Eräänä keväänä valtiovarainministeriön yllätti ongelma, joka näyttäytyi positiivisena.
Osoittautui, että valtion budjettiin kertyisi miljardeittain enemmän veromarkkoja kuin aiemmin oli arvioitu. Ministeriössä jouduttiin pohtimaan, jäikö aiempi ennuste sen verran kauas lankusta, että asia tulisi saattaa eduskunnan tietoon.
Ministeriössä katsottiin, että jäi. Asiasta tiedotettiin, eikä kestänyt aikaakaan, kun uusien menokohteiden listalle alkoi kertyä mittaa.
Seuraavien viikkojen aikana kuitenkin selvisi, etteivät verotulot lopulta tulekaan nousemaan niin paljon kuin tuorein ennuste antoi ymmärtää. ”Menojuna” oli kuitenkin jo nytkähtänyt asemaltaan.
Liikennepolttoaineiden verot kiristyivät elokuun alussa. Korotus kohentaa valtion polttoaineista saatavia verotuloja reilut 250 miljoonaa euroa per vuosi.
Hallitusohjelman mukaan veronkorotus oli määrä tehdä ”kuluttajahintojen ennustetun nousun mukaisesti”.
Edellisen kerran liikennepolttoaineiden verot nousivat vuoden 2017 alussa ja sitä ennen vastaavasti vuonna 2015.
Liikennepolttoaineiden valmisteverotasot ovat nimellisiä eli euromääräisiä. Ne eivät siis ole prosenttiosuuksia polttoaineen myyntihinnasta. Esimerkiksi fossiilisen moottoribensiinin valmisteverotaso on 75,96 senttiä litralta.
Tosin yleisimmin huoltoasemalla myyty 95E10-bensa on tavallisesti seos fossiilista moottoribensiiniä ja sitä korvaavaa, kevyemmin verotettua biopolttoainetta. Tämän vuoksi litrassa 95E10:ä on valmisteveroa hieman vähemmän kuin 75,96 senttiä.
Ellei nimellisiin veroperusteisiin tehtäisi ajoittain korotuksia ja kuluttajahintojen noustessa, reaalinen – eli kuluttajahintojen nousun (inflaation) huomioiva – verotaso käytännössä laskee.
Moottoribensiinin reaalinen verotaso oli alkuvuodesta noin kolme prosenttia alempi kuin vuonna 2000.
Elokuussa reaalinen verotaso palasi reilun 4,5 prosentin verran plussalle vuoteen 2000 nähden. Reaalinen verotaso alenee tulevinakin vuosina, tai ainakin niin kauan kuin on inflaatiota.
Liikennepolttoaineiden veronkorotukset lienevät monille puolueille epämieluisimpia tehtäviä, Suomessa kun oli vuonna 2019 noin 5,1 miljoonaa liikennekäytössä olevaa ajoneuvoa.
Voisi kuitenkin arvella, että ajoneuvojen omistajat (lue: äänestäjät) eivät lähesty polttoaineverojen korotuksia aivan yhtä reaalihintalähtöisesti kuin vaikkapa ekonomistit. Eikä se välttämättä ole käsittämätöntä.
Yksi syy tähän voi myös olla veronkiristysten satunnaisuus. Jos valmisteverotasoja korotetaan yhdessä yössä neljän vuoden indeksitarkastusten edestä, veronkorotus ei välttämättä tunnu kuluttajahintojen nousua vastaavalta korotukselta, vaikka se jäisikin vaalikauden ainoaksi.
Herääkin kysymys, tulisiko valmisteverotasot sitoa kuluttajahintaindeksiin. Olisiko valmisteverojen korotukset helpompi hyväksyä, jos ne olisivat inflaatiovauhtiin sidottuja vuosittaisia indeksitarkistuksia?
Ajatuksessa voisi olla itua, ainakin teoriassa. On kuitenkin syytä suhtautua varauksella ajatukseen, että valmisteverotasojen vuosittaiset indeksikorotukset resonoisivat ideana juuri vallitsevaa tapaa paremmin.
Toinen asia liittyy menojunaan: ei välttämättä ole budjetin allokaation kannalta tehokasta, että valmisteverotasoihin luotaisiin tällainen korotusautomaatti. Voi olla, että korotusautomaatteja muodostuisi täten myös budjetin menopuolelle.
Janne Kalluinen
Kommentoi