä pientä virnuilua lukuunottamatta.
Kolumni on tyypillistä yrittäjän horinaa, jossa vedetään mutkia suoraksi - varmaankin Itkonenkin luulee kansantalouden olevan samanlainen kuin yritys- ja kotitalous, kuten kokenut Kokoomuksen kansanedustaja YLEn aamussa typerehtiessään velkakeskustelun pääteeksi "Kyllähän kotitaloudetkin maksavat velkansa!"
Yrittäjien kyvyistä valtionhoidon suhteen nähtiin Sipilän tyriessä loistava esimerkki, vaikka Sipilä itse ei mikään yrittäjä olekaan, sillä lahjaksi saadut miljoonat helpottivat rikastumista alkutaipaleella niin paljon, että on yrittäjien pilkkaamista kutsua Sipilää yrittäjäksi. Esimerkin tietävät kuitenkin kaikki: Anne Berner, jonka typeryydellä ei näytä olevan mitään rajaa, ja sen huomasivat monet yrittäjät oman alansa markkinoiden lamaantuessa yksittäisen Bernerin oksentaman sammakon takia.
Onneksi osa yrittäjistä on ymmärtänyt, ettei yrittäjyys tarkoita kaikkitietävyyttä ja varsinkaan kaiken osaamista, ja vaatimukset ministerien valinnasta yrittäjien piiristä ovat hiukan vaimentuneet; kovan kautta se järki uppoaa myös tähän jääräpäisimpään väestönosaan, joka yleensä äänestää yrittäjäpuolueeksi itseään mainostavaa Kokoomusta, vaikka käytännössä puolue on luonut pienyrittäjien ahdingon verorasituksen kasvaessa työtä tekevillä, koska toisten työllä rikastuneet eivät veroja maksa. Jotkut tolloimmat sotkevat tähän keskusteluun suurten palkkojen verotuksen - sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, mutta harhautuskeinona toimii hyvin.
Kommentoi